24.5.2017

Yksäriviikko: Jennaa ja Jaakkoa

Viime viikko olikin meillä treenien osalta pyhitetty sitten muutamalle yksärille: Torstaina Jennan setit molemmille koirille ja lauantaina köröttelimme Turkuun Jaakon mietteitä pohdiskelemaan. Nämä yksärit rytmittää sen verran mukavasti harrastusvuotta, kun ehtii kerrankin jutella ja ihmetellä, eikä tarvitse vain juosta numeroiden perässä. Minä ainakin koen enemmän hyötyä siitä, että ymmärrän jonkun asian sovellettavaksi, enkä mene vain tekemään jotain agilityä. "Jotain agilityä" kun ei vie meitä eteenpäin ja kun haluan treenimäärät pitää vähissä, pakko panostaa siihen laadukkaaseen tekemiseen.

Jennan treeniin olin teemaksi pyytänyt estefokuksen ja irtoamisen vahvistamisen. No sitähän siellä olikin, en vaan ehkä ollut ihan ajatellut loppuun asti sitä ohjaajalta tarvittavan juoskemisen määrää :D Meinaisi olla aikalailla hapokasta tosiaan kaksi koiraa juoksuttaa rataa, joka koostuu kuusi kertaa päästä päähän juoksemisesta. Etenkin kun molempien treeniaikaa on se 2x15min. Selvisin hengissä siitä huolimatta, jej!

Paljon isoja ilonaiheita, esim. täydelliset puomit molemmilla otuksilla ja muutenkin vallan päteviä ohjattavia. Ei ne oikeastaan tarvitsisi, kuin olla itse huolellinen ja kipittää alta pois. Pepiinille vielä nollakulman takaakierrot on haastavat, kun liike vetää niin voimakkaasti ohi, mutta onko se nyt ihmekkään tuon ikäiselle. Lisää vaan estefokusta ja oikeeta hyppytekniikkaa noihin haastaviin kulmiin. Noi putken jälkeen irtoamiset on yleisesti ottaen koiran logiikalle vaikeita, vaan upeasti kyllä klaarasivat molemmat.



Perusasioiden vahvistaminen meinaa aina joskus kikkailuinnossa unohtua, vaikka taidot eivät ole mitnekään staattisia. Toki moni asia pysyy ihan ok tasolla jo pelkästään sillä, että agility itsessään on palkitsevaa ja tiettyjä käytöksiä vahvistavaa, vaan tietoinen taitotason ylläpito tuo ehkä kokonaisvaltaisempia tuloksia. Niinkin yksinkertainen kysymys, kun tiedätkö milloin koirasi on lukittunut esteelle voi monelle aiheuttaa hiljaisen hetken ja siitähän näissäkin treeneissä on kyse: kun koira on lukittunut, ohjaaja voi antaa vasta seuraavan linjan ohjaukset.

Samojen teemojen ympärillä jatkettiin lauantaina OMD Areenalla Jaakko Suoknuutin kanssa. Jaakko itseasiassa sen sanoikin varsin yksinkertaisesti, että oikeasti agility on vaan koiran katseen hallintaa: joko se katsoo esteisiin tai ohjaajaan. Pepiinin agendalla oli lähinnä kipparin tekemiseen rauhaa, joten pikkukoiran tehtävä oli vain viipottaa. Jatkettiin siispä ratatekemistä kovassa vauhdissa, mutta ripauksella lisää teknisiä haasteita verrattuna torstain kirmailuihin. Käytettiin yksäristä hyvä tovi ihan vaan asioiden läpikäymiseen ja MIKSI -kysymysten pallotteluun, jotta siinä itse tekemisessä keskitytään oikeisiin juttuihin. Itse treeniaikaa vedettiin sitten sellainen reilu vartti, joka oli kyllä oikein passeli. Koiralla olisi riittänyt lisävirtaa, mutta nimenomaan silloin laitetaankin pillit pussiin ja jätetään aksaintoa sinne pankkiin hautumaan.

