5.8.2017

Uusi Jalmini -erä saapunut

He ovat siispä saapuneet 3.8., paljon ja hartaasti odotettu viisikko Lellukan -kenneliin Pohjois-Suomeen. Tämä yhdistelmä on ollut suunnitteilla jo yli vuoden päivät, joten tälläinen lopputulos on vallan parhautta. Läjässä on siis 3n + 2u: kirjava mv-narttu, merlenarttu, merleuros, merlenarttu ja trikkiuros. 








Isin terveiset mahtui tähänkin pentueeseen <3

Koko prosessi on ollut varsin oppikirjamainen ja peukut pystyssä, että niin menee jatkossakin. Pitkän matkan takia astutusreissulle tuli vähän äkkilähtö, kun proget olikin yllättävän aikaisin oikeissa lukemissa ja tällä pariskunnalla olikin hommat hoidossa aikamoisen sukkelaan molemmilla kerroilla. 62vrk sheltintaimia kypsyteltiin ja sieltä ne syntyi kuulemma varsin omatoimisesti ja helposti, vaikka painotkin olivat 180-280g. Alusta alkaen tirriäiset ovat menneet syömään itse ja nostaneet painoja jo ekasta vuorokaudesta lähtien. Marjo on voinut ihan vaan keskittyä pentujen ihasteluun ensikertalaisen äitikoiran huoltaessa tyytyväisiä lapsukaisia varmoin ottein. Syyskuulle pitää varmaan alkaa tässä itsekin suunnitella pientä Ranuan reissua <3

Lisää pennuista Lellukan blogissa http://lellukankennel.blogspot.fi ja kuvista kiitos Marjo Kuha.

14.7.2017

Lomalla viimeinkin


Blogi ja sen asukit jäävät nyt kovin ansaitulle kesälomalle, kivaa kesää kaikille :) Blogi löytyy myös FB:stä, jonne tulee muutenkin herkemmin jotain päiviteltyä:

https://www.facebook.com/TeamJavanas/

12.7.2017

Agirotu: Jalminit ensikertaa lähtöviivalla


Minähän olin kalenteriin merkannut semikotikisoina Agirotu 2017 -geimit, kun sattuivat juhlallisesti olemaan Mikkelissä ja kivenheiton päässä porukoilta. Ja pikkasen reippaamman kivenheiton päästä mökiltäkin. Viime vuonna koitin innostaa noita Javan lapsukaisia ALO MEDI -joukkuekisaan mukaan, mutta silloin en saanut riittävää määrää koiria kasaan. Vuoden aikana kuitenkin useampi aloitteli kisaamista, ml. Iona ja velipoika Touho, joten tadaaaaa, sain sitten innostettua Minnan ja Katjan messiin, joten meillä oli KIL MEDI Jalminit kasassa!


Haasteeksi meinasi muodostua kaverin polttarit, jotka sattui sitten juuri samalle viikonlopulle ja kaksipäiväisenä. Harmillisesti en siispä päässyt kisaamaan lauantaita Javalla, mutta sentään sain itseni kikkailtua sunnuntaiksi paikalle. Olin tehokkaana lauantaiaamuna polttaroimassa Helsingissä, jonka jälkeen tulin hakemaan koirat matkalla Vääksyn mökille jatkamaan ja sieltä sitten ennen puoltayötä olin Mikkelissä. 


