17.9.2012

Bensaa koneistoon

Nyt kun Muschilla on kivatsu bloggauskamppis menossa, voisi olla ihan näpskä aihe pulista hauvojen sapuskasta. Siinä missä treenaus ja siihen liittyvä lihashuolto on tärkeää, ihan yhtä tärkeää on mitä kitusiin laittaa. Niin kuskilla kuin nelikoipisella. Olen mm. itse kokeillut lähteä iltakisoihin kevyen salaattilounaan turvin ja meinasin ehkä kuolla, kun ei jaksanut edes lämmittelylenkillä hölkkäillä koiran kanssa. Voi arvata myöskin noiden kisojen tulokset ;)

Samaa myöskin ovat nuo eläinfyssarit ja -hierojat sanoneet, että ei ole ihan sama mitä mahantäytteeksi lusikoi. Sen kuulemma huomaa lihaksia läpikäydessä onko koira syönyt laadukasta hyvin sulavaa protskua vai jotain jauhomössöä. Koska nuo ravintosisällöltään laadukkaammat nappulat alkaa hintaluokassaan olla sen verran tyyriitä, meillä on päädytty pääasialliseen raakaruokaan. Ja tätä menuuta Jalmari on toteuttanut pienestä pojasta asti:


Mitään "barfautisteja" meillä ei silti olla, vaan saavat joskus nappulaakin. Niitä kun kisoista tulee palkintona, niin osa menee eteenpäin kavereille ja löytöeläintaloille, mutta osa jätetään sitten kotiin. Niitä on kuitenkin hauska heitellä nurtsille tai lelujen sisään aktivointimielessä ja tietty jos koirat menee hoitoon, niin ei tartte puolta pakastinta viedä mukana. Muutenkin meidän barffaus on siis raakaruokabarfia, eikä luubarfia. Luita kyllä saavat, mutta lähinnä ajanviete- ja hammashuoltotarkoituksissa, eikä niitä lasketa mukaan ruokamäärään.

Aamulla saavat liha-aterian (joka siis yleensä jotain valmista pötköä, vaihtelevasti sikaa-nautaa-kanaa-sisäelimiä), jossa myös kuidunlähde (puuro, vihannekset) ja illalla sitten luu/rusto -pohjaista pureskeltavaa (kanansiipiä, -kauloja, -rankoja, possun lihaisia kylkiluita, kylkirustoja, naudan rustoja, riistaa jne.). Kyytipoikana aamusapuskassa sitten kalsiumin lähde (piimää, raejuustoa, kananmunan kuoria, purkista...), öljy (pellava, rypsi, lohi) ja muut tilpehöörit tilanteen mukaan (Java vetelee B- ja E-vitskua ja Strideä, muuten lisävitamiinit).

Ja on lähestulkoon yhtä helppo ja vaivaton tapa ruokkia kuin ottaa papanapurkista evästä. Tässä suuressa roolissa on juurikin noi valmiit pötköt, joita myös Musch valmistaa. Meillä ostetaan niitä kaikkia, jotta saavat vaihtelevasti eri eläinkunnan tuotteita ja näyttävät kyllä kaikki tekevän kauppansa samalla innolla. Sinäänsä ihan tervettäkin, että hauvelit syövät sitä mitä kuppiin heitetään, eikä aleta sortteeraamaan, etttä just tästä en tykänny.

Eikä ongelmaa tuota jäiset muutaman kilon lihaköntitkään. Köntsät jätän kaupasta tullessa sulamaan illaksi ja naputtelen niitä siipiä, kauloja jne. irti sitten pikkuhiljaa, jotta saan pakastettua pienemmissä pusseissa irtonaisina. Ei sitten joka ilta tarvitse vasara vinkuen paukuttaa evästä koirille, vaan riittää pakastimen oven avaus. Meillä muuten kaksi otusta kipittää aina suorita tietä keittiöön, kun kuulevat oven narskahtavan: selkeästi tekee muona kauppansa :) Yksi pötkö kestää meillä 2-3 päivää, joten helppo ottaa jääkaappiin sitten edellisenä päivänä uusi sulamaan, jos meinaa muuten kesken loppua.

Helppoa, kuin heinänteko. Ja sen lisäksi aikalailla edukasta. Nämä kaksi karvanaamaria pärjäävät hyvin, kun kerran kuukauteen käyn raakaruokaputiikissa ostamassa pari muovikassillista evästä ja hintaa niille tulee kolmisenkymmentä euroa. Ei vaadi paljoa pakastintilaakaan, kun meillä koiraneväille on pakastinkaapista vain 1,5 laatikkoa ja hyvin riittää. Ja vitsi miten kivassa lihas- ja turkkikunnossa nuo molemmat on!

Näin meillä. Mitäs teillä syödään? :)

1 kommentti:

  1. Mäkin kohtajustiinsa turisen aiheesta, aika samoilla perusteilla :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)