Norjan roadtrip PM-areenoille

Ensimmäinen maajoukkue-edustus takana ja vaikkei tuloksilla meidän osalta juhlittu, niin olipa vaan huikea reissu! Toivottavasti joku toinenkin vuosi pääsee sinisissä kirmaamaan, jossei Javan, niin sitten juniorin kanssa ja vieläpä ehjällä jalalla. Jo maajoukkuekarsinnoista asti oli selvää, että ohjaaja ei tule olemaan 100% vedossa, mutta sen yhden kerran, kun valinta osuu kohdalle, niin me todellakin mennään ja yritetään ainakin parhaamme. Sinäänsä olikin vähän kummallista kuulla useammasta suusta maajoukkuekarsintojen päätyttyä, että "VIITSIIKÖ lähteä ollenkaan". Halpaa reissusta ei tietty saa tekemälläkään (ellei sijoittunut viiden parhaan joukkoon), joka on useimmille ihan tärkeä pohdinta, mutta viitsimisen kynnyskysymys onkin mielenkiintoinen. 

Etukäteisvalmisteluina piti ensinnäkin hoitaa koiralle ekinokokkileima passiin, kun Norjan maahantulosäädökset sen vaatii, mikäli Ruotsin kautta matka kulkee. Leima saa olla 24-120h vanha, joten lääkityksen voi hoitaa joko Suomessa tai Ruotsissa. Tämä oli yllättävänkin uutta monelle eläinlääkäriasemalle, johon soittelin hintatietojen perässä. Siellä kun olisi vaan tarjottu 28 päivän säännöllä jatkuvaa lääkitystä, jota me ei tarvittu ja muutenkin, hinnoissa on ihan valtavia eroja. Vaikka omat lääkkeet kourassa marssii paikalle, niin pelkästä passimerkinnästä hinnat vaihteli 20-70e välillä. Onneksi satuin löytämään Savion Eläinlääkärin, jossa tosiaan tuo 20e taksa ja voidaan lämpimästi suositella, jos joku muukin on joskus leimaa vailla. Meidät yllätettiin vielä vallan iloisesti kassalla toteamalla, että menköön tämä sponssina ja hyvää matkaa :) Kiitos, pienetkin jutut on isoja!

Sen lisäksi autoon pakattiin eväskassi välipalatarpeiksi ja auton rekisterinumeron rekisteröin Ruotsin epass24.com :iin ja Norjan autopass.no :oon. Noiden ruuhkamaksujen keräämisessä kun ulkomaalaistenkin autojen osalta on viime vuoden aikana jokseenkin terästäydytty ja myöhästymismaksut jälkikäteen laskutettaessa taitaa olla hulppeat 500kr, joten ainakin itse näen huomattavasti helpompana vaihtoehtona tuon automaattisen laskutuksen luottokortille niiden muutamien eurojen osalta mitä nyt ruuhka- tai tietullimaksuista matkalla tulee.

Olisin mieluusti lentänyt paikan päälle, mutta sattuipa sitten työt kutsumaan ma-ti Tukholmassa heti viikonlopun perään, joten suunnitelmiin muutos ja auto alle. Onneksi ihan keskenään ei joutunut pikitietä kuluttamaan, vaan Mari lähti reissuseuraksi katsomaan huippuaksaa Norjan maisemiin. Mentiin torstain yölaivalla Turusta Tukholmaan ja pitää kyllä todeta, että Viikkarin Grace oli vallan positiivinen yllätys. Olihan meillä parisänky hytissäkin :D Muutenkin liikenne soljui tosi hyvin Tukholman päässä ja oltiinkin suitsaitsukkelaan jo matkalla kohti Norjaa. Lisää muuten reissukuvia Instassa.

Ei tarvitse motivoida juoksemaan, edes norjalaisessa säässä :D
Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Perjantaina satoi oikein norjalaiseen malliin ja olikin lievä yllätys, että normikisojen hyppäri käytiin nurmikentällä. Agiradalla Java ehti napata väärän esteen radan loppupäässä, kun ohjaaja oli yksinkertaisen jumissa 8h automatkan jäljiltä ja sateen totaalikastelemalla nurmikentällä en oikein itse uskaltanut liikkua, joten siitä hankin hyllyn. Mietin kyllä uskaltaako lähteä edes starttaamaan, mutta näköjään rouheampipiikkisillä zero Inoveilla pito oli ihan hyvä sentäs. 

Muutenkin norjalaisten geimien osallistumissysteemi on varsin persoonallinen: ilmoittautuminen piti tehdä samanlaisella lomakkeella, kuin Suomessa näyttelyilmo, kahden kv-startin hinta oli tosi suolainen 475kr kuukautta ennen, numerolappu piti itse printtaa mukaan, starttinumero vaihtui eri starteissa, paikan päällä ei starkasteta rokotuksia, eikä ilmoittauduta, lähtölista tehtiin tussilla fläppitaululle, sinne sai itsensä ilmoittaa läsnäolijaksi, jolloin työntekijä merkkasi punasen palluran, mutta sen puuttuminen ei myöskään haitannut, omaa lähtöpaikkaa pystyi siirtämään helposti ilmoituksella, kisakirjaa piti käydä heiluttamassa vain nollaradan jälkeen toimistossa ja Norjan sertejä jaettiin kolmelle parhaalle. Se oli todella kummallista.

