5.6.2011

Kesä, kiitosnam!

Tätä on taas venattu oikeesti sieltä puolentoista metrin hangista asti, kesää <3 Omalla terdellä on tullut viihdyttyä enemmänkin lailla ja samaa mieltä on nuo karvanokkaiset asiasta. Siitäkun on karmeen kiva tuijotella tiukasti ohikulkijoita ja kommentoida toisille piskeille, et tää on sit meidän piha, et paree pissiä muualle! Vaikka asia on varmasti hyvä ja tärkeä, se ei silti ihmiskorvaa hivele, kun nuo kaksi järjenriemuvoittoa heittelevät bensaa toistensa liekkeihin ja innostuvat keskustelemaan vähänkään provosoivien nelijalkaisten kanssa. Niimpä meillä onkin tässä kesäproggiksena niinkin raflaava koulutusoperaatio, kuin "Kärsät hiljaa".

Viime sunnuntain kauhujen jälkeen sain sitten peruutusajan Maare Kaiperlalle, jotta Jalmarsson pääsisi osteopaatin näppeihin. Tosiaan sunnuntaisen arkomisen jälkeen mitään sellaista ei ole arjessa esiintynyt, vaikka vauhtia, pomppuja ja vaarallisia tilanteita siihenkin aina mahtuu. Ja juttelin Helinkin kanssa tuosta, joka osasi sitten kertoa enemmänkin miten fyysisesti rankka takaakierto itseasiassa on koiralle, kun se joutuu käytännössä ponnistamaan pelkästään sisätakajalalla hyppyyn ilman vauhtia. Ja löytyihän siellä sitten vaikka mitä, joista kaiken pahan alku ja juuri oli vino lantio. Millon lienee Java onnistunutkaan jysäyttämään hanurinsa siihen malliin, että saanut tärskyllä sitten oikean puolen jumiin.

Vasemmalla puolella se oli sitten kompensoinut parhaansa mukaan oikean vajaita liikeratoja ja sehän näkyy sitten toispuoleisuutena. Oikeassa koivessa oli myös sellaisia möykkyjä, jotka hieroja olisi kyllä saanut pois, mutta ne olisi sitten tulleet takaisin, kun siinä olisi sitten hoidettu vaan oiretta, eikä syytä. Joten sinäänsä ihan hyvä, että etenemisjärjestys oli nyt tämä ja ongelma toivottavasti pois päiväjärjestyksestä ennenkuin se on edes mikään ongelma. Koiran lantio saatu suoraksi ja muutaman viikon sisään kroppa itse sitten korjailee epätasapainot. Noin muuten hauva sai kyllä kehuja hienosti käytöksestään, kun malttoi ventovieraassa paikassa ventovieraan käsittelyssä heittäytyä rennoksi.

Java & Luru <3
Perjantaina suunnattiin sitten kera pikkumustan ja korjatun otuksen Tammisaareen, kun siellä laumaa odotteli 8 viikon ikäinen Luru -pentu. Aina yhtä hauska nähdä miten korrekteja nämä osaakaan olla pikkupentujen kanssa, kun mennään rauhassa nuuskimaan ja muutenkin ollaan säikyttelemättä tai jyräämättä pieniä koiranalkuja. Työnjako oli muutenkin totutunlainen; Java on "good cop" ja jaksaa leikittää ja rellestää pentusien kanssa ja Nipa on "bad cop", joka kertoo olevansa pomo sitten myöhemminkin. Kyllä Jalmari pääsee elämässä helpolla, kun on aina Nati -äiskä pitämässä puolia.

Pallopallopallo!

Hyvin väsyneitä piskejä sai lauantaina tuoda kotiin, kun pallojen perässä tuli juostua varmaan ihan riittävästi, pikkukoiraa leikitettyä ja vieläpä lauantai kruunattiin uimisella. Nipa polski menemään tennareiden perässä niinkuin vanhan tekijän kuuluukin ja säätilan vuoksi myös Jalmarsson kannettiin mahakorkeutta syvemmälle ottamaan muutamat vedot. Olikin kiva sitten märkien koirien kanssa lähteä kaupungille pyörähtämään jätskiostoksille, kun ei ollut ainakaan kuuma tassutella :) Meinattiin ottaa hauvat mukaan kaverille grillaamaan vielä lauantai-illaksi, mut koska ne oli "voitteko mennä jo pliis, ni pääsee nuq" -näköisiä jo makkarinlattialla, niin jäivät illaksi keskenään. Ja ihan hyvä, että ehtivät edes vähän nukkuakkin, kun Tammisaaressa piti tietty mennä yöllä ja aamuyöstä Lurunkin kanssa ulos, kun se on niin kivaa ja sunnuntaiaamuksi oli molemmat ilmoitettu I-HAH:n rallytokokisoihin.

