10.7.2011

Lomailua ja aksailua. Kas siinäpä duo :)

Laiturivahti-Nipa

Vihdoin on meidänkin jengi suorastaan kirmannut kesälaitumille heinäkuuksi ja elokuussa sitten vasta paluu arkeen. Ja koska on loma, niin ei siinä paljon ehdi kotona mädäntyä. Ei, vaikka mun kiusaksi Ertti päätti jatkaa kisaamaan tähtäävien treenejä myös koko heinä-elokuun, joten ne tosiaan saa jäädä. Vaikka tokikaan agilitystä ei päästä eroon näin lomasesonkinakaan ja siitä piti huolen heti loman kärkeen suunniteltu SAGI:n leiri ja heti perään viikonloppuna Agirotu. Niimpä perjantaina pistettiin hanskat naulaan puolen päivän pintaan ja startattiin kohti Kuopiota välietappina Mikkeli. Nati kun jäi samantien nautiskelemaan kesästä mökille, kun aikahan sillä olisi käynyt pitkäksi hengaillessa leirillä tai Agirodussa.

Ja ihan hyvä päätös, kun lauantai valkeni varsin trooppisena myös Kuopion leveysasteilla. Siinä meinasi tulla jo hiki pelkästä ajattelusta ja saati sitten siihen yhdistettynä pientä tervehenkistä hölkkää radalla, huh. Viikonloppuun kuului siis 2 x 2h aksatreenejä kumpaankin päivään, joten yhteensä sitä tuli pyörittyä kentillä 8h jo omien koulutusten merkeissä. Jalmarille oli arpa sattunut Lotta Vuorelan, Anna Strömin ja Essi Saarelan tarkan silmän alle. Olipahan taas opettavaista menoa ja ennen kaikkea Javalta upeaa tekemisen meininkiä! Sunnuntaina saatiin vetäjältä jo kommenttia, että vaikka hän ei lähtökohtaisesti pidä shelteistä eikä uroksista, niin jotain tuossa koirassa on. Ja onhan siinä, yli 10kg täyttä rautaa :D

Maalaiselämä pistää myös ramaisemaan


Koulutuksista saatuja vinkkejä siirryttiin sitten alkuviikoksi pureksimaan Mikkelin mökkiolosuhteisiin. Saipa Jalmarikin pientä aksabreikkiä ja siihen sivuun höntsäilyä koirakavereiden kanssa ja vallatonta maalaiselämää. Sielläkun nämä pikkusudet tosiaan kirmailevat ihan vapaana kaikessa rauhassa välillä pulikoiden, kahlaillen, laiturin alla rantahiekassa nukkuen, kaverien kanssa hepuloiden ja omat velvollisuudet rajoittuu ruokakupin ojentamiseen pari kertaa päivässä nokan eteen ja illalla kirsumäärän laskentaan. Aika helppoa koiranpitoa siis omistajallekin, joka oli tosi uupunut kaikesta aksailusta ;)

Mr. J kipparoimassa kanoottia

Nipallakin ihan selkeä ajatus navigoinnista :D
Torstaina pitikin jo kääntää auto takaisin etelän suuntaan, kun illaksi oli buukattu Helin treenit tutusti hikisessä Hakkilan hallissa. Ilmeisesti säätila on Jalmarille ihan yks lysti, kun aksakentän laitaan kurvataan: pääasia, että pääsee kiitämään NYTJUSTHETI. Tehtiin Agirodun Open Classin inspiroimat herkistelytreenit, kun niihin meidän duo oli kuitennii menossa sunnuntaina. Siitä sitten Helin vinkit takataskussa kohti perjantaina, jolloin oli taas lähtö ja tällä kertaa suuntana Imatra. Oltiin buukattu Imatran kylpylästä erittäinkin fantsu lomasviitti, joka siis oli käytännössä paritalon puolikas. Hyvin me neljä mahduttiin piskeinemme pyörimään 82 neliön tiloissa ja mikä parasta, lähellä oli myös kivat ulkoilu- ja uittomaastot.

Jalu päivystää
Lauantaina lompsittiin (sen verran myöhään meni valvoessa, että tämä ehkää kuvaa paremmin kuin hyvin sitä etenemistä ;) Sarin kanssa aamulenkille, mutta kun kivenheiton päässä oli mukava pieni privaattiranta, niin kepin heittelyksihn se meni. Ja jostain syystä Mösjöö Pilkkukin innostui elämänsä ekan kerran jopa uimaan kepun perässä! Aiemmin meno on tyssännyt ensin siihen kun pili kastuu ja soon hyi ja sitten siihen, kun maa loppuu tassujen alta ja siitä ei vaan oo millään voinut enää edetä. Liekkö meidän alkuviikon liiviharkoilla ollut jotain tekemistä asian kanssa, kun sipaisin pelastusliivit kaverille niskaan ja uittelin sitä kahlailemalla itse mukana, jotta pieni mies uskoo vedessäkin liikkumisen olevan mahdollista. No, joka tapauksessa sinne se siiseli meni kepun perässä ja se jos mikä oli iso jee noinkin kuumana viikonloppuna.

