26.10.2016

Ehkä maailman päheimmät treenivaatteet

On tosiaan jotain mitä odottaa, kunhan taas pääsee kentille takaisin. Vihdoin tuli maailman hienoimmat treenivaatteet postissa kotiin asti ja kyllä kannatti odottaa! Logoa tosiaan sorvattiin kesällä hyvinkin ajatuksella ja nyt syksyn tullen saapui varastoon tuo toppaliivikin, niin lopputulos on enemmän kuin hieno. Siellä saattaa kentillä jokunen muukin vilahtaa Jalmini -poppoon logoissa <3  



Ja minäkin kävin hallilla eilen ekaa kertaa sitten syyskuun puolivälin! Ihan vaan koulutusohjaajien koulutuksessa istuskelemassa, mutta silti: ihmisten ilmoilla. En tiä millon olis ollu 1,5kk taukoa koko Ojangosta, mut eipähän sen pidemmäksi venynyt sitten tämäkään tauko. Maanantaina pääsin ekan kerran ajamaan autoa ja käytin Javaa fyssarilla, joka oli itsessään jo niin hienoa, että juhlistin fyssarikeikkaa ihan mäkin pirtelöllä kotiinpaluumatkalla.  Nalpero varsin hyvässä kunnossa kaikin puolin, pientä tiukkaa mestaa (lapa/haius ja ristiluu), mutta ei mitään mikä ei hoitoon sulaisi. Mahtavaa sekin!

Nytkun oon mahtava -moodissa, ni pakko viellä mahtavoida sitäkin asiaa, että mä en muista millon oon viimeksi ollut näin kivuton. Leikkaus ja sen jälkeinen aika oli joo aikamoisen helvetillistä, mutta nytkun pahin on ohi ja alkaa tämä mobilisointi kohti normielämää, niin pakko vaan palata niihin tuntemuksiin ennen leikkausta. Kun joskus sattui se pieni hetki, ettei satu ollenkaan ja nyt se onkin päin vastoin! Iso työ tässä vielä edessä liikeratojen, lihasten, hermojen yms. kuntoutuksessa, mutta siinäkin on enemmän järkeä ilman niitä jatkuvia särkyjä. Kovin pitkää ei agilityä olisi pre-op tilanteessa enää tehty, joten ainakin näillä eväillä lajin pariin paluu näyttää hyvinkin positiiviselta.

22.10.2016

Pilkkumit lainaohjaksissa

Vaikka omistaja lepää laakereillaan, onneksi koirien ei tarvitse. Näille voisi jotain frisbeetä heitellä varmaan maailman tappiin ja siitäkin toivutaan pienellä pikalatauksella. Selkeästi tarvetta on ilmeentynyt päästä vähän ajattelemaan, joten pienet päänupit ovatkin päässeet sitten lainakipparien kanssa tuulettumaan.

Heli on napannut molemmat vapaatreenaamaan muutamaan otteeseen ja omina tuhmina hahmoinaan ovat mennä viilettäneet molemmat harmaat lajin parissa. Jonna tuuraa Javalla meitä kimppiksen ryhmässä viikoittain joko Maijun treeneissä tai vapaatreenaten ja luonnollisesti kyllä kolme yhteistä treeniä jo riittää, että voi käydä täräyttämässä nollan ekassa yhteisessä kisastartissa, eikö? :D Eikä huonosti mennytkään, 4./40 ja muiltakin radoilta tulokset. Olipahan vaan onnellinen turkis videolla kisaradoilla! Rohkee veto lähtee tuoreeltaan kisaamaan, mutta niin hienosti kyllä Jonna veti radat, että mitäpä sitä turhia pohtimaan. Huippua!


