18.9.2017

Pentuvillejä

Ensinnäkin vallan villiinnyttäviä terveystuloksia Jalmini -sektorilta. Ionan siskolisko kuvatetttu vallankin päteväksi jatkamaan hyvin alkanutta agilitykoiran uraa, onnea ja kiitos Janni & perhe! Jade siis B/B, 0/0, LTV0, SP0. Myös alkukesästä kokovartaloskannaukseen marssin Javan Varjo-poika upein tuloksin: silmät terveet, 0/0, 0/0, A/A, LTV1, VA0 ja SP0. Siitä vois olla tosiaan ihan mainio peli jalostukseenkin, jos joku mustavalkoista poikaa vailla. Kokonsa puolesta ihannemitoissa, toinen korva vähän kevyt ja varsin vauhdikas tapaus.

Varjo (Java x Minni)

Jade (Java x Lady)
Viikonloppuna Ionan Lady -mami oli vielä täräyttänyt luonnetestissä +159p, jotka on kyllä oikein koiran näköiset pisteet. Sheltiksi varsin itsenäinen tapaus! Minusta on kyllä ihan mahtavaa, että Javallakin nyt kaksi pentuetta (Java x Lady Käpylaakson2 -pentue ja tuorein pentue Java x Adelle Lellukan kennelissä), jossa molemmat vanhemmat ovat joko luonnetestattu tai -kuvattu, ne ku on shelteissä vielä aikamoinen harvainaisuus. Ensi vuodesta ehkäpä saadaan jatkoa!

Varsinaisia pentuvillejä pääsimme sitten todistamaan ihan paikan päällä, kun kipaisimme Katjan kanssa viikonlopun minilomalle Ouluun aiheena koiranpentujen palluttelu. Ja kylläpä siellä olikin vauhdikas Lellukan viisikko odottamassa! Ihastuttavaa huomata miten tasaisen avoin poppoo siellä oli vastassa. Kaikki otti omatoimisesti kontaktia, könysi syliin, viihtyi ihmisen kanssa, leikki leluilla repien, temusi toisten pentujen kanssa yms. Vietiin ne ekaa kertaa sisäpihalle ja uudesta paikasta huolimatta siellä aloitettiin heti maailman valloitus ja riehuminen. Myös ohikulkevat talon asukkaat aikuisista lapsiin käytiin iloisesti tervehtimässä. Vaikea on omaa suosikkia kyllä tästä poppoosta poimia - minä olisin voinut laittaa omaan taskuun vaikka kaikki! Onneksi meillä ei ole koiran paikkaa juuri nyt auki :D

Tässä pipanoiden kuusiviikkoispotretit tännekin esille hienojen virallisten nimiensä kanssa. Nämä kuvat siis Meiju Kuhan ottamia:

L. Charmikas Sininen "Cupid"
Tämä rakenne on vaan jotain niin timanttia!


 L. Coolein Kaikista "Cordelia"
Asennepimu, pikkutermiitti


L. Chilli Meininki "Caliban"
Mr.. Niceguy (tosin puree varpaita:D)


L. Cyberhyökkäys Tulossa "Calypso"
Tehotyttö. Osaa kiivetä sohvalle jo 6,5vk iässä :D 


L. Caramellii Ehdottomasti "Cressida"
Kaunoliini <3


Lisää pentukuvia tulossa myöhemmin <3

8.9.2017

Talossa kaksi veteraania

Niin kummallinen ajatus kun se onkin, talossamme asuu tätä nykyä kaksi virallisesti veteraani-ikäistä Javankin siirryttyä pappakerhoon elokuussa. Onneksi hän ei itse osaa tulkita kalenteria sillä tarkkuudella, että tietäisi veteraanistatuksista tai 8-vee synttäreistä: ei se päällepäin näy, että ikää on enemmän kuin monesti järkeä :D


Tämän rajapyykin myötä myös koen, että minulle tulee suurempi vastuu herraskoiran terveistä eläkevuosista. Niin hupaisaa kuin agility tuon kanssa onkin, laji on kuluttava ja fyysisesti vaativa. Toki moniin turvallisuusaspekteihin vaikuttaa esteopetus ja turvallisten linjojen valinta, mutta vaikea on pilkkutukalle opettaa, että ei aina tarvii mennä niin täysiä ja voitaisko vaikka ottaa iisisti. Tästä esimerkkinä etujalkojen parit varpaat sillä on ottaneet ajat sitten sen verran osumaa, että ovat vähän jäykät, muttei onneksi vaivaa koiraa itsessään mitenkään.

