4.5.2015

Miten siitä saa patterit pois?

Mä jotenkin muistin, että pentujen PITÄISI nukkua enempi. Tai sitten kukaan ei ole sitä Ionalle kertonut? Pikkunilviäisessä on nimittäin jonkinverran latausta ja en ole vielä keksinyt miten se väsytettäis niin, että uni pukkais päälle vaikkapa kesken leikin. Se on myös varsin ehtivä, koska enimmäkseen se juoksee tai lentää paikasta A paikkaan B. Myöskään kovin kaukana se ei ole, että kakara on itse sohvalla. Strategia näyttää tällä hetkellä olevan se, että otetaan ihan järjetön vauhti, hypätään, pistetään silmät kiinni ja toivotaan parasta. Tällä hetkellä maha ottaa vielä kiinni.

Jos on soma, niin saako silloint tehdä mitä haluaa?
Pentuarki on siis pitänyt allekirjoittaneen varsin kiireisenä. Sen lisäksi kun käy töissä, viihdyttää isommatkin koirat, treenaa ja nukkuu öisin vähän miten sattuu, alkaa kalenteri olla ihan hyvin täynnä. Jos jotain positiivista, niin kakara osaa mm. pyytää jo ulos. Meillä siis on jo nyt päiviä, ettei sisälle tule yhtään vahinkoa ja se on mielestäni varsin kohtuullinen suoritus tuollaiselta 11viikkoiselta.



Kakarasta on kuoriutunut myös pätevä autoilija. Autossa se nyt on joutunut tässä viimeaikoina olemaan enemmänkin kyydissä ja näppäränä tyttönä se näköjään nukkuu siellä. Treeneissä odotellessa ja matkalla. Toki se on välillä vähän työlästä jos on käynyt ensin reilun tunnin pentupainimassa ja ajattelee, että kyllä nyt on rauhallinen ilta tulossa, se on vartin pikalataus autossa ja taas mennään.



Sen kummallisempaa agendaa minulla ei ole pennulle ollut, vaan lähinnä olen esitellyt paljon erilaisia asioita, leikkinyt erilaisilla leluilla ja ympäristöissä ja koittanut järkkää pentupaineja samanikäisten kanssa. Vähän on aloitettu klikkerin ehdollistamista. Tähän mennessä kakara on mm. reippaasti häntä tötteröllä vastaanottanut 3 vee synttärit, jossa juoksua ja kiljuntaa ja radio-ohjattavalla autolla kaahailua, agikisat, eläinkaupassa pyörähtämisen, hallissa radanrakennusassarointia, näyttelypöydällä seisomista hallissa jne. Lelun repiminen näyttää maistuvan myös paikassa kuin paikassa.



Naamiksen avustuksella olemme tosiaan saaneet järkättyä pipanalle samanhenkistä seuraakin ja sen lisäksi Touho -veljen kanssa koitetaan ehtiä telmimään useamminkin. Päivää vanhemman perropennun kanssa saivat aikaan oikein pätevät leikit sateisesta kelistä huolimatta, joten tulemme varmasti treffaamaan uudelleenkin - kun sattuu vielä seurakaverin pentu olemaan ja hyvinkin samaa kokoluokkaa. Notta jos jossain blogin taustajoukoissa on halukkaita pentupainijoita, ni täällä on yks leikkivalmiudessa.



6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Saanko kysyä kuinka olet lisännyt tuon Mitä mieltä-toiminnot tuonne postauksen loppuun? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne löytyy Ulkoasu -> Blogitekstit -> Muokkaa. Sieltä saa kaikki nää härpättimet mieluisaksi.

      Poista
  2. Multa löytyisi 13viikkoinen shelttikakara :) olisi kiva treffata muita shelttipentuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippasseura kelpaa aina! Laitahan sähköpostia satu . Tuomela @ gmail.com

      Poista
  3. Onkohan shelttipennuissa jotain "vikaa", kun mullakin on yksi pieni riiviö josta ei patterit tunnu loppuvan millään? ;D Itsekin muistin että ne nukkuisivat paljon enemmän, mutta aika on selkeesti kullannut muistot koska tuo ei tunnu nukkuvan juuri ollenkaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai onks nää nykyajan nuoret vaan tälläsiä? :o

      Pitää ilmeisesti pyytää pentuoppaiden kirjoittajia päivittämään tuotoksensa, että pennut eivät todellakaan nuku ja sitä tilannetta on turha kirjoissa glorifioida - kun se hetki koittaa, niin se on pentutaloudessa momentum, kun kukaan ei hengitä ja halleluja soi :D

      Poista

Kiitos kommentistasi :)