27.5.2016

Koiruuksien (ja kaksijalkaisten) kesäparatiisista hei ja juoksarijorinat

Kuten ehkä seuraavasta voi päätellä, meillä on otettu aika iisisti viime viikonloppuna. 

















Tämän lisäksi Piipaa pääsi käymään Niinulla tuuraushommissa ja olipas vaan mahtavaa. Ihan niinkuin oikea apilitikoira! Luonnollisesti myös minuun tekee vaikutuksen, kun koutsin ensimmäisiä kommentteja on, että mikä kropanhallinta ja liike pikkukoiralla. Sitähän se on, pieni liukas salakka ja jäätävä draivi. 

Piipaa pääsi myös kaahailemaan toisiin supermölleihinsä. Kas tässäpä taas pientä kaaosagilityä, apina kun haluaa mennä putkeen - onko selvä? Ja käy vielä neuvottelemassa toistamiseen, että josko kuitenkin sinne putkeen. Hönö! Paikka oli sen verran hasardi, että en olisi uskaltanut törmäämisen uhalla radalle lähteä uusintakierrokselle, mutta onneksi Heli saatiin paikalle juuri passelisti palkkaamaan loppusuoran irtoamista




Ulkokauden myötä meidän juoksariprojekti on saanut taas ihan uuden mahdollisuuden, kun on loistava säädettävä puomi ja riittävästi tilaa. Me vaan toivotaan varpaaatkin ristissä, että kukaan ei kävisi taas rikkomassa tuota puomia, kun voimalla sen säätäminen on erittäin huono idea ja silti aina joku menee vääntämään säätimet rikki. Hallin leveys ei vaan riittäny pallon heittoon (pomppaa seinästä takaisin, jolloin koira oppii jarruttamaan, eikä kiihdyttämään), joten jätettiin homma vähän hautumaan. Sen lisäksi otin vähän pakkia pelkässä Silvian metodissa, jossa tähdätään vauhtiin - piti saada myös koira ajattelemaan mitä se tekee, koska sille oli ihan sama miten ne jalat siellä on, kuha mentiin kovaa ja palloa riitti, tuloksena liikaa loikkimista. Palattiin pelkälle alastulolle ja ruokapalkalla, jotta kierroksia saadaan alas ja sitä myöten virettä oppimisen mahdollistavalle tasolle.

Nyt itseasiassa tilanne on jo vähän sellainen, että olen alkanut itse ymmärtää miten sairaan lujaa se OIKEASTI puomilla tulee (videolla on useita suorituksia, jossa se vaan lähtee tarjoamaan puomia ja nimenomaan alarampin kiihdytystä, mutta myös niitä kokonaisia). Joten siispä ihan varmuuden välttämiseksi olemme taas aloittaneet 2on2off -treenit lankulla :D A:lle se änkee ihan itsekseen, vaikka kertaakaan sitä ei ole sinne yritetty saada ja ihan nättiä suoritusta sieltä tulee noin niinkuin luomuna. Keinu on myös valmistunut näköjään sen enempää asiaa miettimättä, se osaa vallan hienosti jo asiaanliittyvän kriteeristön yhdistettynä hyppy-keinu-hyppy -komboon.

19.5.2016

Hanami -aika ja kohti SM:iä mutkien kautta

Tänä vuonna oli ihan pakko tempaista sen verran aikaa kalenterista, että ehdittiin ihailemaan kirsikkapuiston kukintaa Roihuvuoressa. Kolme shelttiä aiheutti kovin ihastusta muissa puistonkävijöissä ja muutamat halusivatkin silittää ja heitellä vähän kepakkoa. Yllättäen pikkuaasit arvostavat :D 




Apina alkaa saada aikuisen ilmeen

Se nyt vaan on ihkuin

Näissä on kyllä niin paljon samaa <3 

Koko lauma <3

Pikkuapina vaihteeksi jo vähän lennossa...