Iona oli ilmoitettu Open Classiin, mutta pikkukoira ei ole ollut nyt ihan kunnossa. Minä itse epäilen olkapään ligamenttivenähdystä kaatumisesta ja sen elämäntyylillä rauhassaoleminen on ihan puhdas mahdottomuus. Edes kotona. Sitä on käytetty ortopedillä, joka ei löytänyt mitään vikaa ja vielä Agirodun alla fyssarilla, jossa ei myöskään mitään kummempia löydöksiä - paitsi sitkeä kauttaaltaan ja etuosassa avattavaa. Kuitenkaan ei mihinkään reagoinut ja fyssarin mielestä voi kokeilla aksaa, vaikka ei tietenkään sitä voi suositella. Tämän jälkeen saa lomailla ja jumppailla lisää. Niimpä hyllyttelimme Open Classin ja kipitimme pois radalta, kun siitä vaan puuttuu kaikki Ionalle tyypillinen draivi ja vauhti. Joukkueeseen vaihdoin varamies-Uunon töihin, joten onneksi joukkue pääsi silti starttaamaan, kun Minnakin tuli paikan päälle ihan vaan joukkuestarttia varten. 


Päivä olikin tosi upea koko ajan, joten yhtään ei haitannut ilmestyä paikan päälle aamupäivästä ja olikohan kuuden maissa, kun päästiin teltan purkuun. Camp Jalmini palveli vallan mainiosti niin nelijalkaisia kuin kaksijalkaisiakin tankkauksessa ja koipien leputtelussa. Kiitos äidille eväistä! Muutenkin fasiliteetit oli tuolla kyllä ihan huikeat: hyvin tilaa päiväteltoille lähellä kenttiä, erittäin hyvä ruohopohja, palvelut vieressä, paljon parkkipaikkoja ja vieläpä erinomaiset verkkausmaastot. 


Rata oli varsin sopiva joukkuerata, jossa pärjäsi kaiken tasoluokan koirilla ihan vaan perusohjauksilla. Myös kaikki kikkailu ja ansaesteet sieltä puuttuivat, joten koirat sai edetä varsin itsenäisesti. Näytti myös sopivan meidän joukkueelle, kun koostumuksessa Uuno-Touho-Elmo-Java vedettiin sitten varsin näppärä yhteistulos 5vp sen verran tyylikkäällä ajalla, että joukkueemme nappasi voiton medikisaavissa! Niiin hienoa, oon vaan niin ylpee näistä leideistä (ja koirapojista) <3








Tällä joukkuuella oli aivan huippua kisata, saati nyt vielä bonarina sitten voittaa :) Javalla on viisi virallisissa startannutta, joten määrä on pieni joukkueen kasaamiseen, mutta sitäkin timanttisempi ja vaikka Iona joutui nyt ihan viime metreillä omasta paikastaan luopumaan, niin onneksi meillä oli varamies-Uuno rosterissa. Ja jotenkin ympyrä ehkä sulkeutuu nyt, kun Java itse aloitteli kisataivaltaan vuosia sitten Lappeenrannan Agirodussa aloittelevien joukkueessa ja onkin niistä koirista enää ainut agilityn parissa. Ja yhäkin näköjään tassu nousee 3. parhaaseen tulokseen kaikista joukkuekisassa startanneista.

7.7.2017

Maajoukkuekarsinnat: Kohti parempaa aksaa

Tänä vuonna päätin tulosten ihmettelyn sijaan keskittyä oikeiden asioiden tekemiseen, jotta omassa agilityssä pääsee sille seuraavalle tasolle. Fiilis näin isojen kisojen jälkeen on aivan loistava ja toivonkin, että varsinaiset tulokset näkyvät sitten tämän myötä myöhemmin. Tulosorientoitumisen poistuminen ei tietenkään tarkoita sitä, että lähdetään vaan takki auki piknikille, vaan päinvastoin: mennään tekemään sitä omaa & koiran maksimia, otetaan riskejä ja tehdään tietoisia valintoja ratasuunnitelmassa ennen sinne menoa.