Se on nykyään agilityn osa-aikaeläkeläinen. Jätin hallikaudelta sen treenipaikan pois ja tulemme harvakseltaan kisaamaan. Mitään tavoitteita ei sillä enää ole, vaan pidämme pelkästään kivaa yhdessä - ihan niinkuin aiemminkin. Minulle tässäkin lajissa tulee koira ensin ja vaikka kuinka se vetää yhä kärkiaikoja ja on terve kuin pukki, mikään saavutus ei ole tervettä kotikoiran arkea tärkeämpää. Niin paljon kuin agilitystä tykkäänkin, rakastan koiriani enemmän perheenjäseninä. Koitetaan siispä pitää Herra Jalmari terveiden kirjossa jatkossakin :)

Milliäkään ei anneta tasoitusta! 

Alkusyksy on ollut muutenkin varsin kiireistä, kun kalenterista on lohkaistu aikaa mm. ruuvien poistolle jalasta, reissuille, juhlille, kavereille, koulutuksille, työmatkoille. Sen päälle vielä vaihdoin duunipaikkaa elokuun lopulla uusiin haasteisiin, joten kalenteri on ollut ihan riittävän täynnä (puhumattakaan pidemmästä työmatkasta). Ruuvioperaation jälkeen jalka on ollut vähän hassu, sellain voimaton ja väsyy aika nopeasti. Juoksen tosi hassusti taas, mutta ehkä se tarvitsee vielä aikaa.

Tässäpä setäkoiran treenit tältä viikolta, on se vaan niin muru <3


5.8.2017

Uusi Jalmini -erä saapunut

He ovat siispä saapuneet 3.8., paljon ja hartaasti odotettu viisikko Lellukan -kenneliin Pohjois-Suomeen. Tämä yhdistelmä on ollut suunnitteilla jo yli vuoden päivät, joten tälläinen lopputulos on vallan parhautta. Läjässä on siis 3n + 2u: kirjava mv-narttu, merlenarttu, merleuros, merlenarttu ja trikkiuros. 








Isin terveiset mahtui tähänkin pentueeseen <3

Koko prosessi on ollut varsin oppikirjamainen ja peukut pystyssä, että niin menee jatkossakin. Pitkän matkan takia astutusreissulle tuli vähän äkkilähtö, kun proget olikin yllättävän aikaisin oikeissa lukemissa ja tällä pariskunnalla olikin hommat hoidossa aikamoisen sukkelaan molemmilla kerroilla. 62vrk sheltintaimia kypsyteltiin ja sieltä ne syntyi kuulemma varsin omatoimisesti ja helposti, vaikka painotkin olivat 180-280g. Alusta alkaen tirriäiset ovat menneet syömään itse ja nostaneet painoja jo ekasta vuorokaudesta lähtien. Marjo on voinut ihan vaan keskittyä pentujen ihasteluun ensikertalaisen äitikoiran huoltaessa tyytyväisiä lapsukaisia varmoin ottein. Syyskuulle pitää varmaan alkaa tässä itsekin suunnitella pientä Ranuan reissua <3

Lisää pennuista Lellukan blogissa http://lellukankennel.blogspot.fi ja kuvista kiitos Marjo Kuha.