Noin muuten harrastusrintamalla on rauhallista. Java liukastui ilmeisesti putkessa huhtikuun lopussa, oli makuulta noustessa epäpuhdas liikkeessä alkuun ja arvokisat mielessä se on nyt ollut pitkällä levolla, koska en halua pienistä ongelmista kroonisia ongelmia. Myöskään tätä ei auttanut Piipin karkumatka ja pakko käyttää perheen muita koiria etsintähommissa apuna. Saatiin Tamaralle peruutusaika varsin nopsaan ja vaikutti haiusongelmalta, kun koko lihas tuntui olevan oikeassa koivessa krampissa, mutta hoidon pääteeksi paljon parempi. 

Halusin tutkia lisää syytä, mutta ortopedin ajat ovat olleet tosi kiven alla. Anu Saikku-Bäckströmille päästiin vasta viime perjantaina, pari viikkoa episodin jälkeen. Anu taivutteli, väänteli, käänteli ja juoksutti ja otettiin vielä röntgenkuvat, kun kilttinä koirana Javan pystyy rauhoittamatta kuvaamaan. Etuosa näytti tosi hyvältä, joten ainakaan mitään luustoperäistä häikkää ei ole tai muita kroonisia muutoksia lihasten kiinityskohdissa ja ainut reaktio. jonka Anu sai oikein vääntelemättä oli oikea infraspinatus, lavan taakse kiinnittyvä lihas. Siihen otettiin laseria kuuri vielä paranemisen nopeuttamiseksi. Päästiin vielä Marin hyppysiin tsekkaamaan vinoudet ja jännitteet eilen, joten luulisin turkiksen nyt saaneen pieneen lihasvammaan Rolls Royce -tasoisen hoidon :D

Kohta uskallan ottaa sen treeneihin taas tavoitteena tehdä vähän ja laadukasta nollavetoa, kesäkuun vaihteeseen jotkut kisat, kesäkuun fidari viimeistelyksi ja sen jälkeen arvokisatemput ovat siinä. Tänä vuonna Java on valittu seuran SM-joukkueeseen, joten starttaamme oranssissa lauantaina ja sunnuntaina Lahdessa. Hauskaa!  

14.5.2016

Harrastustuloksia vaille valio?

Ajattelin olla noheva ja ilmoittaa tuon ilmavan rotumääritelmään nähden liian ison neitieläimen pakolliseen näytelmäänsä samantien, kun 15kk ikä riittää. Sopivasti Iona tiputteli vielä ihan kaiken tukkansakin oikein päivän kunniaksi edeltävinä viikkoina, joten senkin puolesta junnukehä saattaa olla armollisin. Niimpä laitettiin ilmo vetämään Tuusulan lähiryhmikseen, jonka ilmomaksukin oli varsin edukas muuten näytelmien hintatasoon nähden.

Kuva: Satu Tuominen

Ihan kylmiltään en tohtinut koiraa lähteä näytelmiin roudaamaan, kun kauniilla esiintymisellä voi hyvinkin saada pikkupuutteita anteeksi ja toisaalta onhan se koirallekin mukavampaa, kun tietää mitä siltä odotetaan näyttelyhihna kaulassa. Pelle Hermanni Piippanen kun yleensä aloittaa tarjoamaan vaikka mitä temppuja, jos sattuu olemaan joutilaita nameja käsissä. Suuntasimme ensitöiksemme siispä ESR:n mätsäriin, kun edellisenä iltana oli näyttelyhihnaa soviteltu kaulaan ja vähän naksuteltu seisoskelusta. Hienosti Piipaa olikin sitten yllättäen pienten aikuisten PUN3 ihan kylmiltään!


Mätsärien ensikertalainen

Käytiin hakemassa vielä lisätreeniä ESS:n näyttelytreeneistä, kun sattuivat sopivasti näyttelyä alustavalle viikolle. Siis hyvää käytännön shelttihäiriötreeniä! Erityisesti liikkeiden treenauksessa hyvä päästä naksuttelemaan eteenpäin katsomista, eikä tarvitse tarjota seuraamista. Sen lisäksi saatiin tämän postauksen kivat kuvat siltä reissulta! Näillä eväillä lähdimme hyvillä mielin tänään aamupäivällä sateiseen Tuusulaan hakemaan sitä kuuluisaa harrastus-H:ta.

