28.5.2013

Parit reenivilmit

Lauantaina käytiin vetäisemässä helteiset pikkuaksat. Hieman siis keppikulmien hakua pitkiltä etäisyyksiltä, sokkareita perään, kontaktitsekki ja leijeröinti, kun sattui esteet sopivasti olemaan tyrkyllä. A:lla se ponnistaa hitusen ylhäältä kontaktialueelta, mutta koska se paikka on näköjään hyvin konsistentti kokoajan, en ajatellut asiasta itseasiassa huolestua. Katellaan muuttuuko se siitä, vai sattuuko se nyt vaan luonnollisella laukalla juuri tuohon osumaan.

 

Maanantaina pitkästä aikaa taas omissa treeneissä. Tällä kertaa sattui olemaan taasen Linnojen rytmitys/takaaleikkaus -baana ja nappasinkin sitten vallan videolle noi meidän hyppelyvedot. Eka harkka siis vauhtiympyrä, toka yhdellä takaaleikkauksella ja kolmas kolmella. Kalmari sano, että nou hätä, ku vaa viittit ohjaa.

 

Sen lisäksi hyödynsin saatavilla olevat lisäkädet kontaktitreeniin. Minulla on siis syksylle projekti puomille, jolla toivon sen sekuntin suoritusajasta tipppuvan:

1) Enemmän draivia 2o2o -positiion, eikä niinkään siitä pois
2) Tuplakäsky pois
3) Fokus eteen, jolla rikotaan väärä liikeorientoinut suoritustapa. Siinäpä ne meidän teesit siis.

26.5.2013

Viikonloppuilua

Meillä on palailtu pikkuhiljaa normaaliin elämnmenoon. Koira on kunnossa ja tassu lipassa tahtomassa takaisin töihin. Tältä viikolta jätin kuitenkin kolmet treenit vielä välistä, mutta ensi viikolla sitten. Sen sijaan olen itse ollut kouluttelemassa ja epiksissä duuneilemassa, joten ihan ei ole kalenteri huutanut tyhjyyttään. Ilmeisesti kuitenkin sen verran liikaa, että hatutuksissani ostin sitten uuden rungon ja odottelen 7d:tä ensi viikolla kotiutuvaksi. Kuvataan sitten edes, jos ei aksaa osata ;)

Tiistaina Java pääsi vähän rallattelemaan kentälle ja perjantaina jouduin ottamaan otukset mukaan tehiscuppiin, niin sen päätteeksi vielä kaveri pääsi kisaavien episradan tekemään. Ja oliko vähän onnesta halkeamaisillaan pieni koira, ko aksaa <3 Siitä aina tietää, että nyt on tulossa hyvää settiä, kun se tulee "väli" käskyllä jalkojen väliin väärinpäin :D Toinen on niin tohkeissaan, että se vaan katsoo lyhimmän mahdollisen reitin alkuasentoon. Yhden riman se taisi vaan tiputtaa, kun olin päällejuoksussa myöhässä, mutta muuten oikein hienoa työtä.

Lauantaina kävin kanssa lyhyet treenit tekemässä keppikulmia, keinua ja 2o2o:ta. Toivottavasti muutamassa viikossa saadaan taas näitäkin jollekin alulle ja ensi kauden teemaksi muutenkin tulee puomin ja keinun nopeutus. Hauskaa sinäänsä, että niidenkin hitaudesta huolimatta koira on ihan mukavia tuloksia taikonut, joten ei tässä vielä kaikki. Parhautta on ehkä se fiilis, kun hyvän radan jälkeen tajuaa, että vielä jäi parannettavaa. Että ei ollut kaikki pelissä.

Yllättäen keksin sitten vielä lauantai-iltapäivänä lähteä Mikkeliin mökkeilemään kera karvanaamojen, kun poikienilta oli vallannut pääasiallisen asumuksen illaksi. Ei ollenkaan huono vaihtis parin tunnin ajomatkasta huolimatta, kun shortseissa on tarennut illalla ja päivällä. Ollaan siis otettu hyvin relasti. Valonmäärä näköjään huijasi otukset hereille jo 5:30, mutta hetken pihalla kirmailtuaan tulivat mielellään jatkamaan unia puoleen kymppiin.