Oltiin molemmat Helin kanssa kyllä tosi fiiliksissä tämänkin yksärin jälkeen, kun noiden perusasioiden pallottelua ei vaan voi olla koskaan liikaa. Pikkuturkiksen vauhti ja osaaminen sai kiitosta, joten seuraavaksi lähdetään hienosäätämään miten ohjaaja voisi sieltä perästä kertoa järkevästi linjat, niin että koiran olisi järkevää edetä optimaalisinta reittiä myös itsenäisesti. Tätä koiraa kun ei mun juoksutahdilla oikein pelkästään edestä ohjata jatkossakaan. Tän takia meinaan sitten vähän ryysiä ja sillä nyt harvemmin lopputulos on kovin kummoinen (sen takia nämä videot on niin parasta oppimatskua minulle, kiitos siis teille, jotka suostutte näitä treenejä ja kisoja kuvaamaan). Pepiinin tarrakirjaan myös iso tarra tuosta puomista! Kaksi toistoa puomilla, jota sei ole ikinä nähnyt ja sisältää lähetyksen sekä ansaesteen linjalta poisvedon heti puomin jälkeen. Noin törkeitä ohjaajafokustreenejä en ole edes uskaltanut tehdä ja silti se vastaa niin hienosti haltuunottokäskyyn plus ohjausvihjeeseen. Hyvä Piipaa!



Lauantai sattui olemaan sen verran lämmin päivä, että jäähkälenkin päälle halusin vielä käydä uittamassa koiran, niin mukavampi matkustaakin takaisin kotia. Viime viikolla uutiskynnyksen ylittänyt Littoistenjärvi sattui olemaan siinä lähettyvillä, joten sinne siis ja nytton sekin ihme nähty. Sekä tietty koirat päästä ihan uimalla testaamaan, että toimii myös siihen käyttötarkoitukseen. Me oltiin venerannassa uittamassa ja se oli sen verran varjossa, ettei kirkkaus päässyt ihan täysin oikeuksiinsa, mutta kauempana hienosti välkähtelii turkoosi.






Ensi sunnuntaina jatketaan Jaakon kanssa (jenkkikäännökset pitäisi olla täydellisiä siihen mennessä) ja kesäkuussa sitten kaksinkappalein Jennan yksäreitä tulossa, huippua!

12.5.2017

Huoltopäivä

Meillä koko lauma hyödyntää säännöllisesti huoltopalveluita. Nati näin niinkuin vetreänä virkaatekevänä managerina käy ihan vaan normihierojalla vähän nautiskelemassa ja sitten nämä harmaat fyssarilla ja kraniosakraalihierojalla suurinpiirtein vuorovedoin. Harvemmin siellä mitään ihmeempää on, mutta isommissa episodeissa marssimme vielä osteopaatille. Esimerkkinä vaikkapa Pipantin viime kesäinen lento-A suoritus omatoimisesti, kun minä katselin kauempaa, että nyt siltä lähtee henki. Onneksi ei mitään, mitä ei osteopaatti olisi saanut oikaistua.

Tällä kertaa vuorossa oli siispä Marin vastaanotto molemmille agilityeläimille. Mukana toki koko sirkus viihteen vuoksi. Performanssi alkoi jo siinä vaiheessa, kun odotusaulassa olevalla puntarilla ajattelin tsekata karvakkaiden painot. No, meinasi olla jokseenkin haastavaa saada yksi kerrallaan kaikki jalat puntarille sillä tavalla, että lukema on uskottava, koska tottakai siihen pitää alkaa tarjoamaan erilaisia kikkailuasentoja. Liian innokkaita punnittavia siis :D Luulisin, että varsin luotettavat lopputulokset jotain 9,5kg Java, 9kg Iona ja 7,5kg Nati. Varsin hyvässä kunnossa koko sakki, hoikkia mutta lihaksikkaita & jänteviä.   

Myös vuoroa odottaessa voi rentoutua

Iona oli jysäyttänyt itsensä vähän kieroksi kitaluusta, kun lienee rakastamansa keppien kanssa viipottanut menemään ja ottanut vähän vipuvartta tökkäämällä maahan. Minä en tuosta sen keppi-innostuksesta ole koskaan tykännyt, enkä keppiä ole heitellyt ja silti se haalii aina jotain suuhun juostessa. Sama se on kotonakin kotiintullessa, niin iloriekkuun on pakko ensi töikseen etsiä lelu suuhun. Sen sijaan, että sen loppuelämää kieltäisin asioiden kanniskelun, jatkan niiden vaihtamista lyhyempiin ja paksumpiin tai vaikka käpyihin. 