14.7.2017

Lomalla viimeinkin


Blogi ja sen asukit jäävät nyt kovin ansaitulle kesälomalle, kivaa kesää kaikille :) Blogi löytyy myös FB:stä, jonne tulee muutenkin herkemmin jotain päiviteltyä:

https://www.facebook.com/TeamJavanas/

12.7.2017

Agirotu: Jalminit ensikertaa lähtöviivalla


Minähän olin kalenteriin merkannut semikotikisoina Agirotu 2017 -geimit, kun sattuivat juhlallisesti olemaan Mikkelissä ja kivenheiton päässä porukoilta. Ja pikkasen reippaamman kivenheiton päästä mökiltäkin. Viime vuonna koitin innostaa noita Javan lapsukaisia ALO MEDI -joukkuekisaan mukaan, mutta silloin en saanut riittävää määrää koiria kasaan. Vuoden aikana kuitenkin useampi aloitteli kisaamista, ml. Iona ja velipoika Touho, joten tadaaaaa, sain sitten innostettua Minnan ja Katjan messiin, joten meillä oli KIL MEDI Jalminit kasassa!


Haasteeksi meinasi muodostua kaverin polttarit, jotka sattui sitten juuri samalle viikonlopulle ja kaksipäiväisenä. Harmillisesti en siispä päässyt kisaamaan lauantaita Javalla, mutta sentään sain itseni kikkailtua sunnuntaiksi paikalle. Olin tehokkaana lauantaiaamuna polttaroimassa Helsingissä, jonka jälkeen tulin hakemaan koirat matkalla Vääksyn mökille jatkamaan ja sieltä sitten ennen puoltayötä olin Mikkelissä. 


Iona oli ilmoitettu Open Classiin, mutta pikkukoira ei ole ollut nyt ihan kunnossa. Minä itse epäilen olkapään ligamenttivenähdystä kaatumisesta ja sen elämäntyylillä rauhassaoleminen on ihan puhdas mahdottomuus. Edes kotona. Sitä on käytetty ortopedillä, joka ei löytänyt mitään vikaa ja vielä Agirodun alla fyssarilla, jossa ei myöskään mitään kummempia löydöksiä - paitsi sitkeä kauttaaltaan ja etuosassa avattavaa. Kuitenkaan ei mihinkään reagoinut ja fyssarin mielestä voi kokeilla aksaa, vaikka ei tietenkään sitä voi suositella. Tämän jälkeen saa lomailla ja jumppailla lisää. Niimpä hyllyttelimme Open Classin ja kipitimme pois radalta, kun siitä vaan puuttuu kaikki Ionalle tyypillinen draivi ja vauhti. Joukkueeseen vaihdoin varamies-Uunon töihin, joten onneksi joukkue pääsi silti starttaamaan, kun Minnakin tuli paikan päälle ihan vaan joukkuestarttia varten. 


Päivä olikin tosi upea koko ajan, joten yhtään ei haitannut ilmestyä paikan päälle aamupäivästä ja olikohan kuuden maissa, kun päästiin teltan purkuun. Camp Jalmini palveli vallan mainiosti niin nelijalkaisia kuin kaksijalkaisiakin tankkauksessa ja koipien leputtelussa. Kiitos äidille eväistä! Muutenkin fasiliteetit oli tuolla kyllä ihan huikeat: hyvin tilaa päiväteltoille lähellä kenttiä, erittäin hyvä ruohopohja, palvelut vieressä, paljon parkkipaikkoja ja vieläpä erinomaiset verkkausmaastot. 


Rata oli varsin sopiva joukkuerata, jossa pärjäsi kaiken tasoluokan koirilla ihan vaan perusohjauksilla. Myös kaikki kikkailu ja ansaesteet sieltä puuttuivat, joten koirat sai edetä varsin itsenäisesti. Näytti myös sopivan meidän joukkueelle, kun koostumuksessa Uuno-Touho-Elmo-Java vedettiin sitten varsin näppärä yhteistulos 5vp sen verran tyylikkäällä ajalla, että joukkueemme nappasi voiton medikisaavissa! Niiin hienoa, oon vaan niin ylpee näistä leideistä (ja koirapojista) <3