Näkyyks kello? Kuva: Satu Tuominen

Moikka, onko sulla nameja, saako ne syödä? Kuva. Satu Tuominen 

Liikkeistä ei ainakaan jää vajaaksi Kuva: Satu Tuominen
Tuomari oli useammalle uroskehän koiralle, joiden arvostelulappusen näin laittanut noottia puuttuvasta turkista, vaikka omaan silmään sitä oli kyllä yllinkyllin ja vähän enemmänkin. Alkoi vähän jännittämään mitenkä sitten mahtaa englantilaistuomarin kehässä pärjätä kirkkaasti päivän karvattomin sheltti, joka vielä sattuu olemaan vähän isomman puoleinen narttu :D 

15kk pönötys <3 Kuva: Satu Tuominen
Iona käyttäytyi todella hienosti kehässä, liikkui upeasti ja hämmästykseksi apinalle huudeltiin ERI.
"Pleasing head and expression. Correct eye shape. Good reach of neck. Would like more depth of forechest. Pleasing topline. Good tail set. Out of coat due to age." 
JUN-ERI 
Kevin Young, Iso Britannia
Olimme siis erittäin tyytyväisiä tähän tulokseen, kun muut ERI:n saaneet olivat pääasiassa hyvin paljon pienempiä ja erittäin paljon karvaisempia. Hyvä Piipaa! Nyt on sitten se haasteellisin osuus suoritettu ja pitää vaan ne harrastustulokset sitten käydä sipaisemassa jossain vaiheessa ;)

9.5.2016

Pisimmät 15 tuntia -kun koira katoaa

Tässä vihdoin tarina, miten Viidakon-Ykä saatiin takaisin kotiin 15h karkureissun jälkeen:

Viime viikolla meillä elettiin hyvinkin erilaista torstai-iltaa Ojangossa, kun Iona 14kk säikähti kahta metsänläpi paukahtanutta isoa irtokoiraa plus kaikkea hässäkkää, kun kaatosateesen varustautuneista ihmishahmoista lähti sateenvarjoineen ja huppuineen vaikka minkälainen älämälö siinä hässäkässä. Pieni koira ei enää osannut minustakaan sanoa mihin joukkueeseen se oikein kuuluu. Otus olisi todennäköisesti juossut takaisin kentälle ja autolle, mutta juurikin samat ihmiset koirineen lähti polkua vastakkaiselta puolelta tulemaan, jolloin tie oli vähän niinkuin tukkeessa ja koira ampaisi suuntaan XZY.

Minulla ei ollut siis mitään näköhavaintoa, joten ei auttanut kuin ensitöikseen palata kentälle ja autolle sormet ristissä, että jos pieni olisi kuitenkin palannut tänne. Eipä ollut, josta sitten alkoikin kutakuinkin 15 tuntia kestänyt pikkukoiran etsintäurakka. Facebookiin lisäämäni ilmoitus irtobluemerlestä lähti leviämään hurjan nopeasti ja samalla minulle alkoi tulla avuntarjouksia etsintähommiin enemmän kuin pystyi ottamaan. Kiiitos teille kaikille, jotka lähditte kotoa tai treeneistä hyvinkin kamalaa säätä uhmaten etsimään pientä shelttikakaraa siinä kelissä ja siihen kellon aikaan!



Etsittiin siispä tuoreeltaan isommalla porukalla Ojangon ja Hakunilan alueelta, mutta illan edetessä rupesi olemaan selvää, että apinaa on ihan turha kutsua enää ollenkaan nimeltä, isolla porukalla ja ilman minkäänlaista havaintoa etsimme totisesti neulaa heinäsuovasta. Ja kun ei edes tiedetty mitä etsitään: onko koira singonnut vaan juosta johonkin suuntaan, kyyhöttääkö se paniikissa kivenkolossa, onko se juossut auton alle, onko se lähtenyt yrittämään kotiin vai onko se jäänyt Ojangon alueelle?