Pepiiniä harmittaa, ko tollain tungetaan toisen vuorolla
Javaa tsekkailtiin naisseikkailujen jäljiltä, vaan eipä siinäkään ihmeempää. Vähän vinompi toiselta puolelta luultavasti siksi, että kääntyy toiselle puolelle luontaisesti näissä asioissa. Hyvä kuitenkin tsekkailla! Keskiviikko oli sitten täysin lepopäivä ja eilen pääsivät palauttavalle juoksulenkille. Tänään voisi jo tehdäkkin jotain siis. Viikonloppuna molemmat turret starttaavat kisoissa, joten ei suoritukset jää ainakaan muskeleista kiinni!

Nalpen salaisuudet

8.5.2017

Ihanatkamalat kriteerit: Case Piipaan keinu

Kriteerit käytännössä

Tämä on kyllä yks minun lemppariaiheistani niin kouluttajana kuin koirankouluttajana. Kriteerien tärkeyden näkee ehkä parhaiten näin, kun on kaksi koiraa, jolla toisella ymmärrys on vähän niin ja näin ja toisella on alusta alkaen ollut kriteerit. Ja silti en lakkaa hämmästymästä miten sulavasti pikkukoirakin aina välillä innostuu kokeilemaan kriteerien rajoja ja tulkintaa oman mielensä mukaisesti.



Nyt alemmissa luokissa kisatessa meillä ei ole tavoitteena nollat ja voitot, vaan radalle lähdetään a) opettelemaan kisarutineeja b) suorittamaan tehtävät kriteeristön mukaan. Kolmosissa meinasin sitten miettiä jo muita juttuja, kuin näitä perusasioita, koska käytännössä koviin moneen juttuun ei voi keskittyä samassa ratasuorituksissa. Kisarutiinien osalta se on tällä hetkellä vireenhallintaa ja pohjan rakentamista siihen, että koira tietää mitä tapahtuu milloinkin. Eilen hyllytimme toka vikalle esteelle huippubaanan ja vaikka hetkellisesti ohjaajan fokus oli koiran sijaan harmituksessa (ottaa vähän aikaa toipua tästä koiran pikkumogasta :D), pikkukoira osasi hihnan laittamisen jälkeen lähteä etsimään radan laidan ulkopuolella olevaa omaa lelua, jota siinä sitten revimme radan päätteksi tuloksista huolimatta. Käytösketju alkaa siis pikkuhiljaa hahmottua :)



Kriteerien opettaminen, vaatiminen ja pitäminen on minun duunini. Joskus kuulee mietittävän, että en jaksa nipottaa koiralle tai en viitsi olla niin kamalan tiukka ja olihan se nyt miltei ja herkälle koiralle tulee paha mieli ja mitähän vielä, vaikka koiran ajattelukapasiteetti ei mitenkään yllä niin monimutkaisiin tulkintoihin. Asiat joko saa tai ei saa, ehdollista logiikkaa niille ei voi rakentaa. Esim. treeneissä vaaditaan kontakteille pysäytys ja kisoissa saakin sitten vapauttaa itse itsensä ihan oman mielen mukaan. Kriteereistä lipsumisella koiran vasta tekeekin epävarmaksi, kun enää se ei tiedä millä säännöillä tänään pelataan. Sama kuin sängyssä nukkuminen; ei niille voi opettaa, että keskiviikkoisin se ok mut muutoin paree pysyä lattialla.



Pipantin kohdalla erityisfokus on nyt sen kisakeinussa. Sillä on ollut todella hyvä keinu, mutta vireen noustessa se on lähtenyt kokeilemaan saako tehdä omia valintoja kriteerejä liukkaammalla keinulla. Jokaikinen kerta kun se tekee kriteereistä poikkeavan suorituksen, se tekee sen oman valinnan perusteella arvottamalla: kovaa juoksemisella on paljon suurempi palkkausarvo, kuin vapautuskäskyn odottamisella. Jokaikinen kerta, kun se pääsee tekemään oman valinnan, siitä tulee mahdollinen suoritustapa ja vieläpä kohtalaisen hyvin palkattu, kun valinta on koiran itsensä tekemä. Vahvistamme siispä vapautuskäskyn arvoa tulevissakin treeneissä ja kisoissa - ja jokaikinen kerta sen kuuntelematta jättäminen tuottaa uudelleensuorituksen, jotta se ei saa sitä rallaamispalkkaa juoksemalla seuraavalle esteelle.