Kuva: Henri Luomala

Mulla on ollut suuri onni saada harrastaa noin huikeiden koirien kanssa kuin Java ja Iona. Ne on kiihkeitä, nopeita ja rakastaa tehdä töitä. Sen myötä niiden potentiaali ja mahdollisuudet on jossain ihan muussa, kuin "ihan kivassa". Minua ei motivoi enää tässä vaiheessa nollien tekeminen (paitsi silloin, kuin tarvitaan karsintanollia kisoihin tai isoissa finaaleissa), vaan kehittyminen. Pikkukivoilla varmistelunollilla käsijarru päällä kun se kärki karkaa ja esim. maajoukkukarsinnoissa voipi jäädä ihan ilman pisteitä kokonaan. Ja sekös se harmittaisi, että tekee omasta mielestään hyvän vedon ja se on valovuoden päässä sieltä, missä sen pitäisi olla.

Kuva: Henri Luomala

Tänä vuonna minulla ei ollut minkäänlaisia ambitioita pm-joukkuueseen, koska yhäkin meidän kaudesta puuttuu puolet ja kumpikaan ei ole mitenkään tikissä. Viime vuosi oli aivan upea kokemus, mutta se vahvisti minun käsitystäni siitä, että puolikuntoisena (tai yksijalkaisena) sinne en halua lähteä, koska reissu vaatii paljon aikaa ja rahaa ja panostusta ja tänä vuonna elokuussa tulossa niin paljon muuta, että mieluusti paikan suomme sitä enemmän haluaville. Toki, jos olisi napakymppi räpsähtänyt, niin olisihan me innolla lähdetty - silloin oltaisiin jo oltu askelta pidemmällä, mitä kuvittelin :)

Kuva: Henri Luomala

Agendallamme oli siis testata koiran taitoja, minun taitoja ja kykyä tehdä strategisia ratkaisuja ohjausvalinnoissa: nopeus vs. riski. Koska lauantain agirata oli aikamoisen kinkkinen, päätin hyppäriltä lähteä tekemään varmistelunollaa, jotta saisi kipittää kaikki viisi rataa. Normaalisti en todellakaan ohjaisi koiraa noin paljon edestä ja loppuradasta tulikin aikamoinen räpellys, kun olin aivan totaalisen myöhässä ohjaussuunnitelmasta, mutta tästäkin huolimatta nollalla maaliin ja se riitti jatkopaikkaan. Niimpä päästiin agiradalle aivan all-in, suunnitelmana ottaa ne riskit ja katsoa mitkä kannatti. Me ei ole ehkä tehty koskaan noin mageeta rataa ja vaikka se kosahti viimeiseen riskiin ja putkeen, kun valssi ajautui väärään paikkaan, oon niin tyytyväinen meidän menoon! Tälläsillä radoilla mä haluan siellä joukkueessa olla ja tälläistä aksaa tehdä. Jos olisin tarvinnut nollaa, niin olisin pyörittänyt pidemmän kautta. Treenaamme enemmän siispä haltuunottoja, jotta niihin voi luottaa jatkossakin! Mikään kun ei oo parempi treenimotivaattori, kun pikkumogat.

 Video tallennettu Koirakuvien & Sagin livestreamin tallenteesta

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen peruutin hotellin ja köröttelin takaisin kotiin yöksi nukkumaan. Sunnuntaiaamuna ampaisimme takaisin täynnä tarmoa Turkuun, jossa päivän kaksi ekaa rataa lipesi hyllyksi ennen puoltaväliä: ensin Javalle yksi ylimääräinen hyppy ja sitten yksi liian vähän. No eipä huolta, treenilistalle vaan muistaa ne kunnon haltuunotot ja reippaammat liikkellelähdöt. Finaaliin oli helppo lähteä hyvällä fiiliksellä ja kipitettiinkin varsin kelpo finaalirata, joka olisi ajan puolesta ollut viiden sakissa siitäkin huolimatta, että viimeisen putken sain käydä saattelemassa. Ihan ei tassu osunut kontaktille, vaikka yritystä oli, mutta sekään ei harmita tippaakaan. Tehtiin hyvää, keskittynyttä aksaa täysillä ja meillä oli vaan niin parasta!

