19.6.2013

Tänään juostiin sit ihan tosissaan


Huhhuh. Kuinka väärässä sitä voikaan pienu ihminen olla, kun ajattelee tekevänsä tänään jotain ihan pientäkevyttähauskaa, kun huomenna on tulevan kauden tehiksen valintatilaisuus ratakokeen muodossa. No ei kyllä menny sinne päinkään, kun päivän rata paiskattiin naamarin eteen. Radalla vaatimattomat 37 estettä ja paaaaaaljon takaakiertoja ym. piiperrystä, jotta pääsee sitten oikein koko rahalla liekittämään toiseen päähän kenttä. Taneli Ikäheimoa siis, silvuplee :)

Ekalle pätkälle 1-6 kokeiltiin useampi ohjausvaihtoehto ja ainakin meille sujuvin oli ehdottomasti kolmoselle saksalainen ja neloselle niisto. Erikoisempi vaihtari olisi ollut esim. pakkovalssi kolmoselle. Ainakaan omaa liikettä en saanut siihen niin sujuvaksi, että se olisi ajassa päihittänyt saksalaisen. Makseilla hyvinkin toimivia vaihtoehtoja.

Seuraava pätkä oli 7-16. Poispäinkäännöksellä koira puomilta putkeen, 9 takaaleikkaus, 14 persjättö ja 16 poispäinkäännös. Siinäpä ne meidän reseptit onnistuneeseen lopputulokseen tuolta osin. Meillä ainoat haasteet oli poispäinkäännösten oikea-aikaisuus. Eläimeni "olemme harjoitelleet kontaktia puomilla" kun näppäränä poikana pyörähti vaan ympäri alastulokontaktilla ja kipitti toiseen päähän, et minäpä osaan! Piti siis kunnolla saada sivuttaisliike poispäinkäännökseen ja 16 esteellä sitten taas malttaa sen verran aikaa pitää haltuunotto päällä, että linja korjaantuu loogiseksi. Jos yhtään liian aikaisin käänsin rintamasuunnan, Java kääntyi väärälle puolelle estettä.

Sitten 17-22. Oikeasti se olisi ajatus tehdä 24 asti, mutta juoksu-A:lla ei paljoa palkkailla, niin mielummin sitten kepeiltä palkka. Lähetys putkeen, persjättö ennen 20 valmiiksi ja kepeille kokeiltiin poispäinkäännöstä ja sitten viskileikkauksella edelliseltä esteeltä lähetystä. Molemmilla se poimi superupeasti kepit, mutta jälkimmäinen oli nopeampi. Rataantutustuessa optimistisesti ajattelin tehdä päällejuoksun esteelle 21, mutta ei ton kanssa vaan ehdi :D

Sitten työnalle 23-33. Tässä jouduttiin miettimään vähän eri vaihtoehtoja juoksu-A:n takia, koska ei mitään mahista pakkovalssista ehtiä mitään edessä leikkauksia suorittamaan. Niimpä ajattelin luottaa niinkin yksinkertaiseen ohjausvihjeeseen kuin liikkeen suunta ja sillä vedin koiran 25 esteen oikealle puolelle. Ekalla kierroksella veto oli liian jyrkkä ja otus itseasiassa tulkitsi sen takaaleikkaukseksi ja käännöksi putkelle. Thih. Taitava otus! Sen sijaan, että se olisi jäänyt arpomaan ja tekemään kieltoa (vuosi sitten olisi kyllä), se päätteli ihan itse mihin matka saattaisi jatkua. Vähän maltillisempi liikesuunta, työntö hypylle ja sit taas lasetettiin persjättöilemään takaakiertoa valmiiksi esteelle 28. 30 hienonhieno takaaleikkaus ja siitä sitten 33 pakkovalssiin, jossa meinasi ekoilla kierroksilla ohjaaja olla MYÖHÄSSÄ (tätähän ei meillä käy ikinä... ;) ja koira flaikkasi kaarteen. Ajoissa siis pitäisi pakkovalssissa saada oma rintamasuunta koiraan jarruttavana elementtinä, kun siellä on kuitenkin toi seuraava hyppy kutkuttavasti koiraa huutelemassa.

Loppuun vielä loputkin jerkut reisistä käyttöön, kun 34 pyöräytysestä nopeasti liikkeelle ja putki-hyppy-putki -kombo haltuun. Aika voittajaolo, kun ylipääätään pääsi sinne esteelle 37, eikä ollut ihan suotta ohjauskuvioita pohtinut. Moni oli tainnut pelata varman päälle säästellen seuraavan päivän hakutilaisuutta sm:ien jälkeen, kun niin paljon oli jengiä poissa ja siltikin yhtä vajaat molemmat ryhmät. Voi siis päätellä, että tuli aikamoisen lämmin tuota treeniä paahtaessa se 2 x 10min :D

Mut ihan superhyvät treenit. Paljon ajoitusta, rytmitystä, oikeiden ohjausvalintojen tekemistä jne. Tuon treenin aikana koiralle tulee aikamoinen määrä jo pelkästään hyppyjä ja siitä huolimatta meiltä taisi vaan yksi rima tippua, kun seisoskelin edessä. Täytyy ylipäätään nostaa hattua ja ihailla tuon koiran motivaatiota lajiin, kun se jaksaa ja jaksaa ja jaksaa. Viimeisen koko radan nollavedon ryssin kuitenkin ihan itse, kun ei vaan jaksanut jalat enää 28 esteellä ja olin vaan myöhässä. Koira olisi kyllä mennyt ihan sulavaa nollaa, joten wau sille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)