25.4.2016

Jalmini -kuulumisia

Nalpen ekat kisat sitten helmikuun meni pari viikkoa sitten vähän hurlumheihin ja radalta löytyi enemmän esteitä, kuin tuomari oli suunnitellut. Sen kanssa oli kuitenkin ihan sairaan siistiä mennä ja meillä oli vaan niin hauskaa! Se, että se nyt vähän lipeää ekstraesteille on aikamoisen pientä siihen nähden, että se teki mm. täydellisen juoksarikäännöksen käännöskäskyllä ja sen lisäksi toisella agiradalla upean juoksarin suoralla jatkolla muuten vaan. Oli henkselinpaukutuksen paikka tehdä se loistojuoksari, kun meitä ennen siinä oli moni juoksaria käynyt yrittämässä vitosen arvoisesti. Harmi, kun ei ole videoita, mut eipä niitä tarvitse tän loistofiiliksen tallentamiseen. Vähänku päästään reenaamaan taas, ni eiköhän se tatsi löydy :)

Kisoista kiidettiinkin sitten puolisisarustärskyillä treffaamaan Javan nuorinta pentuetta, jotka täyttivät vuoden tuossa maaliskuussa. Puuttui vaan Varjo -poika täydellisestä perhekuvasta! Oona (Snowwhite)-jalminin kanssa käytiin helmikuussa lumiralleissa ja Nalaa (Bluebelle) näinkin ekan kerran sitten kuusiviikkoispotrettien. Ja olipa vaan hieno neitokainen kasvanut! Siellä kovasti treenataan tokoa ja agilityä ja Oonankin kaksijalkainen palvelusväki on ihan innoissaan aloittamassa nyt, kun muuttorumba on ohi. 

Nala

Keväinen sheltti-istutus: Nati -mummo, Minni -äitee, Inka (Oonan "isosisko"), Herra Jalmari, Nala -jalmini, Oona -jalmini ja Iona -jalmini <3 

Inka fanittaa Javaa <3

Piipaa <3

Ihanat merlet!

Pieni poseeraus Nalalta. Nala on aikamoisen passelinkokoinenkin, n. 37cm.

Nala - Iona, Iona - Nala?!?! On niissä joo jotain samaa :D
Ja ihan pakko onnitella vielä Katjaa ja Elmo -jalminia tuoreesta agilityvalion arvosta! Elmo on nyt siis FI AVA FI AVA-H Käpylaakson Elmo ja isukki on oikein ylpeä jälkikasvustaan. Myös tuoreempi erä on aktivoitunut episten saralla, kun Ionan Touho -velipoika (Käpylaakson Ilon Viejä) on päässyt kirmaamaan putkiralleissa ja supermölleissä jo palkintopallisijoituksia. Onnea myös sinne Minnalle, siitä se lähtee! Piipaa keskittyy vielä kaahailuun enimmäkseen, tässä tyylinäyte eräältä sunnuntai-illalta:



16.4.2016

When life gets on the way

Viime aikoina elämä on ollut aikamoisen intensiivistä liitoa paikasta A paikkaan B ja se luonnollisesti näkyy myös blogin puolella. Viimeisen kuukauden sisään lentokoneessa tullut vietettyä varmaan yli 30000km, aikaa lentokentillä ihan liikaa, pitkiä työpäiviä, autossa istumista. Ammatinvalintakysymyksiä tämäkin kai... Palasin lomalta sellaiseen sirkukseen, että loman välittömät vaikutukset oli aika nopeasti kumottu :D Onneksi taitaa vielä olla viikon verran lomia käyttämättä viime vuodelta, jotka pitää käyttää ennen uuden lomakauden alkua, joten jossain vaiheessa sitä pääsee vetämään vielä henkeä.