Video tallennettu Koirakuvien livestreamin talleenteesta

Nämä oli meille neljännet karsinnat ja ehkä parhaat kaikista. Oma fiilis ennen rataa oli vaan hirveä hinku päästä tekemään ja kokeilemaan ja ennen kaikkea tekemään säästelemättä tai jarruttelematta. Mua hymyilytti ennen starttia ja hyllyjenkin jälkeen. Javaa naurattaa aina ja toki liitosturkis sai jokaisen startin jälkeen paljon nameja. Tällä samalla mielentilalla haluan jatkossakin näitä isojakin kisoja kisata. Tehdään tosissaan, muttei liian vakavasti. Mitkään tulokset tai tuloksettomuus eivät määrittele meitä. Minulle tuo harmaa räkäposkitukkaeläin on vaan niin parasta, enkä tiedä pääseekö se enää karsintojen lähtöviivalle - tehtiin ainakin näistä niin hyvät geimit, että hampaankoloon jäi vain treenimotivaatiota ja kiitollisuus siitä, että päästiin ainakin tämän kerran vielä mukaan.

Javan kisabiisi jo vuodesta 2013:
"mun todellisuus on erilainen kun sulla
mun kanssa samaan kuplaan on perin vaikee sun tulla
tätä saunaseuraa sä voit kaukaa seuraa
näihin leikkeihin pidetään tarkkaa seulaa
mä kävelin sisään esittämättä mitään
en selittämällä vaan kehittämällä lisää"

Nalpe <3

5.7.2017

Lappeenrannan kisaraportti: Voitto kuin voitto



Kuva: Jonna Harju

Pakkasimme Pasentin kattoa myöten Helin kanssa kaikella tarpeellisella, jotta roadtrip kaakkois-Suomeen voi alkaa ainakin hyvin valmistautuneena lauantaiaamusta. Hyvin sitä herää viikonloppurientoihin kukonlaulun aikaan, jännä juttu! Perille päästyä mun minitelttakin pääsi vihdoin kunnon käyttöön, kun levittelimme tukikohtamme jäähalliin. Ja se sai jo niin paljon ihmettelyjä ja ihasteluja, että miltei olisin voinut alkaa järjestää jo avoimia näyttöjä miniteltan hienouksista :D Tuollainen 1,5x1,5m maja on aivan perfekto parille koiralle ja ihmisille kamoineen, eikä tarvitse mitään olohuoneenkokoista mökkiä viritellä itsekseenkään. Kaikenkaikkiaan Lappeenrannan puitteet olivat aivan loistavat ja seurakin mitä mainiointa!

Pepi halusi varmistua mukaan pääsystä pakkausvaiheessa







Tuloksellisesti joukkueradalla tein harmillisen ohjausvirheen loppuradasta, joten hyllyksi livahti viime metreillä ja yksilölakarsinnassa Java taas sipaisi selän takaa ekstraesteen. Muuten tekeminen oli kyl vallankin loistavaa ja sellaista se on tuollaisissa nopeuksissa, että sattuu ja tapahtuu. Kisapuiston ulkopuolella otettiinkin viikonlopusta koko ilo irti kuuntelemalla vähän Kaija Koota ja Eppuja Lappeenrannan yössä, syömällä suorastaan erinomaisesti Kitchenissä esinisimpukoita & burgeria ja luonnollisesti muutama lasillinen skumppaa. Niin ja allasosastollekin ehdittiin ihan ensitöikseen.

Java on saanut useasti hämmästelyitä, että meneekö se ihan oikeesti vapaaehtoisesti itse kasteltavaksi. Menee :D

No onko meillä vähän kivaa!

Pätevät hotelliasukit

Saattoi tulla just uudelleen nälkä!

Iltalenkki

Hirvee ruuhka oli ravintolassa :D

Terassilta löytyi innokas ystävä

Pepin mielestä viidakossa kaikki hyvin!