Otukset pääsivät myös talviturkkinsa heittämään. Etenkin Snii on meidän uimamaisteri ja tämän vuoden juttu on näköjään uimahypyt rantapenkereeltä. Tänään on vielä palloa jahdattu, niin uskoakseni saan autoon pakata kaksi kovin tyytyväistä ja onnellista koiraa kotimatkan ajaksi. Heinäkuussa pääsevät sitten ihan reiluksi viikoksi lomailemaan samoihin maisemiin, kun kaksijalkaiset suuntaavat Kroatiaan heti kesäloman kärkeen.
Laivakoirat saapumassa rantaan
Mitäs me mökkeilijät
Valkoinen päiväunilla
Nukkumaanmenoaika!

Loppuun vielä upea puhelimella kuvattu ja laiturinnokassa modattu uintifilkka ;)

19.5.2013

Itku pitkästä ilosta

12.5. ja 2. SERT-A Järvenpäästä

Ilmeisen lyhyt on matka huipulta pohjalle. Siihen, kun koira pokkaa sertin ja parin päivän päästä se onkin niin kipeä, ettei jalat kanna. Tässä on nyt läpikäyty aikamoinen skaala tunteita järkytyksestä, huolesta aitoon vitutukseen ja jos jotain positiivista, niin kukaan ei ole kuollut. Hitusen epäreilulta tuntuu se, että töitä on tehty koko vuosi ja sittenkun se yhteinen sävel löytyy ja hyvät vitoset vaihtuu nolliin, koira sairastuu.

Kotiin jäi tuossa alkuviikosta ihan normaali pirteä koira ja iltapäivällä kotiin tullessa ovella oli vastassa vain yksi mustanaamio. Jo siinä vaiheessa nousee aika iso pala kurkkuun, että jotain on vialla. Olohuoneen lattialta löytyy seisomasta hyvin, hyvin kipeä pieni pilkullinen, joka yrittää heiluttaa häntää. Mihinkään se ei halua liikkua, ulos kannettaessa se vaan lysähtää makaamaan ja niimpä pieni koira kannetaan takaisin makaamaan olohuoneen lattialle, kun odotellaan eläinlääkäriin lähtöä. Siinä samassa hoidan sitten vielä duunin puhelinkonffaa, kun istun lattialla ja rapsuttelen Javaa korvan takaa ja vahtaan kelloa.

Saatiin onneksi lyhyellä varoitusajalla aika Mevetistä ja sielläkin eläinlääkäri pääsee omin silmin todistamaan kipeää koiraa. Ei halua liikkua, liikkuessa näyttää ontuvan vähän mitäkin raajaa, jäykkä, kipeä. Sitten aletaankin läpikäymään koko mahdollisuuksien skaalaa: borrelioosi, myrkytykset, venähdykset, aivokalvontulehdukset, eturauhasvaivat... Kaikki kokeet ja arvot näyttää kuitenkin ihan täysin terveeltä ja mistään ei saada taivutuksissakaan kipureaktiota. Niskaan Rimadylit ja yöksi kotiin saatesanoilla, että jos pahenee, niin heti aamulla koira takaisin.

No, ihan yhtä tyhjästä kuin oireet alkoi, ne myös katosi. Eläinlääkäristä kotiin tullessa koira jo käveli autolta sisälle ihan itse, aamulla oli vielä vähän väsynyt ja iltapäivällä päikkäreiltä herätessä minulle kannettiin jo leluja. Siinä vaiheessa alkoi taas henki kiertää omistajallakin. Bakteeriviljelyiden tuloksissa ei mitään uutta. Ainut muisto edellisestä päivästä oli sekaisin oleva maha. Ja yleensä rautapötsi-Jalmarilla ei paljon perskarvoja pyykkäillä. Todennäköisin syy episodille onkin mahdollisesti siis joku vierasesine, pieni suolitukos, jotain vallan epäsopivaa naamariin imuroitua.

