17.2.2013

Purkkia perään

Alan kohta heitellä nimittäin kaikenmaailman kolinapurkittelijoita metsän pimeydestä otsaan. Toki silloin, kun niillä ei ole koiria mukana, niin osuu sitten ajoitus enemmän kohdilleen. Mä olen tässä jo jonkinaikaa ihmetellyt tuota fanaattisuutta tietyissä piireissä ongelmakäytöksen ratkaisuun kolinapurkin viskelyllä ja muutaman kerran oikein "päässyt" ohitus/perässäkävely -kohteeksi ihan vallan toivomatta. Sattuivat treenaamaan tuolla eräällä nyt jo entisellä aksahallilla juuri ennen omaa vuoroa ja luonnollisesti sitten näitä ystävällisiä metodeja lähdettiin toteuttamaan hallin ympäristöön uhreja metsästäen, jotta päästään metallinviljelyyn. Ja perjantaina meinasi hihat palaa, kun lenkkipolulla tulee daami vastaan kahden koiran kanssa ja tottakai sitä purkkia sitten tullaan heittelemään mun koirien naamaan eteen.

Onneksi omat koirat ei ole tuollaisesta moksiskaan, mutta ihan periaatteesta mun oli pakko sitten sanoa daamille, että älä tule heittelemään niitä purkkeja toisten koirien syliin. Se on nimittäin hirmusen kiva, kun ohitustreeniin pääsee satunnaisotannalla joku superherkkäkaveri, joka saadaan mukavasti ehdollistettua pelkäämään räyhä-rekkuja. Ei tainnut käydä mielessä purkittajilla se pikkujuttu ei-vapaaehtoisten ohituskohteiden valinnassa, että vastaantuleva koira ei välttämättä osaakaan purkkisadetta odottaa?

Oon vähän sitä mieltä, että noiden purkkien kanssa mennään herkästi aikalailla metsään. Koirankoulutus kun tuppaa olemaan ajoituskysymys ja korjaavat toimet pitää tehdä silloin, kun koira signaloi ei-halutun käytöksen alun, ei silloin kun räkä roiskuu jo vastaantulijan puolelle. Ja jos sillä purkilla haluttaisiin oikeasti jotain saavuttaa, niin sen pitäisi rämistä silloin, kun koira kerää energiaa esim. tuijottamalla, jäykistymällä, vetämällä huulet tiukaks jne. Mutta tässä vaiheessa se purkittajaholisti vasta lähtee rannetta lataamaan, koska ihmisen reaktioaika on aika paljon pidempi ollakseen ennaltaehkäisevää.

Ja sit vielä paras kuningasajatus on ottaa kaksi huonokäytöksistä koiraa lenksulle samaan aikaan. Jej, samalla räminällä fiksataan molemmat, superrrrrrr! Mitä sille toiselle opetetaan, jos purkki lentää hyvästä käytöksestä, kun toinen räyhää remmi soikeana? Että ei kannata olla kivastikkaan, kun tölkkiä saa siitäkin hyvästä. Ja sitä paitsi erityisen fiksua ottaa tupla samaan aikaan lenkille, niin voivat sitten yhteistuumin nostaa toistensa kierroksia. Kaikkihan tietää jo valmiiksi, että tyhmyys tiivistyy joukossa.

Vääräaikainen positiivinen vahviste ei ole ollenkaan niin huono juttu, kuin vääräaikainen negatiivinen korjaus. Koira on ehkä vähän kassalla, että "aijjaa mistähän se jee tuli, no ei se mitään, jeee!", mutta jos me lähdetään korjaamaan ei -reittiä, niin sillon pitää olla ihan sataprosenttisen tarkka ajoituksessa. Ja tämä on nimenomaan se syy, miksi lähtökohtaisesti ihmisten pitäisi lähteä ratkomaan ongelmia positiivisen vahvistamisen kautta. Viehän se aikaa ja vaivaa paljon enemmän rakentaa koiralle se linkki käytöksen ja palkan välille, kuin käytöksen ja kiellon välille.

Mulla on ollut suuri kunnia olla tekemisissä hyvin eri tyyppisten koirien kanssa siitä lähtien, kun '93 tuli ensimmäinen oma koira taloon. Pelkoaggresta vahvaan dominanssiin ja ties mitä siihen väliin. Se on laajentanut aika paljon omaa koirankoulutusfilosofiaa ja ymmärrystä siitä, että ei ole yhtä ainutta asiaa, joka kävisi kaikille. Vaikka omat koirat oppiikin sheippaamalla, naksuttelemalla, palkkahierarkialla ym.,  olisi vähän naivia väittää, että niin pitäisi kaikki maailman koiraongelmat ratkoa. Jos on joskus nähnyt miten übervietikäs koira lähtee lapasesta, voi ymmärtää, että ei siinä paljon naksutella tai nameja heilutella, kun koiran fokus on tasan yhdessä asiassa jokaista aistia myöten. Ei löydy sellaista palkkaa, jonka arvo nostettaisiin ykkösviettiin. Siihen on esimerkiksi syynsä minkätakia metsästyskoiria ei pidetä vapaana, ellei tavoitteena ole paisti pöytään. Ja se ei ole namittelun puute.

Notta metodeja tarvitaan ja joskus pitää vähän tiukemmin setviä ongelmakäytöstä. Ja toki senkin ymmärrän, että uuden oppiminen ja opitun käytöksen muuttaminen on kaksi eri asiaa. Mutta suurinosa nelijalkaisista kuuluu kuitenkin siihen normikoirakategoriaan, jossa taika tehdään ihan jotenkin muuten kuin huutamalla kilpaa tai heittelemällä asioita. Joten pliis, rakkaat purkittelijat, purkitteletteko ihan vaan keskenänne, jos ihan pakko on. Ja jos purkittelette, niin tehkää se oikein.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)