Seuraavan aamun lappusten pikatoimitus


Omistajan ahdinkoa syvensi vielä entisestään hirveä sää, kun vettä tuli ihan kaatamalla. vaatteet läpimärät, kaikkialla pimeää ja pisteenä i:n päälle älypuhelinten olematon toimivuus moisissa ääriolosuhteissa. Kosketusnäyttö ei kerta kaikkiaan toiminut ollenkaan, eikä sitä auttanut mihinkään pyyhkiäkään, kun vaatteetkin oli niin märät: Lisukkeeksi mikkikin oli hörpännyt vettä, joten jos puheluun pysty vastaamaan, se riippui ihan vastaanottajan puhelimen äänenlaadusta saiko siitä ämpäriinpuhumisesta mitään selvää. Kaikeksi hienoudeksi olin siis vailla puhelinyhteyksiä, enkä pystynyt esim. vastaamaan kaikille avuntarjoajille tai viestittelemään etsintäporukan kanssa.

Koitin siispä soittaa ensitöikseen Etsijäkoirien päivystävään numeroon, kun sain lainaksi ystävällisesti Paulan puhelinta, josta tulikin hyviä käytännön vinkkejä ja pystyivät myös laittamaan alustavaa tietoa tapahtuneesta alueen etsijäkoirille plus tekivät ilmeisesti kuvallisen ilmoituksen karkurit.fi:hin, ainakaan en sitä itse ollut tehnyt ja sieltä se löytyi. Tässä ensiapuvinkit kadoneen koiran etsintään, joita eri lähteistä saimme tai muten vaan toimivaksi huomattiin:

  • Omistajan pitää pysyä rauhallisena! Koira kuulee paniikin äänestä, joten paniikinvallassa ei kannata tehdä muutakuin hengitellä syvään. Etsijäkoirissa suosittelivat laulamaan, jos meinaa muuten paniikki ottaa niskalenkin.
  • Nimellä huutelu lopetettava aika nopeasti, jos koiraa ei kuulu tunnin parin sisään. Katoamisilmoitukseen ei saa laittaa koiran nimeä. Kuva on kuitenkin aina hyvä.
  • Sitä voi huhuilla kivoilla asioilla tai lepertelyllä. Lenkillelähtö, syöminen tai hellittelynimet monelle toimivia. 
  • Omistajan tulisi pysyä mahdollisuuksien mukaan katoamispaikalla ja omistajan auton tulisi olla käynnissä mahdollisuuksien mukaan, koska monelle koiralle se tarkoittaa kotiin lähtemistä ja ääni on myös tuttu. Se ei myöskään saisi lähteä pois paikalta, jos ei ole ihan pakko, jottei lähistöllä olevalle karkurille tule sellainen fiilis, että se on nyt jätetty. 
  • Koirat lähtevät yleensä hakeutumaan joko kotiin tai jää katoamispaikan läheisyyteen
  • Ei saa yrittää ottaa kiinni, mutta voi koittaa houkutella ruualla kyykistymällä koirasta poispäin. Kaikki jahtaaminen on pahasta, vaan kohtaamisissa pitää mennä koiran ehdoilla: jos koira peruuttaa, niin itsekin pitää peruuttaa
  • Etsinnöissä mukana vain yksi kaverikoira kerrallaan. Esim. perheen koko laumaa ei saa ottaa, koska laumaan on vaikeampi palata karkurin kuin taas yksittäisen tutun koiran luokse.
  • Katoamispaikalle kertakäyttögrilli ja makkaraa, tonnikalaa yms. haisulia. Tämän tarkoitus ei ole herättää koiran nälkää, vaan pitää koira alueen lähellä, kun siellä on kiinnostava haju. 
  • Makkarat voi antaa kärytä ihan mustaksi, tärkeää, että hajua lähtee paljon ympäristöön ja mielellään jatkuvasti.
  • Katoamispaikalle tulisi myös jättää jotain tutuntuoksuista, omistajan vaate tms.
  • Omistajan tulisi tehdä hajujälkilenkkejä, jossa vahvin haju palaa aina haluttuun löytymispaikkaan esim. raahaamalla jotain omaa vaatetta tai muutkin voi tehdä ruokajälkeä.
  • Karkurin haju pitää eristää. Jos siis on koiran panta, oma harja, oma makuupaikka, niin hajunlähde pitäisi pussittaa tiiviisti, jos myöhemmin on tarvetta etsijäkoiralle. Hajuun ei saisi olla sekoittunut perheen toisien koirien hajua enemmälti. Nyt olisi hyvä sauma kaikilla laittaa minigrip pussiin jokaisen oman koiran karvaa tukko näin etukäteen!
  • Facebookissa kannatta ilmoitusten jakajien jakaa alkuperäistä ilmoitusta: silloin status pitää vaan olla julkinen. Näin tieto löytymisestä tavoittaa myös laajasti samantien, kun päivittää alkuperäistä ilmoitusta. 
  • Etsijoille täytyy tehdä selväksi, että kohdatessa ei saa jahdata tai huutaa ollenkaan. Pitää pysähtyä, käydä kyykkyyn, ei saa tuijottaa, jutella rauhallisella äänellä ja heitellä ruokaa jne. Täytyy siis mieluusti olla välinpitämätön ja saada koira kiinnostumaan itsestä. Koiran elekielen lukeminen tärkeää. Jo koiraan jonkunlaisen kontaktin saaminen on voitto sinäänsä, jos se jonkun namin nappaa, niin sekin hyvä ja havainnot on tärkeimpiä!
  • Laumasta erkaantunut koira epäilee aivan kaikkea ja ei luota silmiinsä. Niimpä hajut, äänet, tutut asiat on paljon parempia toivotun käytöksen herättelijöitä! 
  • Yhteys Etsijäkoirien päivystysnumeroon (040 724 8614) todella hyödyllinen. Sieltä saa tosiaan ihan käytännön vinkkejä, miten eteenpäin ja miten kannattaa ja miten ei kannata toimia, jos paikalle tarvitaan etsijäkoiraa paikalle. Linkki Etsijäkoirien sivulle.