Hyvin äkillisesti alkaneet oireet huolestutti sen verran eläinlääkäriäkin, että otettiin vakavasti kaikki oirekuvaan sopivat vaihtoehdot. Ei ole esim. yksi tai kaksi koiraa, jonka on aivokalvontulehdus vienyt vaan siitä syystä, että sitä vaihtoehtoa ei ole viitsitty harvinaisuuden vuoksi esiin ottaa oireiden ensimetreillä. Siitä siis olen vallan kiitollinen ja vastakin koirani Mevetiin vien, jos jotain akuuttia pukkaa. Koska eläimiltä ei voi kysyä, että voitko sanoa kun sattuu, kannatan mielummin yli- kuin alilääkintää. Voi olla, että Rimadyl oli turha tai sitten ei, mutta ainakin kipuilevalle koiralle on jotain apua tarjottu.

Niimpä Rimadylin 28vrk dopingkarenssin myötä meidän sm-skabasuunnitelmat voidaan tunkea tuleville vuosille. Mä en tiedä saako kaikkien taiteen sääntöjen mukaan minua julkisesti harmittaa, että tämän takia ei päästä kisoihin, mutta senkin uhalla sanon, että vituttaahan se. Etenkin kun ollaan tarpeeksi räpiköity niiden hyvien hyllyjen kanssa ja sitten kuin just homma alkoi toimimaan ja nollia tippumaan. Koko nainen oli vallan täynnä tarmoa ja uskoa siihen, että todellakin nollat saadaan kasaan tällä tsempillä ja sitten ystävälllisesti vedetään matto alta niin, että kolisee. Luonnollisesti ykkössijalla on ollut hirveä huoli mun rakkaasta pilkullisesta sivupotkusta ja sen hyvinvoinnista. Eikä se koira ole halunnut kesäkuussa Kirkkonummelle, oikein hyvin voin myöntää olevan vallan itsekästä päästä isojen kisojen fiilikseen sisään.

Tästä sisuuntuneena voin toki todeta, että ensi vuonna ollaan sitten tuplasti parempia. Ja viimeiset nollat ei roiku enää tässä vaiheessa. Ja vielä toki on mahdollisuus karsintoihin, jos muutamalla startilla ne nollat vielä löytyy kesäkuun puolivälin jälkeen.

Jos jotain positiivista, niin ennen kaikkea koira on ihan täysin normaali nyt. Ja kun kaikki kisaviikonloppusuunnitelmat pyyhittiin kalenterista pois, olen taas muistutellut itselleni mitä onkaan arki ilman tavoitteellinen koiraharrastaja -statusta. Tänään piti olla Kotkassa kisaamassa, mutta nukuinkin pitkään, söin aamiaista auringonpaisteessa terdellä, menin miljoonan muun kanssa Plantageniin rehuostoksille (oli vähän päässyt unohtumaan, että tänään on ilmeisesti joku jeesuspyhä ja mitkään muut putiikit ei auki, joten kaikki on siis rehukaupoilla) ja päiväsiideripäissäni sitten istuttelin vähintään sata purnukkaa, ruukkua ja astiaa kukilla. Ja eilen hengasin kaverilla yömyöhään Euroviisu -päivystyksessä herkkuja mussuttaen, kun ei tarvinnut tänään herätä aikaisin kisareissulle.

Ja silti se kisakutkutus, luotto omaan tekemiseen tehdyn työn kautta ja tuon eläimen kanssa yhdessä tekeminen vaan on jotain niin parasta, että toivottavasti ollaan Jalmarin kanssa taas pian yhdessä tekemässä tätä lajia, jota molemmat rakastetaan koko rahalla.

Ei se päämäärä, vaan matka.

13.5.2013

Ei kai tässä nyt mitään reenaamaan enää tartte?

Se on nyt niin todistettu elävästi. Kaksi viikkoa koira on ollut tekemättä tai edes ajattelematta aksaa, lähinnä vetänyt lonkkaa sohvalla ja rallia ulkona ja sitten me mennään ihan kylmiltään tempaisemaan parit agistartit sunnuntai-iltana. Ilman edes yhden yhtä lämmittelyestettä ja ekat ulkokisat. Pilkullinen huutaa hihnassaan kuin hinaaja, et RADALLLEEE JA MUUT POIS SIELTÄ NYT PERKELE ja mä jo pohdin, että kuinkahan hyvä idea tämä nyt oikein taas oli tuoda tuollainen raivopeto ihan julkiselle paikalle. Heti kun sille antaa jonkun käskyn, se tapittaa kiltisti istua, odottaa tai tokoilla, mutta jos ei ole mitään tekemistä, se kyllä kertoo vahvan mielipiteensä kenen siellä radalla pitäisi olla. 