Koirillakin ollut siispä vähän rauhallisempaa viimeaikoina. Onneksi ne rakastavat ihan vaan peruslenkkeilyä ja frisbeenjahtaamista, joten ovat sitten vallan tyytyväisiä kotonakin. Kaiken muun lomassa olen ehtinyt jopa pariin otteeseen buukkaamaan juoksenteluseuraa Ionalle, koska sille varsinkin tuo sosiaalinen rallaaminen on kovin tärkeää. Pitkästä aikaa nähtiin viime viikonloppuna velipoika Touhoa ja sunnuntaina Piipaa liikutteli sitten kahta herraskoiraa nohevasti.



Viikon paras uutinen oli Ionan terveystarkkien viralliset lausunnot. Ne näköjään tuli selkää myöten reilussa viikossa, joten jännämistä ei kestänyt kovin pitkää. Ja nythän se on ihan virallista, että neiti Iona on ihan priimaa! Oon kyllä niin huikean iloinen, että minulla on sheltti, joka on luustoltaan ihan täydellinen, rakenteeltaan erittäin toimiva, pääkopaltaan kultaa, silmät täysin terveet, kaikki hampaat suussa, luonnonkorvilla, hurjan nätti ja mikä parasta: puolet geeniperimästä on suoraan elämäni koirasta, Javasta. Se on kyllä pieni kultakimpale näissä arpajaisissa.



Neiti Priima pääsi myös torstaina taas treenaamaan. Ja onhan se ihan hulvatonta kyllä jokaikinen kerta. Itsellä aikamoinen työ vaan oppia taas ohjaamaan vähän huolellisemmin, kun Java alkaa mennä jo automaatilla vähän huonommallakin ohjauksella, kun taas pikkuapina tarvitsee vielä loppuun asti tehdyt saatot.



Tehtiin vähän kujakeppejä lopuksi. Siinä taitaa olla isompikin ripaus putkiaivoa, kun sinne kepeille se vaan änkesi, vaikka putkeen olisi pitänyt lopuksi :D Eipähän ainakaan kepit näytä ällöttävän esteenä.



Nyt mä fiilistelen vielä hetkisen aikaa kiireetöntä lauantaiaamua ja sitten lähdetään Javan kanssa juoksemaan muutama startti oman seuran kisoihin. Siitä voi tulla aikamoista hassuttelua, kun treenaamaan ei pieni eläin ole oikein ehtinyt loman jälkeen ja silloin jarrun löytäminen on joskus vähän haasteellista. Mutta eipähän tuo haittaa, mennään pitämään kivaa!

8.4.2016

Priimaa pukkaa

Viimeaikojen jännittävin juttu oli kuitenkin Ionan terveystarkit! Halusin ne otattaa aikalailla hetimiten vuoden jälkeen, koska minä en vaan voi juuri tuota agilityä tehdä, jos en tiedä, että koira on siihen fyysisesti kykenevä. En siis halua olla syyllinen oman koirani rikkomiseen, joten mielummin otamme iisisti, tsekataan ensin ja katsotaan sen jälkeen tulevaisuuden suunnitelmia.

Käskettiin odottaa nätisti. Asia selvä!

Pikku iltapäiväkännit hienolla irvistyksellä!

Kipaistiin keskiviikkona siispä Mevetiin. And looking good! Huh! Axelsson tuumasi lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät täysin terveet ja selkä normaali. Toki Kennelliitto tekee sitten lopulliset lausunnot, mutta kyllä näillä kelpaa liidellä. Tässä vielä puhelinräpsyt näytöltä:

Lonkat

Oikea kyynärä
Vasen kyynärä


Rintaranka

Lanneranka


Kaularanka

7.4.2016

Päk in pisnes!