FI 2016 Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Olin antanut Agilityliiiton buukkaa majoituksen, josta viikkoa ennen tuli vasta lisätietoa: 2hh 172e/yö. Siitä kun nopeasti laskee vaikkapa kolmen yön hinnan, niin kyllä tuli tukiepikset aika tarpeen. Majoitukset oli Lillehammerin keskustassa, n. 10 min ajomatkan päässä itse kisapaikkakylästä. Sisältä hotelli oli siisti ja tilava, mutta naureskeltiin kyllä muutamaan otteeseen ulkopuolen neuvostohenkistä näkymää '94 lisäsiivessä. Olisi nyt oikeasti öljyrahalla voinut ehkä sen ulkokuosinkin pikkasen nätimpään kuosiin laittaa, vaan toisaalta se riitti mainiosti, että auton sai parkkiin ja aamulla aamupalaa kitusiin. Samana viikonloppuna jossain oli näyttelyt ja voi ristus tota näytelmäihmisten eloa. Se on ilmeisesti ihan tavallista, että koirat jätetään yöksi autoon ja siellä ne sitten haukkuu ja ulvoo menemään vaikka koko yön. Ja todellakin kuuluu milloin he ovat huoneesta poistumasta haukkukuoron kera, mikäli koirat on sinne otettu. Onneksi itse olen sen verran hyväuninen ja Javakaan ei jaksanut muutamaa "buh" -tyylistä kommenttia enempää asiaan puuttua, joten show ei sillälailla häirinnyt.

Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Itse kisaradoilla me ei ihan päästy esittämään sitä parasta ja terävintä menoa. Näistä geimeistä käteen jäi nyt leikkausmotivaatio, kun ei näillä rikkinäisillä ruhonosilla ei yksinkertaisesti kykene tuottamaan sellaista liikettä, jota me olemme tottuneet tekemään. Jalan liikerata on puuttellinen ja toiselta puolelta puuttuu voima, joten käännösten tuottaminen peräjälkeen oli todella työlästä. Mutta noin muuten radoissa oli paljon hyvää ja noissa kisoissa tuonkin otuksen vauhti riittää vallan mainiosti. 

Sen verran tuhmio pikkutursas toki oli, että hankki meille ekan radan lopussa hyllyn irtoamalla putkeen, vaikka näkyi Osloon asti sen kyllä kuulevan puomin pysäytyskäskyn ja hyppärillä se tuli yhden hypyn ohi, jota en vieläkään ymmärrä miksi. Yksilöhyppäri oli meiltä viikonlopun parasta ja olisikin ollut mahtavaa nähdä mihinkä se olisi turkiksen paukut riittäneet ilman tuota ohitusta ja väärinpäin napattua hyppyä. Finaaliradalla kääntymisongelma kostautui sitten hyllynä, kun valuvat käännökset kertaantui niin paljon, että olin totaalisen myöhässä ohjausplänistä enkä myöskään siihen hätään ehtinyt päällejuoksua korvaavia vaihtoehtoja tuottaa jaloista. 

Finaalimenoa Kuva: Jukka Pätynen, kopioitu luvalla

Sunnuntai-ilta vietettiinkin sitten Nalpen kanssa kahdestaan turistinähtävyyksiä ihmetellen Lillehammerissa. Jostain syystä kaikki turistit halusivat hyppyrimäellä käydä koiraa rapsuttamassa :D No, mikäpäs siinä! Eräskin skottinainen oli ihan täpinöissään, että tuon värinen sheltti, hän ei ole ikinä nähnyt ja halusi ottaa kuvia Herra Lakujätskistä. Turistikierroksen jälkeen jätin Javan hotellille nukkumaan ja lähdin joukkueen yhteiselle illalliselle Peppe's Pizzaan, jossa pizza ei ainakaan loppunut kesken. Sitä siis kannettiin kiinteällä hinnalla pöytään aina edellisen loppuessa ja kieltämättä nälkä olikin aikamoinen.

Tämän kuvan halusi skottirouva ottaa meistä, kun koiraa kuvailin noilla suksilla :) 

Mutta me nautimme agilitystä. Meillä oli kivaa. Java oli huikea, tuhma pieni karvaporsas ja niin mahtava reissukamu. Kiitos kaikista tsempeistä <3 Silloin kun ei itse oltu verkkaamassa tai radalla, oltiin kannustamassa joukkuekavereita ja jo huippuaksan katsominen kentän laidalta on niin jännää. Maajoukkuepoppoossa oli kyllä loistavia tyyppejä ja niin paljon onnistumisia, joista iso käsi heille! Minulle ei jäänyt jossiteltavaa näistä geimeistä. Mentiin, osallistuttiin ja näillä eväin tähän se riitti. Vaikka me lähdetäänkin ihan oikeasti tavoittelemaan sitä paikkaa kolmen parhaan joukkoon, eikä muilla sijoituksilla ole väliä, tärkeintä on kuitennin mennä sinne fiilistelemään sitä yhteistä tekemistä ja siinä me onnistuttiin. Kisaamme vielä muutamat kisat ja jos hyvin käy, keväällä paluu kisakentille ja jos vähän huonommin, niin maajoukkuekarsininnoissa 2017 sitten.

<3