Tällä joukkuuella oli aivan huippua kisata, saati nyt vielä bonarina sitten voittaa :) Javalla on viisi virallisissa startannutta, joten määrä on pieni joukkueen kasaamiseen, mutta sitäkin timanttisempi ja vaikka Iona joutui nyt ihan viime metreillä omasta paikastaan luopumaan, niin onneksi meillä oli varamies-Uuno rosterissa. Ja jotenkin ympyrä ehkä sulkeutuu nyt, kun Java itse aloitteli kisataivaltaan vuosia sitten Lappeenrannan Agirodussa aloittelevien joukkueessa ja onkin niistä koirista enää ainut agilityn parissa. Ja yhäkin näköjään tassu nousee 3. parhaaseen tulokseen kaikista joukkuekisassa startanneista.

7.7.2017

Maajoukkuekarsinnat: Kohti parempaa aksaa

Tänä vuonna päätin tulosten ihmettelyn sijaan keskittyä oikeiden asioiden tekemiseen, jotta omassa agilityssä pääsee sille seuraavalle tasolle. Fiilis näin isojen kisojen jälkeen on aivan loistava ja toivonkin, että varsinaiset tulokset näkyvät sitten tämän myötä myöhemmin. Tulosorientoitumisen poistuminen ei tietenkään tarkoita sitä, että lähdetään vaan takki auki piknikille, vaan päinvastoin: mennään tekemään sitä omaa & koiran maksimia, otetaan riskejä ja tehdään tietoisia valintoja ratasuunnitelmassa ennen sinne menoa.

Kuva: Henri Luomala

Mulla on ollut suuri onni saada harrastaa noin huikeiden koirien kanssa kuin Java ja Iona. Ne on kiihkeitä, nopeita ja rakastaa tehdä töitä. Sen myötä niiden potentiaali ja mahdollisuudet on jossain ihan muussa, kuin "ihan kivassa". Minua ei motivoi enää tässä vaiheessa nollien tekeminen (paitsi silloin, kuin tarvitaan karsintanollia kisoihin tai isoissa finaaleissa), vaan kehittyminen. Pikkukivoilla varmistelunollilla käsijarru päällä kun se kärki karkaa ja esim. maajoukkukarsinnoissa voipi jäädä ihan ilman pisteitä kokonaan. Ja sekös se harmittaisi, että tekee omasta mielestään hyvän vedon ja se on valovuoden päässä sieltä, missä sen pitäisi olla.

Kuva: Henri Luomala

Tänä vuonna minulla ei ollut minkäänlaisia ambitioita pm-joukkuueseen, koska yhäkin meidän kaudesta puuttuu puolet ja kumpikaan ei ole mitenkään tikissä. Viime vuosi oli aivan upea kokemus, mutta se vahvisti minun käsitystäni siitä, että puolikuntoisena (tai yksijalkaisena) sinne en halua lähteä, koska reissu vaatii paljon aikaa ja rahaa ja panostusta ja tänä vuonna elokuussa tulossa niin paljon muuta, että mieluusti paikan suomme sitä enemmän haluaville. Toki, jos olisi napakymppi räpsähtänyt, niin olisihan me innolla lähdetty - silloin oltaisiin jo oltu askelta pidemmällä, mitä kuvittelin :)

Kuva: Henri Luomala

Agendallamme oli siis testata koiran taitoja, minun taitoja ja kykyä tehdä strategisia ratkaisuja ohjausvalinnoissa: nopeus vs. riski. Koska lauantain agirata oli aikamoisen kinkkinen, päätin hyppäriltä lähteä tekemään varmistelunollaa, jotta saisi kipittää kaikki viisi rataa. Normaalisti en todellakaan ohjaisi koiraa noin paljon edestä ja loppuradasta tulikin aikamoinen räpellys, kun olin aivan totaalisen myöhässä ohjaussuunnitelmasta, mutta tästäkin huolimatta nollalla maaliin ja se riitti jatkopaikkaan. Niimpä päästiin agiradalle aivan all-in, suunnitelmana ottaa ne riskit ja katsoa mitkä kannatti. Me ei ole ehkä tehty koskaan noin mageeta rataa ja vaikka se kosahti viimeiseen riskiin ja putkeen, kun valssi ajautui väärään paikkaan, oon niin tyytyväinen meidän menoon! Tälläsillä radoilla mä haluan siellä joukkueessa olla ja tälläistä aksaa tehdä. Jos olisin tarvinnut nollaa, niin olisin pyörittänyt pidemmän kautta. Treenaamme enemmän siispä haltuunottoja, jotta niihin voi luottaa jatkossakin! Mikään kun ei oo parempi treenimotivaattori, kun pikkumogat.

