14.8.2010

Sheltintäyteinen päivä

Jalmu tiiraa tyttöjä ;)
Jopas olikin Tuusulan koulun kentällä kerrankin kauniita ja komeita karvaisia! Ja mitenkäs se vierähtikin koko päivä upeita hauvoja ihastellessa, vaikka Jalmarin osuus oli ohi jo aamupäivällä. Vaikka sen mielestä tilaisuus itseasisssa vasta alkoi, kun pääsi tylsästä kehän kiertämisestä jälleen niitä tyttöjä hurmaamaan. Ja niitä oli paaaaaaljon! Kyllä siinä suorastaan pienen koiran naama venähti, kun kurvattiin parkkipaikalta tapahtumapaikalle ja toiselle vallan valkeni, että hänhän on saapunut oikein speed dating tilaisuuteen, jossa tarkoitus on heiluttaa häntää mahdollisimman monelle tytölle (ja Javan tapauksessa pojatkin käy...).

Kehässä ei tällä kertaa sen ihmeellisempää tulosta, kuin roppakaupalla kivaa kokemusta ja ennenkaikkea oli kiva havaita, että Ristiinan esiintymisestä ollaan päästy jo eteenpäin. Se jopa malttoi pienen hyörimisen jälkeen arvostelun aikana seistä ryhdikkäästi ja liikkeissä nenäkin irtosi maasta. Harmillisesti vaan luokka-arvostelussa saatiin vähän kehno paikka just tälle koiralle, kun se tarvitsisi tilaa. Jouduttiin kuitenkin kököttämään pienen pienessä nurkassa, jossa hälinää oli kaikilla kolmella puolella. Toki on tärkeää oppia sietämään sutinaa ja silti malttaa keskittyä mammaan, mutta tämä koira ei ole ihan vielä siinä asti. Noh, yhtä kaikki, en usko, että yhtään parempikaan paikka olisi näkynyt sijoituksessa :)

Arvostelu oli kiva ja selkeästi samat teemat näissä nousevat esiin: karvakaveri on vielä kovin keskeneräinen. Ja se mikä tietysti on aina mukavaa, niin pojassa taitaa palikat olla aika kivasti kohdallaan (paitsi päässä, mutta soonkin tommoinen tollo ;) ja loput siitä hoitanee aika. Kiva arvostelu luonnollisesti lämmittää mieltä, kun se nyt ei vaan ole tuota katsellessa mikään yllätys, että täysin ipanahan se on. Ja olkoot, ehtiihän sitä aikuinen olla lopunikäänsä :D Herra Malcolm Hart runoili pojasta näin:

"Bi blue of just 12 months and a little immature in body.
Head is refined. Excellent outline. Tail of good lenght.
Needs to develope more and clean a little in color"


Vapaasti suomentaen:
"Vain 12kk ikäinen bimerle, joka on hieman epäkypsä rungoltaan.

Pää hienostunut. Erinomainen sivukuva. Häntä hyvänpituinen.
Täytyy kehittyä ja värin hieman puhdistua"

 Kuvat: Sirpa Saari, suuret kiitokset!


Keskeneräinen kakru :)



Oliskohan merleturkkiin tehnyt lämmin kesä ja mökillä ulkona vietetty kesä tepposensa? Tällähän on nimittäin ollut pentuna todella hieno ja puhdas väri, joka on nyt kuitenkin saanut ruskean sävyjä kesänaikana. Toivottavasti tuo pentuväri antaisi uskoa siihen, että tuokin tuosta puhdistuu, kun vaihtaa nuttua aikuisempaan malliin. Ilmeisesti hyvinkin tavallista, että junnuna karvanväri on vähintäänkin epämääräinen jossain vaiheessa. Noh, näytti se ruskeanokkainen eläin silti huomiota keräävän ja saavan paljon rapsuttelijoita yllinkyllin pienestä värivirheestä huolimatta ;) Niinjoo, ja kuvatkin todistaa miltä näyttää karvaton shetlantilainen. Aika sporttilinjainen, vai mitä! Mua tossa nauratti kotisivujen tulososiota päivitellessä, ku siellä oli erkkarin pentuluokasta Jalmiinista poseerausfotot ja niissäkin oli pojalla enempi karvaa. Toisilla on, toisilla ei ja sillonku sitä ei oo, niin tuolta se näyttää.