Tykkään kyllä niin huikeesti näiden työmoottorista, kun palo agilityyn on suurempi kuin ikävä tutun ohjaajan perään. Java on treenannut vain muutaman kerran ylipäätään kenenkään vieraan kanssa ja silti tuosta noin vaan sheltti lähtee hommiin ja kisoihinkin olemaan ihan oma itsensä vuorenkokoisella itseluottamuksella. Näitä koiria ei ole ihan joka kulmassa <3

Mäkin olen tässä pikkuhiljaa toipumaan päin aivotoiminnan osalta, ko enää ei vaan horrosta ja voimia näköjään jo loogiseen ajatteluunkin jossain määrin, niin olen alkanut pieniä juttuja puuhailla koirien kanssa. Tosin se on vähän huvittavaa miten paljon järjestelemistä ja aikaa vaatii jonkun pienen sheippausjutun pohjustus, kun noilla kepeillä elo ei ole kamalan vahvaa ja asioiden kantelu vähintäänkin haasteellista plus ei voi istua esim. lattialla. Mutta se miten onnellisia otuksia mulla on pienenkin naksuttelutreenin jälkeen kertoo aikamoisen alleviivaten miten nuppijumppa on ollut toivomuslistalla.

Niinjoo, "Jalmineista" on kyselty paljon ja muutamia vallan kivoja suunnitelmia on tälle & ensi vuodelle. Kunhan jotain kasvattajien taholta julkaistaan, niin toki tännekin info tupsahtaa! Tässä on vaan juoksuja odoteltu ja sen sellaista, mutta toiveissa saattaisi olla muutama jalminipentueellinen aktiivikoiria :)

16.10.2016

Aikaa jälkeen

Blogissa asuu pieni radiohiljaisuus, koska en oikein tiedä mitä tämän kanssa tehdä. Olemme jääneet nyt tauolle kentiltä, koska olen isommanpuoleisen jalkaleikkauksen jäljiltä loppuvuoden sairaslomalla. Ja sitäkin pyysin kirjoittamaan vaan sen kolme kk ensin tyrkityn neljän sijaan. Kiire on kuitenkin normielämään kiinni, koska tämä pakkomakoaminen alkaa maistua aikamoisen puisevalta ja ainakaan minun persoonalleni erittäin epäsopivalta. Kaiken lisäksi tämäkin pitkä postaus oli jo kertaalleen kirjoitettu ja sitten Blogger päättää sen kadottaa. Nice. Tarjoilen siispä rajoitetun version 2.0.

Makoaminen... tyyylsääää!

Elämä on siis aikamoisen kapoista tällä hetkellä, kun ympyrät rajoittuu lähinnä omaan himaan. Koirat ovat lainakipparien kanssa käyneet vähän kentällä höntsäämässä, kun energianpurku lienee kaikille ihan hyvä. Vaan aikamoisen ylpeydellä sitä saa omia koiriaan lainakipparien kanssa katsoa kotisohvalta käsin, kun nollaratavideota pukkaa Javalta ja pikkupirukin päässyt ilahduttamaan vauhdikkailla otteillaan ohjaajaa.

Meidän viimeiset yöreenihassuttelut, soon tyhymmä <3
Mullahan on ollut oikean jalan kanssa enemmän ja vähemmän ongelmia viimeisen 1,5v aikana. Alkuun rasituksen jälkeen ja sittemmin aikalailla kokoajan. Hirveän innokas lääkärissäjuoksentelija en voi myöntää olevani, mutta ensimmäinen diagnoosi oli luonnollisesti rasitusvamma tai limapussintulehdus. Lisää lääkkeitä siis koneistoon, mutta jatkuvana riesana pitkistäkin levoista ja tauoista kipuja ja kaikkein inhottavinta leposärkyä, joka ei millään perusburanalla lähdekään. Fidarileirien jatkuva viikonlopun mittainen rasitus olikin sitten pahimmasta päästä ja siitä kimpaantuneena sitten urheiluortopedille, joka passitti ensitöikseen röntgeniin ja sieltä tulinkin sitten diagnoosi kourassa: vajaakatteinen D-lonkka, noin niinkuin koirakielellä ja sen näin ihan itsekin näytöltä, että eihän se lonkka tuolta pidä näyttää. Varjoainemagneetti vahvisti vielä varsinaisen kivun aiheuttajan, kun siinä nähtiin sitten ihan kädestä pitäen palasina oleva labrum -rusto.