Iltalenkki Imatralla. J <3


Lauantaina pyörittiin ihan vaan kisaturisteina Sarin kanssa tsemppaamassa joukkiomme kahta kisaavaa jäsentä Agirodun virallisessa osuudessa ja samalla ehdittiin kanssa ihailla upeaa kolmosten menoa cagiagin jahdissa. Ainiinjoo, sen verran saatiin aikaiseksi, että Java on nyt virallisesti mitattu mediksi (üllatüs :D) ja kisakirja hommattu, joten ainakaan sitä ei enää jää virallisten startti uupumaan. Jotenkin se raikas ulkoilma pisti sen verran väsyttämään, että koko meidän kööri oli hämmästyttävästi jo yhdeltätoista pehkuissa ja akut latautumassa sunnuntain alojoukkuerykäisyyn.

Lentävät shetlantilaiset elementissään :))) J kiljuu radalle, Ram tiiraa tyttöjä, Nemppa on kiltisti ja Antero haluais pikkasen nuuhkaista.


Java sai korkata joukkueen suorituksen ja menikin oikein upeasti yhtä ohjaajan huolimatonta ohjausta lukuunottamatta. Siitä siis meille vitonen, mutta erittäinkin hyvä mieli monesta onnistuneesta jutusta radalla :) Ja se mikä oli kiva huomata, että vitosesta ja esteelle palauttamisesta huolimatta Javan aika oli näköjään 56 koiran joukosta vissiin kolmanneksi nopein. Eli noista käpälistä ei ainakaan jää meidän tulokset jatkossakaan kiinni. Yhteensä taisi joukkueelle tulla 60 vp ja aikaa 2:19, joten lopputuloksena sijoitus 7/14 tuloksena 3:19. Se oli kyllä sen verran hauskaa, että eiköhän me ensivuonnakin lähdetä Kuopiooon esittelemään Lentävät shetlantilaiset vaatekertaa :D



Olin ottanut Javalle vielä Open Class lähdön, kun tuollainen tilaisuus oli tarjolla. Ja voi video, että tulikin hyvä mieli radasta <3 Tuloksellisesti ei siis mitään järisyttävää (15vp), mutta toisaalta ei 40 koirakosta näköjään miltei puolet saaneet muutakuin hyllyjä kotiinviemisiksi. Ja aika oli jälleen -18 sekunttia alle ihanneajan, joten olisihan tuolla ehtinyt näköjään puuhata vaikka mitä. Onnistumisia radalla oli A:n takaaleikkaus, alastulokontaktin pysäytys, onnistunut takaaleikkaus kepeiltä hypylle, kontakti/putki -erottelu ja upea loppusuoran irtoaminen. Jesssshh! Virheet tuli keppien sisäänmenolta (lipesi toiseen, josta korjaamalla aivat upeat kepit), takaakierrolta tiputti riman ja meni puomin ylösmenokontaktin ohi. Mutta noi on niin fiksattavissa olevia juttuja huolellisemmalla ohjauksella, joten koira oli super. Tästä on meidän hyvä jatkaa ja nyt syttyikin iso himo laittaa kepit kuntoon ja suunnata tosiaan syksyn virallisiin. Sinäänsä kepit oli jo upea suoritus, koska alkukesästä ne ei tosiaan menneet ja nyt ne oli sillä jo radalla, joten tähän peilaten ei meillä mene pitkää, että hiotaan homma loppuun. Harmi, kun kukaan ei ollut videoimassa meille tätä pätkää, niin en pääse näkemään mitä siellä tapahtui.

Kirjaimellinen loppujäähdyttely (kyllä, lunta :D)
Päätettiin vielä kiva kisaviikonloppu shoppailemalla, palkkaamalla J puolikkaalla makkaralla hienosta suorituksesta ja uintireissulla Lauran + Roihun kanssa. Ei tosiaan ollut mikään tulipalokiire tapahtumapaikalta kotiinkaan, vaikka meillä oli jo yhteentoista mennessä kaksi starttia takana ja hommat sitä myöten selvät. Oli ihan mahtavaa jutella tuttujen kanssa ja katella upeaa agilityä. Oli kiva nähdä teitä kaikkia vanhoja ja uusiakin tuttuja, palataan taas asiaan kun nähdään. Ja suurkiitos viikonlopun ryhmä rämälle + Lentäville Shetlantilaisille! Mulla oli hauskaa, toivottavasti muillakin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)