 Video tallennettu Koirakuvien & Sagin livestreamin tallenteesta

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen peruutin hotellin ja köröttelin takaisin kotiin yöksi nukkumaan. Sunnuntaiaamuna ampaisimme takaisin täynnä tarmoa Turkuun, jossa päivän kaksi ekaa rataa lipesi hyllyksi ennen puoltaväliä: ensin Javalle yksi ylimääräinen hyppy ja sitten yksi liian vähän. No eipä huolta, treenilistalle vaan muistaa ne kunnon haltuunotot ja reippaammat liikkellelähdöt. Finaaliin oli helppo lähteä hyvällä fiiliksellä ja kipitettiinkin varsin kelpo finaalirata, joka olisi ajan puolesta ollut viiden sakissa siitäkin huolimatta, että viimeisen putken sain käydä saattelemassa. Ihan ei tassu osunut kontaktille, vaikka yritystä oli, mutta sekään ei harmita tippaakaan. Tehtiin hyvää, keskittynyttä aksaa täysillä ja meillä oli vaan niin parasta!

Video tallennettu Koirakuvien livestreamin talleenteesta

Nämä oli meille neljännet karsinnat ja ehkä parhaat kaikista. Oma fiilis ennen rataa oli vaan hirveä hinku päästä tekemään ja kokeilemaan ja ennen kaikkea tekemään säästelemättä tai jarruttelematta. Mua hymyilytti ennen starttia ja hyllyjenkin jälkeen. Javaa naurattaa aina ja toki liitosturkis sai jokaisen startin jälkeen paljon nameja. Tällä samalla mielentilalla haluan jatkossakin näitä isojakin kisoja kisata. Tehdään tosissaan, muttei liian vakavasti. Mitkään tulokset tai tuloksettomuus eivät määrittele meitä. Minulle tuo harmaa räkäposkitukkaeläin on vaan niin parasta, enkä tiedä pääseekö se enää karsintojen lähtöviivalle - tehtiin ainakin näistä niin hyvät geimit, että hampaankoloon jäi vain treenimotivaatiota ja kiitollisuus siitä, että päästiin ainakin tämän kerran vielä mukaan.

Javan kisabiisi jo vuodesta 2013:
"mun todellisuus on erilainen kun sulla
mun kanssa samaan kuplaan on perin vaikee sun tulla
tätä saunaseuraa sä voit kaukaa seuraa
näihin leikkeihin pidetään tarkkaa seulaa
mä kävelin sisään esittämättä mitään
en selittämällä vaan kehittämällä lisää"

Nalpe <3

5.7.2017

Lappeenrannan kisaraportti: Voitto kuin voitto



Kuva: Jonna Harju

Pakkasimme Pasentin kattoa myöten Helin kanssa kaikella tarpeellisella, jotta roadtrip kaakkois-Suomeen voi alkaa ainakin hyvin valmistautuneena lauantaiaamusta. Hyvin sitä herää viikonloppurientoihin kukonlaulun aikaan, jännä juttu! Perille päästyä mun minitelttakin pääsi vihdoin kunnon käyttöön, kun levittelimme tukikohtamme jäähalliin. Ja se sai jo niin paljon ihmettelyjä ja ihasteluja, että miltei olisin voinut alkaa järjestää jo avoimia näyttöjä miniteltan hienouksista :D Tuollainen 1,5x1,5m maja on aivan perfekto parille koiralle ja ihmisille kamoineen, eikä tarvitse mitään olohuoneenkokoista mökkiä viritellä itsekseenkään. Kaikenkaikkiaan Lappeenrannan puitteet olivat aivan loistavat ja seurakin mitä mainiointa!