Iloinen majava
Luru - reseptinä 1/2 whippet, 1/4 dalmatialainen ja 1/4 bc
Kisoista ei jäänyt paljoa raportoitavaa jälkipolville. Molemmille hienosti hyväksytyt tulokset (89 & 85) ja Nipalle samalla epävirallinen koulari RTK1 + luokkanousu. Nati on kyllä aivan mahtava rallyilija ja todellakin neitokaiselle laji löytynyt, nyttenkin olisi 99p. ollut plakkarissa, jos olisin itse vaan tajunnut lähteä takaakierrosta ajoissa liikkeelle, koska paikallaanseisomisen se tulkitsi perusasentokäskyksi. Se ei mun mielestä ihan ehtinyt persikka maahan, mutta ihan sama, miinus kymppi kuitenkin väärin suoritetusta tehtävästä, kun en sitten jäänyt uusimaan. Tiiä aina näistä :) Mua vähän alkaa tässä lajissa vaan häiritä se, että kaikki hyväksytyt tulokset oikeuttaa luokkanousuun. Ois niin paljon hienompaa, kun olis sama 123 -palkintosysteemi kuin tokossa tyyliin, jossa ainoastaan yli 90 olis ykköstulos ja samalla luokkanousuksi oikeuttava. Sitä olis itekkin vähän skarpimpana tuolla radalla, kun nyt se oli ihan sama tuleeko niitä virheitä kymmenen vai kolme.

Java oli myös ekoissa rallykisoissaan harjoittelematta ja vaikka tulos ihan kelpo 85 (josta ohjaaja mm. täysin vastuussa kympistä, kun tehtiin 360 väärään suuntaan - oikea ja vasen, miten ne nyt menikään :D), ajoittainen haahuilu oli erittäin nounou (ja nyt sitten pitäisi selvittää miksi, mun erilaiset käskytykset, asennot, äänensävy, häiriöt jne.). Koira alkoi toimimaan vasta kylteillä 10-15 niinkuin töitä pitää tehdäkin, joten se erittäin hieno. Mutta se alku... Me kun tehdään näitä rallyja nyt vähän niinkuin tokotreeninä, eikä rallynä, niin sen takia nipotan tässä :) Siinä meni sitten konseptit ihan sekaisin heti kärkeen, remmi etujalan alle ja samaan hässäkkään tuli sitten tehtyä se kierroskin väärään suuntaan. Just oltiin aiemmin puhuttu, että jos käy hihnaa jalan alta korjaamassa, niin se on samantien penaltyt siinä koiraan koskemisesta. Mulla meni sitten kaikki ajatuskapasiteetti sen pohtimiseen, että miten se tuolta kalastellaan sääntöjen mukaisesti :D Edessä istumisissa se sitten itse nosteli etukoipea sen verran, että saatiin hihna sieltä mukaan menoon. Saksalaista käännöstä ei olisi tarvinnut rallysääntöjen mukaan uusia, muttakun tokon kannalta haluan, että hommat tehdään hyvällä sykkeellä, niin otettiin siitä kolmonen ihan vapaaehtoisesti.

Nokka kohti siis seuraavia skaboja Nipan kanssa avoimeen. Kirkkonummen kisojen aikaan ollaan Pärnussa, mutta elokuussa sitten Espoossa, syyskuussa Porvoossa, lokakuussa Hyvinkäällä ja marraskuussa sitten Hyvinkäällä. Ja siellä shelttijoukkueena ollaan mukana SM-karkeloissa.  Sitä ennen pitäisi hieman noita pivot-käännöksiä reenailla, jotka tulevat mukaan käännöksinä ja askeleen kanssa ja sen lisäksi houkutuskin siellä on uutena esteenä. Nipalle maailman pahin, jos on pallo ja ruokaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)