12.6.2013

Mikä fiuwis!


Jenna Caloanderin tehistreenit oli taas taattua fiilistreenikamaa. Ja sen lisäksi nenäeläin Herra J oli äärimmäisen pätevä! Vaikka se ei pysynyt pelihousuissaan kentälle päästessä ja sinkoillessaan ympäriinsä aiheutti tasaisia naurunpurskahduksia, starttiviivalle asettuessa oli kuitenkin Tosi Kyseessä. Kun tehdään aksaa, niin se todellakin vaatii pienen karvaeläimen täyden keskittymisen, koska se on niin kovin tärkeää tuolle eläimelle. Ja tällä kertaa jopa videolla tulos.

Java paukautti nollan radalta jo ihan ekalla kierroksella ja loppuaika käytettiinkin sitten asioiden hiomiseen ja hienosäätöön. Etenkin noi valssien ja takaakiertojen niistot oli ohjelmassa, jotta saadaan käännöksiä vieläkin nopeammaksi. Sen lisäksi otettiin loppuun vielä sylkkäritsekki, kun tätähän me treenattiin ensimmäisen kerran shelttien aksakoulutuksessa ja edellisen kerran Jennan talven tehiksessä. Joku tiedonmuru on selkeästi selkärantaan tarttunut, kun sekin saatiin kerralla maaliin.




Parasta oli kuitenkin kuulla, että jo muutaman kuukauden takaisesta ollaan menty silmin nähden eteenpäin. Toki keväällä ensimmäisen kerran itselläkin alkoi olla sellainen fiilis, että jotkin palaset ovat paikoilleen naksahtaneet jo tuloslistojenkin puolesta, mutta erityisen mieltä lämmittävää, että se jopa sitten on havaittavaa. Luonnollisesti paaaaaaaaaaljon työtä on jäljellä ja koskaan ei tässä lajissa valmistu, mutta onhan se jo jotain, kun tehdään tuon pilkullisen karvanaattorin kanssa jopa samaa rataa. Ja ei nyt ihan mitään kauheaa pelastelujumittelua, vaan ihan vauhdikasta aksaa.

Vaikka tämä kausi on ollut meidän osalta hyvinkin epäonnen sävyttämä ja rikkonainen, toivotaan onnen kääntyvän meille myötäiseksi ensi kauteen (viimeisin tapahtuma viime viikonlopun kisoista: Herra J nirhaisi etutassun anturansa joko IHAHin puu-A:han verkatessa tai ylipäätään kentän pohja ei otukselle sovi. Näiden kaikkien keskellä voisi jo alkaa hatuttaa, jos sisällä ei asuisi pieni optimisti ;). Ainakin tältä pohjalta sinne on suorastaa kihelmöivän mielenkiintoista lähteä, kun ollaan aika paljon taitavampia kuin vuosi sitten. Ja nyt kun saatiin vielä Jennalta aikamoinen tsemppipläjäys tuollaisten treenionnistumisten päälle, ni täältä tullaan!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)