Vaikka Jalmarin ketkuilut olivat jo hyvissä ajoin paketissa, ei siinä vielä kaikki. Hannalla oli ammattihandlerina tänään tavoitteena esittää viisi koiraa, kun oli oma lauma ja vielä Satunkin neidit jonossa. Mää sain sit vastuullisen kenneltyttötehtävän puunata ja harjata hauvoja liukuhihnalle, jotta ei logistiikka pettäisi nopeasti vaihtuvien kehien välillä :D Sain vielä kunnian handlata tyylidaami Sanin avonartuissa ja neitipä nappasi upeasti nelossijan valtavan isossa, 16 koiran luokassaan. Helppo se on taitavia ja kauniita koiria mennä narunpäässä kehään pitelemään, kun sekin varmaan hanskais koko homman ihan itsekin tepastelemassa ja esiintymällä: mut ehkä siihen joku tarvitaan sentään nostamaan pöydälle :))

Oli kyllä tosi hauska iltapäivä, kiitos vaan järkkäreille ja kaikille mun "seuraneideille" :D Oli kiva nähdä paaaaaaljon tuttuja, vaihtaa kuulumisia ja jutella myös uusien tuttavuuksien kanssa. Jalmiinista on varmaan kuvia kameroissa, joten odotellaan suorastaan malttamattomasti minkälaisia fotograafisia taidonnäytteitä sieltä pojasta paljastuukaan! Sitä paitsi noin muuten pikkupilkku käyttäytyi tänään oikein hienosti, vaikka se jäikin ajoittain "koiraparkkiin" vieraan kanssa (ei enää tainnut olla kovin vieras ennen pitkää ;) sillä välin, kun mamma puunaa toisia hauvoja ja juoksentelee niiden kanssa kehässä. Ja kylläpä vaan on pilkkupoika väsynyt päivän päälle. Malttoi sentään pitkästä aikaa tempaista kupillisen sapuskaa, josta matka jatkui kulkematta lähtöruudun kautta untenmaille. Jos saan arvata, niin se varmaan näkee unta kaikista hoteista shelttidaameista...



4 kommenttia:

  1. Iso kiitos vielä Satu avusta!!! En mä olis selvinny ilman teikäläisen rivakkaa kety-toimintaa! =D Teki Jalmulle varmaan hyvää kävästä "sutinoissa", johan se sapuskakin alko taas siellä maistua, kun oli kilpailua herkuista. Jospa se nyt malttas mammansa loppuloman kiltisti natustaa naperoisensa. ;) Kaunis tuo Javan arvostelu ja hienosti poika esiintyi! <3 Terkut pikkupilkulle!

    VastaaPoista
  2. Kiva, että voin olla avuksi! Mikäs siinä kivassa kelissä hauvoja kuopsuttaa kehäkuntoon ja pälätellä mukavia samalla.

    Jalmarille teki sutinat monessa mielessä hyvää; paljon uutta nähtävää, paljon kivoja ihmisiä ja ennenkaikkia ihania shelttejä :D

    VastaaPoista
  3. Onnea vielä Jalmarin hienosta esiintymisestä ja nätistä arvostelusta, tosin en ihan ymmärrä tuota kommenttia väristä...Javallahan on niin mielettömän kauniin puhdas väri!!!! Ja tuhannesti kiitoksia vielä kerran Sanin handlauksesta ja tyttöjen kunnostusavusta!!! Olitte Hannan kanssa melkoinen tehotiimi, teitte mun päivästä tosi helpon:) Itseasiassa mun puolesta voitais tehdä tästä vakituinen järjestely, hih;) Mutta siis SUUR-SUUR-KIITOS!!!

    VastaaPoista
  4. Näköjään setä on aika tarkka tuosta merlejen väripuolesta, kun suurimmaksi osaksi Jalmarilla on varsin puhdas väri, mutta kesän/vaihtuvan karvan takia sillä on tullut naamaan ja etukoipeen läntti ruskeaa. Kunhan ne lähtee, niin oon hämmästynyt, jos toi koira saa väristään noottia :D

    Niinjoo ja Javan mielestä Sanin sille lahjoittama köysilelu on ihana! Jätin sen kotiin tullessa eteisen tuolille reppua purkaessa ja miten ollakkaan herra olikin sen omatoimisesti käynyt siitä kalastelemassa omiin leikkeihinsä :)) Joten Java kiittää ja kumartaa myös!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)