Pepi halusi varmistua mukaan pääsystä pakkausvaiheessa







Tuloksellisesti joukkueradalla tein harmillisen ohjausvirheen loppuradasta, joten hyllyksi livahti viime metreillä ja yksilölakarsinnassa Java taas sipaisi selän takaa ekstraesteen. Muuten tekeminen oli kyl vallankin loistavaa ja sellaista se on tuollaisissa nopeuksissa, että sattuu ja tapahtuu. Kisapuiston ulkopuolella otettiinkin viikonlopusta koko ilo irti kuuntelemalla vähän Kaija Koota ja Eppuja Lappeenrannan yössä, syömällä suorastaan erinomaisesti Kitchenissä esinisimpukoita & burgeria ja luonnollisesti muutama lasillinen skumppaa. Niin ja allasosastollekin ehdittiin ihan ensitöikseen.

Java on saanut useasti hämmästelyitä, että meneekö se ihan oikeesti vapaaehtoisesti itse kasteltavaksi. Menee :D

No onko meillä vähän kivaa!

Pätevät hotelliasukit

Saattoi tulla just uudelleen nälkä!

Iltalenkki

Hirvee ruuhka oli ravintolassa :D

Terassilta löytyi innokas ystävä

Pepin mielestä viidakossa kaikki hyvin!

Punaista mattoa, tietenkin
"Aikuiset eivät saa painaa nappia lasten läsnäollessa"


Pepiini joutui lähtemään mukaan turistihommiin, koska Kaius oli reissussa myös omalla tahollaan viikonlopun (ja Nippe olikin jo valmiiksi Mikkelissä hoidossa, niin seniori ei ollut nyt liikkuva osa ollenkaan), vaan hienostippa pikkukoiralta sujui kisamenon ihmettely. Ehkä ensi vuonna tositoimiin? Kiva oli huomata, että sekin rauhoittui samantien kevythäkkiin pötköttelemään, vaikka pitkät päivät oli kisapaikalla molempina päivinä tiedossa. Hotellissakin ensikertalaiselta meni vallan mainiosti - ainut miinuspiste tuli minun aamukahvidonitsin varastamisesta sillä välin, kun satuin kääntämään selän. Jäljellä oli vain asiasta mitään tietämättömän näköinen koira ja sokeria lakanalla.

Chillax!

Niin tytär...

... kuin isukki <3


Paluumatkalla pysähdyimme vielä kulinaristireissulla Haminassa, koska ei kai sitä kukaan nälkäisenä jaksa matkustaa. Mon Ami tarjoili listallaan valkosipulietanoita, joten paikka oli sillä taputeltu! Vaikka kotimatkan mitasta ja säästä johtuen emme finaaleja jääneetkään paikan päälle enää katsomaan, taisin olla kotona vasta joskus kasilta sunnuntai-iltana. Ei tarvinnut unta kovin pitkään huudella, senkun koirille ruokaa naaman eteen, suihku ja oma pää tyynyyn.



Niin ja se voitto. Sama se mitä sitä voittaa, kunhan voittaa. Agilitysherpani tienasi minulle Agilityliiton ja Nutrolinin #enemmänagielämää -kuvakisan voiton ja nökkösille pullon Nutrolin Sporttia :D Tämä olkoon myös hatunnosto kaikille taustajoukoille, jotka kisoissa ovat jeesaamassa. Helpottaa aika jäätävästi olennaiseen keskittymistä, jos on joku kenelle voi tuupata koiran käteen rataantutustumiseen tai muistuttaa, että pitäskö täs ottaa vähän jotain välipalaa. Tämä ketyhän on liikenteessä aina täyteen lastatun kylmäkassin kanssa, joten nälkä ei tule edes takavasemmalta! Minä olen ainakin ihan todella kiitollinen, jos joku aina lähtee seuraksi ja pieneksi avuksi, kiitos <3