4.4.2015

Päästäispuuhia

Yhden sheltin arjesta on taas tullut tuplashelttiarkea. Rouva Nippens käytiin kotiuttamassa juoksulomaltaan viime viikonloppuna ja johan sitä höntsäilyä olikin vallan ikävä. Muutamassa viikossa Java kehitti "yhden koiran syndrooman" ja oli ihan kauhuissaan, että mukako pitäisi jakaa hänen ihmisiään. Nipen onneksi pieni musta koira ei ymmärrä laisinkaan tuollaista käytöstä ja hienovaraisia blokkauksia, vaan se puskee ihan muina koirina rapsuteltavaksi tai syliin pilkullisen mielipiteistä huolimatta. 

No en oo myllänny päiväpeittoa tai tehny pesiä sänkyyn työpäivän aikana!
Viime viikonloppuna kävin tsekkaamassa Outin pentulaatikon sisällön ja siinä samassa muutama startti kirmattiin JATtilassa. Oltiin kyllä koiran kanssa yhteistuumin niin huonoja, että ei ole tosikaan... Tosi ihmeellisiä pikkustipluja koiralle ja just kun ehdin sanomasta, että no eipä oo tullu rimoja sentään, niin tiputtipa yhden sellaisenkin sitten hyppärillä. Sen sijaan, että aiheesta olisin kirjoittanut jonkun katkerahkon avautumisen, että nyt lopetetaan kaikki ja mikään ei onnistu ja byää, ajattelin suhtautua asiaan siltä kantilta, että miten nämäkin nollataan ja käännetään voitoksi (ku en lopettais kuitenkaa :D). Radassa tai kisapaikassa ei ollut mitään vikaa ja ajoittain siellähän oli oikein loistokkaitakin pätkiä, ainut miinus kamalasta säästä. Aina ei voi voittaa, mutta ihan näin huono ei tartteis olla :)) Siinä sitä työstämistä. 

Päivän kohokohta oli enivei Pasin ja Taiston ensikohtaaminen. Nämä neliviikkoiset viikarit on kyllä vallan mainioita pakkauksia <3 Taskuun olis tehny mieli laittaa molemmat:

Pasi

Tape




Aika petoja :o
Pääsiäispyhät otettiin tänä vuonna ihan chillaamisen kannalta, joka on ollut ehkä alkuvuoden parhaimpia päätöksiä. Tässä on sen verran lennelty ympäriinsä, että ihan kiva ehtiä omassa kotonaankin joskus pyöriä ja vaikka lukea kirjaa. 

Varpaanlämmitin is back!
Ankaran hengaamisen vastapainoksi olen kerrankin päässyt hyödyntämään jopa Ojangon vapaatreenioikeutta. Pyhinä hallilla on ollut ihastuttavan paljon vapaata, joten konkreettisesti olen saanut potkaistua vauhtiin esteosaamistreenit kesää ajatellen. Treenattavaahan toki on ja lista on pitkä, mutta eiköhän se tästä ainakin petraannu ja ainakin yhden asian korjaantuessa voi rikkoa jotain muuta. Tämä sisältää mm:
  • Pysäytyspuomi
  • Juoksaria draivin vuoksi
  • Keinu: paikka, itsenäinen suoritus, sivuetäisyys, lähtökäsky
  • Kepit: itsenäinen suoritus loppuun, keppikulmat, tiukat leikkaukset, leijeröinti, lähetyksen lukitus
  • Hypyt: Hyppyhäiriöt, erikoisesteet (kääntyminen, seinään päin sijoittelu), koiralta parempaa takakoipikoordinaatiota (kaikki rimat tulee todella pienestä varvashipauksesta), lukitukset
  • Kulmankierrot itsenäiseksi
  • Serpentiini - välistäveto - takaakierto -erottelu
  • Esteiden ohitukset: Haltuunottokäskyn vahvistus
Tältä listalta sitten lyhyissä vapaatreenissä on 2-3 teemaa plus ohjaaja koittaa ihan itse keskittyä katseen paikkaan ja varpaidensa suuntaan siinä sivussa, jotta informaatio olis koiralle oikeanlaista. Paljon duunia siis erilaisilla perusgrideillä :)




Tässä näky, jota hyvin harvoin kohtaa Ojangossa - tyhjä parkkis lauantaiaamupäivällä :o

Eihä me nyt vielä voida olla valmiita... pari vielä, joooooooko?

Viittisiks heittää palloa?

Akkujen lataus <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)