8.9.2015

Ronssi-Nalpe

Tänä vuonna Nalperuusi kirmaili itsensä HSKP:n piirimestisten kolmoseksi, kun hävittiin kymmenyskamppailu ihanille Elisalle ja Kikille (ja valovuosi Goan perässä :D). Hyvä Nalpu! Laajempikin hauskuutus oli nimittäin taas meidän lähtöpaikka numero yksi - ihan vaan vaihteeksi, joten siihen nähden minusta oli valtavan voimaannuttavaa ottaa siitä taas henkinen niskalenkki ja tehdä se tuplanolla ihan miltä paikalta tahansa. Ilmeisesti IHAHillakin oli kuultu, että nyt on jäätävän kova ja kokenut aloittaja tarjolla.

Sateenkaaren päässä oli tällä erää pronssia meille :D

Javallehan sillä ei ole väliä, kunhan pääsee radalle ja kippariakka pysyy poissa tieltä. Eihän siinä, sinäänsä oli vallan hauskaa, että pystyi itsekin tiedostamaan rataantutustumisessa kaksi eri strategista vaihtoehtoa: nopeimmat, riskisemmät ohjaukset ja nollavarmempi, hitaampi ohjausvalinta. Lähtöpaikka velvoitti valitsemaan jälkimmäisen ja strategiahan jopa toimi! Erityisesti tokalla hyppärillä ohjaaja veti kyllä niin kieli keskellä suuta, kun rimat oli 45cm ja päätin jo etukäteen, että käskytän vain kepit. Noin hiljaa en ole ohjannut IKINÄ ja koirakin vähän jo ihmetteli, että onko kippari nukahtanut vai mikä on, kun ei tuttu möykkä kuulu ollenkaan. No, lopputuloksena tuplanolla enivei ja kipaistiimpa näyttämässä muille miten ne radat tehdään noin niinku paalupaikalta :)

Videotodisteita ei nyt ole, kun halusin keskittyä aksaan enemmin kuin kuvaajan rekrytointini ja puhelimen kuskaamiseen.







Sen lisäksi meillä oli valtaisan hieno shelttijoukkue joukkuekisassa. Java harmillisesti potkaisi yhden riman, joka tiputti meidät hopealta. Mutta taisipa karvasilakalla olla koko joukkuekisan nopein vitonen kolmanneksi nopeimmalla ajalla kaikista, joten onhan se otus viipottanut sielläkin ihan mukavasti :) Jokatapauksessa tehtiin tulos koko jengi kisan nopeimmalla ajalla, joten kyllä kelpaa!


Kuvista kiitos Ida Alexandersson ja erityinen kiitos kaikille teille mahtityypeille onnitteluista ja tsempeistä! Oli huippuhienoa tulla sillä nollalla maaliin tuollaisessa kannustuksessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)