Eilen kisoissa näin sen nyt taas onneksi miettivän keinua ja sen oikeaa suoritustapaa, joka oli siis erittäin hyvä uutinen livakoiden lentokeinujen jälkeen. Sieltä saatiin matala 4on päätyyn ja siitä jatko vasta luvan kanssa. Seuraava askel on lähteä taas liikkeellä prässäämään enemmän kriteerin pitävyyttä ja ennen kaikkea siinä kisavireessä.



Kriteerit teoriassa

Koska tästä asiasta tulee paljon puhuttua, niin nykäisen tämän postauksen taustatueksi jatkoakin ajatellen. On nimittäin ollut niin huippua palautetta kuulla koulutettavien kisavetojen jälkeen kiitoksia siitä, kun alusta alkaen on kriteeriä rakennettu ajatuksella vaan toistojen sijaan. Samaa asiaa siis käydään läpi koulutettavien kanssa eri teemojen ympärillä, joten tässä siis tiivistelmä mitä pitää olla hallussa ennenkuin aloittaa tekemään mitään:

  1. Käsitys siitä, miltä hyvä näyttää itselle
  2. Ymmärrys, mistä osatekijöistä se koostuu
  3. Selkeät, konkreettiset kriteerit kirkkaana mielessä
  4. Halu pitää kriteereistä kiinni (nitä voi muokata, mutta uusi käytös pitää ensin opettaa koiralle)



Ajatustyön jälkeen käytösketju rakennetaan vaikkapa viidellä vaiheella, kuten esimerkiksi Susan Garrett tämän on muotoillut. Esimerkiksi keinuprojektin myötä on aikamoisen helppo todeta, että taidot ei myöskään pysy saavutetulla tasolla ilmaiseksi, vaan ne joko huononevat itsekseen kun vähän antaa homman lipsua tai vaihtehtoisesti asialle voi tietoisesti tehdä jotain ja pyrkiä rakentamaan taitoa seuraavalle askelmalla. Tällä hetkellä pikkupeto on lipsunut tuonne clarityn puolelle, vaikka challengeä haluaisin rakentaa, mutta mitä pidemmälle ketjussa pääsee, niin sitä vähemmän taito kaipaa muistuttelua ylläpidon kannalta.
Consciousness > Clarity > Confidence > Challenge > Capability



Mitkä sinun kriteerisit ovat?

  • Lähdössä
  • Hypyillä
  • Erikoisesteillä
  • Keinulla
  • A:lla
  • Puomilla
  • Putkissa
  • Kepeillä
  • Maalissa 


Ionan kuvat: Satu Tuominen

2.5.2017

Make agility great again

Taannoisena viikonloppuna käytiin sipaisemassa aito kevätretki Kotkaan, jossa ei auttanut hätäillä kisakirjojen tai aikataulujen perään. Lähtö kun minulla oli jo kasin maissa kotoa ja paluu koitti siinä iltayhdentoista hujakoilla. Siis kerrankin kisareissulle oikein pitkän kaavan kautta maakuntiin! Kotkassa tarjoiltiin samana päivänä maksikolmoset plus ykköskakkoset, joten kisaseuraksi saimme Helin & Kickin.

Kyllä kelpaa kesäkelissä ajella!

Ekana irti pääsivät maksit ja sieltä napsahtikin heti ekalta radalta täyskymppi nollavoitolla ja sitä myöten sertitilin korkkauksella, joten päivä oli plussalla heti aamupäivästä lähtien. Tokihan me sitten maksien jälkeen hipsittiin kevätretken henkeen sopivasti juhlistamaan saavutusta parsaviikoille Fransmanniin ja päästiin tuoreeltaan kohottamaan kuohuvat lasilliset ruusukkeelle! Tässä alkaa olla agilityreissu mun makuun :D



Illaksi palattiin sitten hallille ja onneksi kisat olivat sen verran etuajassa, että kakkosetkin pääsivät alkamaan puolisen tuntia aikataulusta etuajassa. Pepiinillehän tämä harjoitus oli ennen kaikkea treeniä uudesta hallista, pohjasta, esteistä ja pitkästä kisapäivästä. Ensimmäinen startti menikin sitten vähän hassutteluksi, kun ei sukkula saanutkaan taivutettua itseään oikeaan keppiväliin ja sen jälkeen hassuteluvaihde meni silmään. Muutenkin tosi onnistunut startti, kun pikkupeto kokeili sitten kaikki mahdolliset kriteerit läpi: lähdöstä varastamisen, keppien lopettamisen kesken, haltuunottokäskyn ignorauksen ja vieläpä keinun vapautuskäskyn unohtamisen. Hupsis!