Koska minulla sattui olemaan varsin kattava vakuutus työn kautta, ortopedi tarttui luuriin ja soitteli Ortoniin samantien tutulle ylilääkärille, että nyt olisi mahdollinen lonkan periasetabulaarinen osteotomia potilas tässä. Aha. Vaihtoehdot oli käytännössä siis hyvinkin vähäiset: jatka särkyjen kanssa, käytä jalka loppuun niin, että siellä on nivelrikkoa ja sitten joskus vaihdetaan tekonivel (uusintaleikkaus aina n. 10v perään, jes) tai tehdään vähän massiivisempi fiksaus, kun ikää on vähän ja nivelrikko puutuu: irroitetaan koko lonkkamalja ja käännetään se parempaan asentoon. Ts. aksat on aikalailla aksattu tai sitten koitetaan tulisko siitä vielä soivaa peliä ja harrastukset jatkukoon tulevaisuudessa.

Olen siis viime aikoina liikkunut enemmän tai vähemmän huonosti ja välillä on ollut päiviä, että en ole pystynyt koiria edes korttelin ympäri käyttämään. Fidarilla taisin olla tuttu näky jääpussitrikoissa treenien päätteeksi ja viime kaudella tosiaan jouduin omat fysiikat jättämään kokonaan pois, jotta pystyy edes jotenkin varsinaiset treenit tekemään. Myös kaiken muun ylimääräisen treenin jätin pois, koska itsepintaisesti halusin tehdä kauden 2016 päätökseen Javan kanssa - sehän ihan oikeesti alkoi olla niin makea, että ei mitään rajaa. Tottakai mattoa vedetään juuri silloin jalkojen alta, kun palikat on viimein paikallaan, mutta ainakin tämä on opettanut hyvinkin konkreettisesti nauttimaan joka ikisestä sekuntista sen parissa, mitä rakastan: noiden koirien kans puuhailua. Itsepäisyydestä ja tyhmyydestä siirtää kevät-talven leikkaus syksyyn täytyy olla silti tyytyväinen, kun vedimmekin ohjaajan vajavaisuuksista huolimatta elämämme kisakesän maajoukkuepaikkoineen ja Ionan sain aikalailla kisavalmiiksi rakennettua. Siitä tulee niin huikea iskänsä jalanjäljissä, että en malta odottaa.

Sairaalaviikonlopun parasta viihdettä: lähes toimiva mm-livestream

Leikkaavan lääkärin kanssa oli sovittu, että kuukautta aiemmin varataan leikkauspäivä, joka jo itsessään tietty aikamoista luksusta, että leikataan minulle sopivaan ajankohtaan, eikä silloin, kun jonossa tulee vastaan. Vaan puhelimeen tarttuminen oli aika vaikeaa, kun eihän tälläiselle ikinä mikään aika ole sopiva. Aina on jotain tärkeämpää. Vaan jatkuvana muistutuksena oli kuitenkin se särky ja jos joskus sattui olemaan pieni hetki ilman särkyä, samantien sitä alkoi toivoa ihmeparantumista ja asian korjaantumista ihan itsessään. Eipä sellaisia oikeasti tapahdu.

Hyvin mahtuu, vaikka kainaloon. T: Piipaa


Nyt mennään reilu kolme viikkoa leikkauksesta ja parempaan päin. Haasteita on matkan varrelle sattunut ihan itse leikkauksesta lähtien muihin takapakkeihin, jotka alkaisi minulle jo riittää. Marraskuun lopulla välikuvat, joiden jälkeen toivottavasti saa luvan jopa seisoa kahdella jalalla ja ennen joulua toivon kävelylupaa. Ensi vuonna sitten opetellaan kävelemään ja juoksemaan. Tällä hetkellä kotikuntoutusta tehdään vähän enemmän kuin mitä on määrätty joka päivä, kun leikkauksen jälkeiset pehmyskudosvauriotkin on aikamoisia. Hermoissa ja lihaksissa jalassa kuullunymmärtämisen ongelmaa, joka toivottavasti tässä pikkuhiljaa palautuu. Leikattu koipi aka raatojalka on ihan nimensäveroinen spagetti reiden osalta. Turhauttaa ihan kamalasti, kun jalka ei vaan tottele.