Sain itsekin onneksi illan mittaan kuivia vaatteita päälle ja sadekamat niskaan, joten perusasiat oli sitä myöten kunnossa. Minulle myös ihanat tyypit roudasi ruokaa, kahvia, limua ja suklaata, jotta ei ihan nääntyisi - suurkiitos niistäkin! En tosiaan edes osannut pyytää, mutta muut tiesi paremmin mitä siellä mahtaisi tarvita yön pitkinä tunteina. Siitä oli myös iso apu, että paikalla oli ennenkin karanneita koiria jahdannut Susa, jolta tuli loistavia ideoita ja käytännönohjeistuksia.

Ensimmäinen näköhavainto tulikin sitten yhdeltä yöllä, joka oli aikamoisen helpottava: Iona jolkotteli ihan kaikessa rauhassa Ojangon nurkalla ja olisi varmaan mennyt kentälle, jos ovi olisi ollut auki, kun oltiin juurikin siinä päädyssä aiemmin pikatreenaamassa. Harmillisesti bongaajan luurista oli akku loppu, joten joutui huutamaan ja tööttäämään meille Ojangon toiseen päähän, että nyt on näköhavainto, josta sitten pikkukoira otti näyttävät ritolat hallin viereiseen metsään täysiä spurtaten. Oli kuitenkin aikamoisen helpottavaa, että nyt tiedettiin mitä etsitään: koira voi hyvin, ei ole minkäänlaisessa paniikissa ja on jäänyt tutulle alueelle. Tunnin päästä saatiin toinen havainto, kun samaisessa metsässä etsijä ja Iona tuli polulla vastakkain ja kääntyivät kumpikin tulosuuntaansa.