Toisella radalla pikkukoira sitten skarppasi nollavoiton verran ja sitä myöten kakkosista siispä kaksi LUVA:a takataskussa. Muutenkin tälle radalle lähdettäessä mun ainut ratasuunnitelma oli pysyä pois edestä ja antaa koiran vaan posottaa. Näytti siis toimivan ja päästiin oikein iloisissa tunnelmissa kotimatkalle: molemmille jotain kotiinviemistä :)






21.4.2017

Koiran taidot vs. ohjaajan taidot

Siinäpä kysymys, jota olen pallotellut tässä viime vuodet. Ionan ilmiintyminen taloon muutama vuosi sitten mahdollisti käytännön kokeilut aiheesta ja tässä parin vuoden checkmarkissa sitä on jo paljon viisaampi. Ja mikä parasta, tiedän olevani enemmän oikeillä jäljillä nyt kuin aiemmin. Käytännössä tiesin tämän eron esimerkiksi hyvinkin konkreettisesti taas keskiviikon Sanni Kariniemen treeneissä, jossa rataplänistä osasin jo kertoa, että kummalle koiralle tämä on vaikea ja kummalle ei. Ero tulee selkeästi näkyviin nyt, kun oma liike on yhä huonoa ja kaukana täydellisestä.



Olen aloittanut agilityn seitsemisen vuotta sitten, kun Java oli vuoden ikäinen. Sinäänsä huvittavaa, että olimme agilityn pentukurssilla silloin absoluuttisesti vanhimmat ja silti kurssin aikana treenattiin kaikkia esteitä - ja osasta silloisen kurssinvetäjän metodeista kieltäydyin jo silloin. Yhäkään en veisi pentua mihinkään pentuagilityihin alle vuoden ikäisenä, vaan panostaisin paljon tärkeämpiin perusjuttuihin ennen sitä. Pitkä matka on sieltä tultu ja suuri osa ajasta on käytetty ohjaamisen & ohjauskuvioiden harjoitteluun. Nyt voin sanoa, että se ei olekaan ollut relevanttia, vaan koiran taitoihin panostaminen olisi itseasiassa tuonut hyvinkin erilaisen lopputuloksen tässä vaiheessa.



Javan potentiaaliin nähden siitä on jäänyt paljon käyttämättä ja silti on päästy aikamoisen pitkälle yhdessä lajin parissa! Olen niin kiitollinen ihan jokaisesta yhteisestä kilometristä, kuopista matkan varrella, koska ilman sitä minun olisi ollut aivan mahdoton muodostaa omaa käsitystä siitä mitä haluan, mitä en halua, miltä se "hyvä" näyttää ja miten sinne päästään. Iona hyötyy aikalailla tästä ajatteluprosessista, kun alusta alkaen olen siitä tehnyt omaan käteen sopivaa koiraa ja puhumattakaan siitä mitä korjataan ja parannellaan sitten seuraavan kanssa. Iona ei myöskään olisi sitä mitä se on jo nyt, jos olisin tyytynyt vain kopiomaan jonkun toisen systeemiä orjallisesti, vaan enemmänkin tässä on pyritty hakemaan ajatuksia ja soveltamaan omaan tekemiseen. Mikään "wonderdog" se ei toki ole tai edes maailman nopeinhienoinfantsuin, se on vain minun oppimisprojektini :)



Tällä hetkellä olen huono ohjaaja. Etenkin koiralle, joka on opetettu liikeorientoituneeksi ja joka tulkitsee sen perustella informaatiota. Jotenkin pystyn juoksemaan suoraan, mutta kaikki käännökset, rytmitykset, suunnanmuutokset on todella koordinoimattomia. Niihin menee myös aika paljon ajatuskapasiteettia, joka kaikki on pois koiran ohjaamisesta. Siitäkin huolimattta haluan toki olla reilu koiralle ja tyhmistäkin virheistä huolimatta koira saa kyllä palkkansa.