Punaista mattoa, tietenkin
"Aikuiset eivät saa painaa nappia lasten läsnäollessa"


Pepiini joutui lähtemään mukaan turistihommiin, koska Kaius oli reissussa myös omalla tahollaan viikonlopun (ja Nippe olikin jo valmiiksi Mikkelissä hoidossa, niin seniori ei ollut nyt liikkuva osa ollenkaan), vaan hienostippa pikkukoiralta sujui kisamenon ihmettely. Ehkä ensi vuonna tositoimiin? Kiva oli huomata, että sekin rauhoittui samantien kevythäkkiin pötköttelemään, vaikka pitkät päivät oli kisapaikalla molempina päivinä tiedossa. Hotellissakin ensikertalaiselta meni vallan mainiosti - ainut miinuspiste tuli minun aamukahvidonitsin varastamisesta sillä välin, kun satuin kääntämään selän. Jäljellä oli vain asiasta mitään tietämättömän näköinen koira ja sokeria lakanalla.

Chillax!

Niin tytär...

... kuin isukki <3


Paluumatkalla pysähdyimme vielä kulinaristireissulla Haminassa, koska ei kai sitä kukaan nälkäisenä jaksa matkustaa. Mon Ami tarjoili listallaan valkosipulietanoita, joten paikka oli sillä taputeltu! Vaikka kotimatkan mitasta ja säästä johtuen emme finaaleja jääneetkään paikan päälle enää katsomaan, taisin olla kotona vasta joskus kasilta sunnuntai-iltana. Ei tarvinnut unta kovin pitkään huudella, senkun koirille ruokaa naaman eteen, suihku ja oma pää tyynyyn.



Niin ja se voitto. Sama se mitä sitä voittaa, kunhan voittaa. Agilitysherpani tienasi minulle Agilityliiton ja Nutrolinin #enemmänagielämää -kuvakisan voiton ja nökkösille pullon Nutrolin Sporttia :D Tämä olkoon myös hatunnosto kaikille taustajoukoille, jotka kisoissa ovat jeesaamassa. Helpottaa aika jäätävästi olennaiseen keskittymistä, jos on joku kenelle voi tuupata koiran käteen rataantutustumiseen tai muistuttaa, että pitäskö täs ottaa vähän jotain välipalaa. Tämä ketyhän on liikenteessä aina täyteen lastatun kylmäkassin kanssa, joten nälkä ei tule edes takavasemmalta! Minä olen ainakin ihan todella kiitollinen, jos joku aina lähtee seuraksi ja pieneksi avuksi, kiitos <3

22.6.2017

Vuoden pisin päivä

Ja sen kunniaksi nappasin kameran mukaan lämppälenkille siinä iltayhdeksän maissa vielä. Hyvää juhannusta kaikille :) 



13.6.2017

Kohti Lappeenrantaa

Kesän ajanlasku on virallisesti käynnistynyt, koska laumamme manageriosasto on aloittanut lomailunsa mökillä. Porukat tahtoivat pikkumustikin ottaa mukaan tuossa viikko sitten ja sehän sopii kyllä, ennen kaikkea Natille, joka rakastaa niin paljon mökkiä, ettei lähtisi sieltä ollenkaan pois. Onhan siellä käpyjä suorastaan rajoittamaton määrä kanneltavaksi. Tällä hetkellä minulla siis pyörii mukana vain tuo harmaa ääliökaksikko. Rakkaat toopet <3





Viikonloppuna kirmaillaankin sitten taas kaksi päivää oransseissa. Seuran koosta, medikoirakkojen määrästä ja meidän yli puolen vuoden kisatauosta huolimatta Java oli valittu toisiksi parhaimmilla pisteillä medijoukkuueeseen, joka oli jokseenkin yllättävää. Minä kun meinasin joukkuehakemuksen laittaa sisään sillä ajatuksella, että saisi ainakin edustusoikeuden siirron. No, kivampihan se on sitten oman seuran väreissä kirmata tuttujen kanssa.