Kolmen maissa jäätiin Kaiuksen kanssa kahteen pekkaan vielä jatkamaan etsintöjä ja päivystämään karkulaista, mutta täytyy kyllä antaa suurensuuri kiitos näille sinnikkäille etsijöille, jotka jäi yöksi yhtä pientä apinaa etsimään! Ei siinä sitten tullut nukuttua loppuyönäkään ja vähän aikaa malttoi aina jalkoja lepuuttaa, kun oli pakko lähteä lenkkiä kävelemään, kun ei tiennyt missä Iona on ihan itsekseen. Viiden maissa Kaiuskin lähti loppulauman kanssa kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi ennen töitä ja minä jäin sitten itsekseen, kunnes aamulla ihana Irene kirmasi paikalle puoli kahdeksalta take away -kahvin kanssa.

Ojanko aamun sarastaessa. Niin oli nätti aamu, mutta oma fiilis ihan kamala. 


Koska havaintoja ei ollut yötä tuoreempaa, oli tärkeää saada laputus ja lisäsilmäparit liikenteeseen. Heli kirmasi paikalle muuutaman printtinipun kanssa, jossa siis kuvallinen ilmoitus ja puhelinnumero havaintoihin. Aamun ja aamupäivän aikana aurinkoiseen Ojankoon ilmestyikin sankoin joukoin seurakavereita apuun, joille olikin tehtävää tarjolla: lenkkeily laajemmalla alueella Ojanko/Hakunila ja  muiden ulkoilijoiden infoaminen plus alueen laputtaminen. Muuten lähialueen ja metsät halusin rauhoittaa ylimääräistä koiran ulkoiluttajista, jotta mahdolliset hajujäljet pysyisivät sekoittumattomina ja tähän meillä olikin oma lappunsa alueen treenaajille. Perjantai-iltapäiväksi klo 16 oli luvattu etsijäkoira paikalle, pk-seudun huikeita etuja tämäki.

Laput ja reipas lenkkeilijäarmada olikin sitten avain mysteerin ratkeamiseen! Anne oli vienyt lappuja viereisen raksan parakkeihin, jossa kadonneen koiran mysteeri otettiin erityisellä vakavuudella ja viesti lähti samantien duunareiden ja kuljettajien radiopuhelimiin. Sieltä tulikin ekat havainnot, kun pikkunokkelo oli ilmeisesti säikähtanyt joidenkin lenkkeilijöiden koiria ja lähti kirmaamaan ihan täysiä bussivarikkotyömään ja Tieluiskan raksan läpi, josta maisemointikukkulan kautta suoraa tietä kehä kolmosen yli. Minulle tuli myös puhelimeen ekat havainnot heti kun se lähti liikenteeseen, joten siinä vaiheessa olin jo jossain määrin perässä. Helpotus aikamoinen ensimmäisten havaintojen tullessa kehän toiselta puolelta, että siellä on elävä koira vielä.

Iona oli pysähtynyt Länsimäen puolella kallioille, kun se ilmeisesti huomasi olevinsa tuntemattomilla seuduilla. Tässä vaiheessa etsin sen itsekin nähdä ensimmäisen kerran 14 tuntiin, että se todellakin on mun koira. Suuri huoli tuli jo tässä vaiheessa, että nyt se lähtee takaisin ylittämään kehä kolmosta, koska Ojangon se tuntee kyllä kuin omat taskunsa. Kuitenkin yhden onnistuneen kehän ylityksen päiväsaikaan luulisi kuluttaneen pikkukoiran ylimääräistet elämät, joten toiseen ei ole varaa. Anne lähti kiertämään kevyen liikenteen väylää pitkin metsäaluetta, kun itse jäin kallion päälle odottelemaan koiraa, ettei menisi jahtaukseksi. Sainkin pian puhelun, että nyt se näkyy täällä pellolla, joten juoksin pikapikaa autoon ja huristelin pitkin kevyenliikenteen väyliä pellon laitaan.