Nyt on taas lomat lusittu tältä erää ja tulipahan vaan tarpeeseen. Luonnollisesti tämäkään loma ei ihan ilman kommelluksia mennyt, vaan harrastin mm. Amazing Race rallia Pariisin lentokentällä, kun American Airlines oli ystävällisestituttavallisesti tulkinnut jatkolenton peruutetuksi, kun Helsingin kone saapui vähän myöhässä Pariisiin, vaikkei boarding ollut edes alkanut. Siinä siispä juoksenneltiin pitkin poikin terminaaleja sen jälkeen etsimässä Finnairin ticketingiä, jotta pääsisi seuraavalle lennolle: minultahan lähti tosiaan risteily jo lauantaina, joten perjantaina oli _pakko_ päästä perille. Ja kaikki sähläys tuntui erityisen hulvattomalta siinä vaiheessa, kun alla oli ma-to kestänyt varsin rankka Barcelonan työreissu, josta kotoiduin to-pe yönä, kun 7:35 perjantaiaamuna lähti Pariisin lento.



Standbylipulla pääsin sitten Air Francen iltapäivälennolle ja tässä vaiheessa oli jo aikamoisen selvää, että tavaroista on turha uneksia. Luonnollisesti en osannut kuitenkaan aavistaa, että niitä ei tulisi näkemään kokonaiseen viikkoon, joten seuraavat päivät sisälsivät pikashoppingin Sawgrass Millississä ja risteilyn varsin rajallisilla tarvikkeilla. Eipähän siinä, hyvin sitä näköjään pärjää luovuudella ja vähemmälläkin, vaikka illallisille piti olla dresscoden mukainen pukeutuminen. Parissa viikossa ehdimme pyyhkäistä viikon Karibian risteilyn Puerto Ricoon, St. Thomasille (US Virgin Islands) ja St. Maarteniin ja sen päälle roadtrippailtiin Floridassa Tampaan, Orlandoon ja Keyseille. Näistä enempi matkablogissa, mutta kunhan jaksan kuvia purkaa, niin eiköhän tännekin pieni reissutuulahdus.



Koirat olivat viettäneet hulppeaa lomaa Mikkelissä koko poppoolla. Siellä ohjelmassa taisi olla aikapaljon frisbeenheittoa ja jäällä vapaana juoksentelua, joka kombona pitää kylä ainakin minun laumani varsin iloisesti rauhallisena sitten sisätiloissa. Ilmeisen hyvin oli siis reilun kolmen viikon lomajakso sujunut. Lähdin siis samantien perjantaina otuksia moikkaamaan, kunhan kone vaan oli laskeutunut ja matkalaukun ehtinyt heittää kotiin. Vastaanotto oli vallan ilosävytteinen ja etenkin Nalpe tuumasi, että nytton paree kyllä pysyä puolen metrin etäisyyden sisältä mamasta, kun se vihdoin sieti saapua paikan päälle.



Olen tässä tämän viikkoa kärsinyt ultimaattisesta jetlagista, joka on ihan päässyt unohtumaan, kun enimmäkseen viimeaikoina lomaillut Aasiassa, jolloin pahempi jetlag iskee siellä kohteessa, eikä ollenkaan niin paha. Sain vielä jonkun nuhankin samaan syssyyn, niin pää on ollut erityisen sumea alkuviikon. Nyt alkaa onneksi hieman asiat hahmottua omassa nupissa, joten ehkä tämä tästä.

Koirat on sen verran päässeet treenin makuun, että Piippi kävi tuuraamassa Javaa maanantian viikkotreeneissä oikein pätevästi ja tiistaina Java pääsi sitten Jennan radalle kirmaamaan. Ja aikamoista kirmaamista se kyllä olikin, se oli ihan lapasesta. Koira, joka yleensä briljeeraa huikealla kääntymistaidolla sinkoili ja irtoili ja lepatti menemään ihan onnessaan naama nauraen ekan kymppiminuuttisen. Sen jälkeen se malttoi jo vähän kootakin itseään kaikessa vauhdin hurmassa, jolloin meno alkoi tuntua tutummalta. Ehkä se tästä alkaa arki taas hahmottua?