Olen kyllä todella onnekas kaikesta korvaamattomasta avusta, jota olen perheeltä ja ystäviltä saanut. Olen saanut mm. kukkia, herkkuja, ruokaa, uunituoreita leivonnaisia, koiria on viety treeneihin ja lenkeille (tänään nokkelot olivat mm. bullikävelyllä edustamassa pitkiä neniä), on tultu tekemään rakennekynnet takaisin (a little bit of glitter never hurts, right ;), kotisohvalla saatu osteopatiaa jne. Ylipäätään niin mahtavaa, että jengi tullut vaan juttelemaan niitä näitä, kun ylenpalttinen puhelimessa puhuminen on tässä tilassa jotenkin väsyttävää. Kiitos rakkaat <3

Ykköshuoltaja <3

Koirat ansaitsevat myös jättimäiset plussat. Normiarjesta poiketen aktiviteettitaso on tippunut aikalailla ja silti meillä ei kiipeillä seinillä. Toki otukset ovat valmiina toimeen kuin pienet partiolaiset, jos kysytään ja vienoja ehdotuksia tehdään, mutta niiden sopeutumiskyky on ihan huikea.  Tässä syy minkä takia minulla ei ole ns. agilitykoiria, vaan kotikoiria. Java on ottanut tilanteen suurella vakavuudella ja käytännössä se on koko tämän kotonaoloajan nukkunut juuri siellä, missä minäkin ja jalan vieressä. Ja pieni harmaa kopioi isukkiaan ihan kaikessa, joten tuplalämmitys usein saatavilla - monesti jopa tripla myös managerin liittyessä seurueeseen.

Jaajaa, mitenniin kopio, P1 & P2

2.10.2016

Aikaa ennen

Yllättäen ei rima pysynyt :D
Vuoden vikat kisat käytiin kisaamassa syyskuun puolessa välissä Jyväskylän Haukkuvaarassa Pop Dogilla, kun olin joka tapauksessa Mikkeliin viemässä koiria hoitoon. Ja muutenkin kiva käydä kyllä näiden pk- seudun piirien ulkopuolella haistelemassa kisatunnelmaa, kun näkee ihan uusia koirakin radalla tositoimissa ja toisaalta taas tuttuja näyttää radanlaidalla olevan paikassa kuin paikassa. Itselle tuli yllätyksenä, että kisat oli hyvinkin epätasaisella ja kaltevalla luonnonurmella (voisi harkita vaikka niiden kisakirjeiden lukemista muutenkin, kuin aikataulujen osalta...). Mitään yllärimonttuja siellä ei onneksi ollut, eikä koiralle liukas tai vaarallinen, mutta kuten allaolevista kuvista näkyy, esteet oli ihan kenallaan joka suuntaan ja rimat sitä myöten aika herkässä. 



Eka rata menikin sitten vähän tuntumaa hakiessa ja matkan varrella kympin verran lenteli rimaa ja muurin palikoita. Tokalta agiradalta taiteilimmekin sitten varsin kelvokkaan nollan, joten ensi kesän SM-nolla jahti jäi meiltä nyt vain yhden irtoaginollan päähän. Ja sellainenhan pitäisi pystyä kyllä loppukeväästä tekemään, mikäli ylipäätään mihinkään Lappeenrantaan kannattaisi kisojen takia lähteä. Kolmannella radalla Nalpella meni vähän menovaihde päälle ja se karkasi putkeen, joten tyylikäs hylly sieltä sitten. Tosin oli hieno baana muuten ja monet tulikin kommentoimaan, että olipas  upeaa menoa. Tuomaritkin vitsaili palkintojenjaossa, että onneksi ihan joka radalla ei mennyt putkeen.

Juuri näin on keinu opetettu! Nooooot :D



Vaikka oli aikamoisen haikeaa ylipäätään aksata viimeistä kertaa ties miten pitkään aikaan, nautin kyllä ihan joka sekuntista. Se nyt vaan on niin siistiä vetää ton karvatursaksen kanssa, ko toinen niin niin täpinöissään koko agilitystä ja sheltiksi se nyt vaan on niin kovin tuhma, että osaa kyllä omat ratkaisut radalla tehdä <3 Muutenkin tuolla maakunnissa on vallan rento kisafiilis ja jengi keskittyy muuhunkin, kun vain siihen omaan tekemiseen. Oli myös iloinen ylläri, että Paula oli samoissa geimeissä ja mukana toki iki-ihana Taisto -jalmini! 



Ylläolevat kuvat Jenni Nieminen ja alla vielä videotodisteet niin hyvässä kuin pahassa :D


Family fotooo! Java ja kaksinkappalein jalminiä <3