Siellä se pieni napottaa


Tässä vaiheessa Iona seisoskeli paikallaan kehä kolmosen meluvallin vieressä ja Anne oli blokkaamasssa niitä näitä jutellen ja lihapullia heitellen kevyenliikenteen sillan ja meluvallin rakoa, jotta ei pääsisi livahtamaan kehälle. Minä sain sitten hyvin aikaa lähteä tarpomaan mutaista peltoa hyvinkin pidemmän kautta, jotta missään vaiheessa en etene suoraa koiraa kohti ja kaikessa rauhassa touhuilin siinä matkan varrella omiani, vaihdoin suuntaa, menin piiloon, kaivelin maata, murensin nakkeja, rapistelin pussia jne. Etsijäkoiristakin painotettiin, että on hurjan tärkeää antaa sen saada hajusta kiinni ensin, koska ne ei luota silmiinsä tuossa mielentilassa. Mielellään siis lähestytään tuulen puolelta ja kaikessa rauhassa. Kun olin päässyt kymmenen metrin sisäpuolelle, Ionan korvat alkoi vipattaa ja se lähti tulemaan kohti! Tässä vaiheessa omistajaa jo alkoi jännätä, kun kuitenkin piti pitää itsensä hyvin coolina ja rauhallisena. Onneksi pieni ahne sheltti on pieni ahne sheltti ja nakit ja tonnikala houkutteli Ionan suorinta tietä evästämään ja sitten se kiipesi ihan itse syliin <3

Katoamispaikka oikealla, havaintopaikat X:lla ja löytymispaikka vasemmalla reitin kanssa.
Voi apua sitä helpotuksen tunnetta, 15 tuntia epätietoisuutta oli vihdoin saanut onnellisen päätöksen! Itse olin valvonut 35 tuntia putkeen tähän mennessä, joten meinasi jo vähän alahuuli väpättää. Siinä oli tullut kumppareissa käveltyä Applen Healthin mukaan yli 30 km sinä aikana ja rakoista huolimatta sitä oli vaan pakko kokoajan uudelle lenkille lähteä etsimään. Koira ei sitä vastoin ollut moksiskaan, reippaasti korvat höröllään se heilutteli häntää muillekin etsijöille ja söi onnessaan lihapullia ja muita herkkuja. Se ei ollut ollenkaan likainen, väsynyt, traumatisoitunut, vaan lähinnä näytti tuumaavan, että tulithan sää mama vihdoin hakemaan. Karkulaista itseään reissussa näytti eniten ärsyttävän persvilloihin kiinni jääneet takiaiset ja tassunväleissä olleet savipaakut.

<3

Mitäs sitten tehtäis?! Ei ole koira likainen kuin tassuista, vaikka 15h temponut menemään

Pellolla on selkeesti oltu

Hänen mielestään kylpyrangaistus oli ihan kohtuuton
Mutta kylläpä uni maistui oma puhdas tassu suussa sohvalla ja maman jaloissa <3


Haluammekin kiittää vielä kerran meitä auttaneita: apua oli saatavilla ja tarjolla enemmän kuin pystyimme vastaanottamaan, kiitos! <3 Yksin näitä karkulaisia ei oteta kiinni, joten kaikki apu on aina tärkeää, vaikkei etsintäjoukkoihin isoa joukkoa alun jälkeen tarvitakaan. Ilmoituksen jakaminen, kokemusten jakaminen, avun tarjoaminen, oikeiden ihmisten yhteystietojen jakaminen (eism. minulla oli suora puhelinnumero etsijäkoiraan jo illalla tarvittaessa), omistajan pitäminen järjissään paikan päällä, vinkit, neuvot, ruokahuolto, koiran herkut, sadetakki, kuivat vaatteet, lappujen printtaus ja jakaminen jne jne. Ihan kaikki, valtavan tärkeää! Seuralle myös iso kiitos, että saatiin käyttää buffan antimia ja sitä kahvia suoraan pannusta aamusella. Ionan seikkailua seurasi kauhulla niin moni tuttu ja tuntematon, joten myötäeläjiä on meillä ollut valtavasti. Onni on, että tällä tarinalla oli onnellinen loppu ja mä todella luulen, että nimi on enne: Ionahan tarkoittaa "blessed".