Iona, jolle on kokoajan opetettu taitoja, on niin paljon itsenäisempi ja taitavampi lajissa, kuin Java, jolle on opetuttu lähinnä ohjaajan tulkintaa. Ionan kanssa saan olla epätäydellinen huomattavasti suuremmalla marginaalilla. Molemman koirat treenaa nykyään siis enimmäkseen niitä taitoja ratatreenin sijasta, vaikka harjoitus olisi numeroitu ykkösestä kahteenkymmeneen. Mun tavoite ei ole räpeksiä rataa nollalla läpi hinnalla millä hyvänsä, vaan miettiä sieltä etukäteen ne taidot, joita radan onnistunut suorittaminen vaatii ja keskittyä niiden tekemiseen.

Myös kouluttajana panostan harjoituksen suunnittelussa taitojen rakentamista, koska ne ohjaajan taidot (ohjaustekniikat) tulee siinä sivussa. Pelkkä radanjuoksentelu kun ei lisää koulutettavien kykyä ottaa omaan työkalupakkiin lisää aineksia soveltamalla, poislukien nollaratatreenit. Suunnitelmallisuus, tavoitteiden asettelu ja arviointi on asioita, joita yritän saada rutiiniksi koulutettaville joka kerta, kun he tekevät mitään agilityyn liittyvää, jotta hyöty olisi maksimaalinen ja määrään sijasta voi keskittyä laatuun. Ohjaustekniikoissakaan kun olennaisinta ei ole täydellisyys, vaan loogisuus.




Javan kisakuvat pääsiäiseltä: Johanna Koski

12.4.2017

Piipaa on irrrrti!

Nappasin ex tempore tuurauksen tiistai-illalle Akatemialle, jotta molemmat koirat pääsee tällä viikolla reenaamaan. Jälleen kerran, kyllä kannatti ja olipahan vaan lystikästä! Pohdin tuossa kumpaan treeniin otan kummankin koiran, mutta päädyin vauhdin ja eri alustan takia takia ottamaan Akatemialle Piipin. Viikonloppuna Ionasteri on ilmottu Konalaan kisaamaan (koska vanhentuvat Smartumit :D), jossa kauhukseni huomasin taas ykkösten kisaavan kaikki startit sisällä. Jotenkin luulin, että edes yhden saisi vetäistä ulkokentällä, mutta pikkukoiran ykköstreeni onkin siis näissä kisoissa totutella noin pehmeään pohjaan plus karmeisiin puukontakteihin. Eipä siinä, hyvää reeniähän se, mutta pohja ei vaan oo koskaan sopinut mulle - toivottavasti Ionalle.

Toi Akatemia tekonurde korkkitäytteellä on kyllä törkeen hyvä! Iona pääsi erityisesti hyödyntämään koko potentiaaliaan kiihdytyksissä ja erittäin täpäköissä käännöksissä kovasta vauhdista. Jennan kommentti ekan vedon jälkeen "Hyi miten täydellistä". Radan alku oli ollut erittäin haastava suurimmalle osalle illan koirakoista, mutta tuollaiselle luontaiselle kääntyjälle sopii kuin nenä päähän - mun ei tarvii vääntää käännöstä, riittää ajoissaoleminen.



Tällä baanalla sain vaihdoin myös treeniin nuo ruotsalaisten suosimat vekit. En ole muistanut koko asiaa, joten nyt olikin sitten loistotsäänssi opettaa tämäkin asia Piipaalle: kyllähän pari toistoa riittää :D No, hyödyllinen ohjaushan se, jos tarvitsee sen pari metriä etumatkaa ja voi olla satavarma, että koira myös lukitsee esteen itsenäiseen suoritukseen. Kaikenkaikkiaan huiman hyvä treeni ja Ionan kanssa on jäätävän hauska treenaa. Se kun on ihan pelottavan taitava ikäisekseen (kun ottaa huomioon meidän tosi vähäiset treenimäärät ja ohjaajan saikun), hyvillä pohjatöillä näköjään pääsee pitkälle! Tälläkin perusteella liputan jatkossakin sen puolesta, että pennun paikka ei ole agilitytreeneissä, vaan noille telineille ehtii myöhemminkin.