22.1.2013

Voihan pikkuvirheet

A-radalla homma kaatui väärään keppien aloitukseen (dough!), kun hieman liian voimakkaasti halusin oikaista tulokulmaa ja koira ei vissiin sitten edes nähnyt sitä oikeaa keppiväliä. Joku turisti saattoi seistä edessä. Yksi rima saatiin myös alas, kun hitusen myöhässä olin päällejuoksussa ja kun hyppylinjalla on kippari, niin herkästi takajalat tipauttaa riman. Muuten ihan passelia kyytiä ja huvittavinta ehkä se, että tuosta sekunttien tärväämisestä keppien uudelleenaloitukseen huolimatta meidän aika olisi nollan tehneiden joukossa ollut aikalailla hyvä :D


B-kisa hajosi kontaktin läpijuoksuun, jolloin jäin sen sekuntin sadasosan miettimään, että mitäs sitä tuon asian kanssa tekisi. Jatkossa kriteerit pitää olla sataprosenttisen selkeät ja jos pysähtymiskäskystä tullaan läpi, se on sylikyyti veke. Piste. Koska siinä hajoaa kuitenkin rytmi ja ajatus karkaa, kun ei olekaan yhtään siellä missä pitäisi ja tuppaa kertautumaan sitten muutaman esteen päästä. Niimpä siitä tuli sitten hylly joka tapauksessa.

C-rata oli varsin helppo ja hyvinkin tulosta tehtävissä. Java päätti sitten tuijottaa kättä ennemmin kuin putkea ja veti siitä ohi. HUOH. Nooo, annetaan sitten tasoitusta muille ;) Muuten käsijarru päällä vetäen ja kiellon kanssa vauhti oli kuitenkin varsin mellevää, kun kaikesta huolimatta etenemä 4,35m/s. Ja siihen olisi helposti ollut laitettavissa lisääkin kaasua. Se kääntyi nimittäin tosi makeesti monessa paikkaa ja niillä tehdään näköjään aika paljon ajallista eroa kaahottaviin kilpakumppaneihin. Hitusen myöhässä tuli lopun valssipätkät, mutta kaikenkaikkiaan kivasti lähti nekin rullaamaan.


Tästä on siis hyvä jatkaa taas kohti kevättä ja uusia kisoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)