Majoituksenkin olin onneksi buukannut jo hyvässä ajoin la-su, tosin sillä oletuksella, että tokihan me startataan taas ekana, kun on liiton "venäläinen arvonta". Suurin yllätys minulle siis rankingpohjainen lähtölista, jossa ensimmäisen kerran ikinä pääsemme Javan kanssa johonkin muuhun, kuin ensimmäiseen rataantutustumisryhmään! Naureskelin tuossa tällä viikolla FB:n muistutellessa aiempien vuosien päivityksiä mm. lähtöpaikoista 1-3-5-8. Arvonta on siis ihan jees, jos se on oikeesti arvonta, eikä joku jumialgoritmi, jolla samat koirakot laitetaan aina samoille paikoille. Vähäisestä kisaamisesta huolimatta lähdemme puolilämpimässä ryhmässä kuusi, joten kerrankin saan syödä itseni halki hotellin aamupalalla. First things first!



Meidän valmistelut ovat olleet aika minimaaliset, kun minulle nämä ovat kisat muiden joukossa. Vähän huoltoa fyssarilla, lepoa, pientä täsmätreeniä. Onneksi muutamat kisat ollaan ehditty juoksemaan, jotta sitäkin tatsia saa käpälään. Hitsin kivasti se kyllä kulkee, vaikka välillä putket houkuttelee liikaa ja välillä liian vähän. Sunnuntaina kävin Riihimäellä asti taas olemassa oikein oman elämäni sankari ja ehdin sitten radan aikana nostella omia housujakin KAHDESTI ja silti Java pinkoi nollan vieläpä kakkospaikalle. Ihan kohtuullista rimahäiriötreeniä, ko kippari kohentelee trikoitaan siinä juostessa. Ei se mitään, vaikka ohjaussuunitelmakin muuttuu lennosta.

Nämä kisakuvat on meidän ekalta radalta saikun jälkeen <3 (Kuva: Koirakuvat, kopioitu luvalla)

Nyt siis tiedän viikonlopusta sen verran, että saa nukkua pitkään ja mitä housuja ei ainakaan oteta mukaan. Siinä on minun mielestäni jo aikalailla riittävästi infoa lähteä rennoin mielin liikenteeseen. Kaikenkaikkiaan meille nämä tämän kesän kisat on jo itsessään  niin iso bonari, että ylipäästään starttiviivalle päästiin. Leikkauksen jälkeen kukaan kun ei uskaltanut toipumisvauhdista luvata mitään, etenkin kun otin isot takapakit leikkauksen aikana ja haavan kanssa myöhemmin. Vaan niin se tämänkin vähän viritelty ihmisruho kipittää, vaikka alle puoli vuotta sitten vielä köpötellyt kepeillä.



Meillä ei siis ihan oikeasti ole mitään hävittävää ja jo pelkällä osallistumisella olemme jo voittaneet. Java rrrrrakastaa aksaa ihan yhtälailla treeneissä ja kisoissa ja minusta sen kanssa on kyllä niin siistiä mennä. Son vähä hönö, eikä mitenkään kovin pedantti, ni ehtii sattua ja tapahtua tuollaisen 30-40 sekuntin suorituksen aikana. Sellaista se javality :) Parasta sinne mennään tekemään ja katsellaan sitten mihin se riittää. Mitenkään megatikissä tässä ei ole kumpikaan kauden käänteistä johtuen, vaan ei anneta moisten pikkuseikkojen häiritä.



Tänä vuonna me saadaan myös paras kety mukaan, joten eiköhän tästä tule kaikinpuolin hauska viikonloppu. Hurjasti siis tsemppiä matkaan kaikille kisoihin lähteville, muistakaa hymyillä koirallenne radan jälkeenkin -kävi miten kävi ja nauttikaa, että ylipäätään saatte kisata!