Sama tapahtuu jokaikinen kerta kuin se pääsee radalle. Sillä häviää kaikki esteitä ja mammaa lukuunottamatta näköpiiristä ja se tuijottaa vaan Tehtävää silmät soikeana. Villipetoni pyöräytteli sitten kanssani yhteistyössä Viitasen D-kisasta tuloksen -8.17, 4,04m/s, 2./28. (meitä ei nolota hävitä Essolle ;) ja kaupan päälle vielä toinen SERT-A. Hups. Nyt on sitten kahdessa perättäisessä kisassa viidellä startilla tehty neljä nollaa, napattu kolme sertiä ja napattu sijat 1-4, kun edellinen nolla on voittonolla viime elokuulta. Sertitili on nyt siis Javan osalta täynnä ja odottelemme siis vaan, että saamme vikat ottaaa vastaan. Ja hyvänen aika, yksi sm-nolla lisää! Huhhuh mihin paikkaan, kun kaksi puuttuu enää.

Toinen agirata oli kanssa oikein hyvä, vaikka napsahti hyllyksi vitosesteellä. Se olikin nopealle koiralle erittäin paha paikka ja itsekin tein mogan ja hönkäisyn liian pitkään jäin saattamaan putkelle. En sitten ajoissa ehtinyt ohjaa vitoshyppyä, vaan otus nappasi sen väärältä puolelta. Upean voittonollan tehnyt Anu ja Budi vetikin tuon kuvion kilpajuoksun sijasta leijeröimällä puomin ja se olisikin pitänyt itsekin edes tajuta! Pitääkin tätä joskus kokeilla treeneissä. Noin muuten se hylly tuli hyvään paikkaan, koska nyt sain fokustettua kunnon puomin kontaktin tekemiseen. Ja 13-14 pyöräytin myös sisäkautta ja siinä olis kyllä otettu aika tiukasti sekuntteja muilta, kun monet joutui tekemään ulkokautta kiepin 14:sta.

Erittäin vapaa taiteellinen tulkinta D-kisasta

Kaikki varmaan huomaa, että tämän kohdalla keskityin todellakin vain olennaiseen
Ja mietin kyllä minkähän sortin kuningasajatuskin se taas oli, että "hei, hyvin ehdin käydä JAU:n kisoissa parit startit vetämässä koulutusohjaajakurssiviikonlopun päälle". FAIL! Koittakaa vaikka ottaa tästä huonosta esimerkistä opiksenne, että ei kannata. Niin oli takki tyhjä ja olo nuutunut, kun koko viikonlopun ollut kurssittelemassa aamusta iltaan. Ohjaaja oli ihan laama, joten kiitokset vaan koiralle hyvin hanskatuista radoista. Alkoi sitten vikan startin jälkeä hiipiä kuvioon jo migreenioireetkin, kun pukkasi auraa toiseen silmään ja alkoi raajoja puutua, joten ihan hyvä varoitus tietty jo itsessään lepää pikkasen enempi.

Viikonloppuna oli sitten tosiaan tuo agilityn koulutusohjaajakurssikin, jolle satuin mukaan pääsemään. Kurssia veti Johanna Würtrich ja olikin oikein leppoisa ja kiva kurssi. Välttämättä nyt anti ei niin maailmoja mullistavaa tässä vaihesssa, kun harrastustaustaa jo on jonninverran, mutta ehdottomasti näkisin annin siinä, että osaa sitten selkokielellä sanoa niitä asioita myös koulutettaville. Meinaa aina unohtua, että ne itsestäänselvyydetkin pitäisi sanoa ääneen. Tiistaina alkaakin sitten heti koulutukset, kun ulkokausi toi tullessaan myös Sarin kanssa jaetun ryhmän ja aloitan oikein todenteolla tutustumisen kilpailevien maksien mielenmaailmaan.

Jalmari sai nyt elämänsä ekan sertipurilaisen, kun piti itsensä myös ruokkia lähi-mäkkärillä (ja hei, oikea urheilija söi pelkän pihvin ja Snii -managerille jäi hatut ;)

Viikonlopun highlight! Kisoissa taasen bongattu ihanainen Elmo , joten tässäpä kukkaiskuva mallia isu ja poika <3