22.10.2016

Pilkkumit lainaohjaksissa

Vaikka omistaja lepää laakereillaan, onneksi koirien ei tarvitse. Näille voisi jotain frisbeetä heitellä varmaan maailman tappiin ja siitäkin toivutaan pienellä pikalatauksella. Selkeästi tarvetta on ilmeentynyt päästä vähän ajattelemaan, joten pienet päänupit ovatkin päässeet sitten lainakipparien kanssa tuulettumaan.

Heli on napannut molemmat vapaatreenaamaan muutamaan otteeseen ja omina tuhmina hahmoinaan ovat mennä viilettäneet molemmat harmaat lajin parissa. Jonna tuuraa Javalla meitä kimppiksen ryhmässä viikoittain joko Maijun treeneissä tai vapaatreenaten ja luonnollisesti kyllä kolme yhteistä treeniä jo riittää, että voi käydä täräyttämässä nollan ekassa yhteisessä kisastartissa, eikö? :D Eikä huonosti mennytkään, 4./40 ja muiltakin radoilta tulokset. Olipahan vaan onnellinen turkis videolla kisaradoilla! Rohkee veto lähtee tuoreeltaan kisaamaan, mutta niin hienosti kyllä Jonna veti radat, että mitäpä sitä turhia pohtimaan. Huippua!


Tykkään kyllä niin huikeesti näiden työmoottorista, kun palo agilityyn on suurempi kuin ikävä tutun ohjaajan perään. Java on treenannut vain muutaman kerran ylipäätään kenenkään vieraan kanssa ja silti tuosta noin vaan sheltti lähtee hommiin ja kisoihinkin olemaan ihan oma itsensä vuorenkokoisella itseluottamuksella. Näitä koiria ei ole ihan joka kulmassa <3

Mäkin olen tässä pikkuhiljaa toipumaan päin aivotoiminnan osalta, ko enää ei vaan horrosta ja voimia näköjään jo loogiseen ajatteluunkin jossain määrin, niin olen alkanut pieniä juttuja puuhailla koirien kanssa. Tosin se on vähän huvittavaa miten paljon järjestelemistä ja aikaa vaatii jonkun pienen sheippausjutun pohjustus, kun noilla kepeillä elo ei ole kamalan vahvaa ja asioiden kantelu vähintäänkin haasteellista plus ei voi istua esim. lattialla. Mutta se miten onnellisia otuksia mulla on pienenkin naksuttelutreenin jälkeen kertoo aikamoisen alleviivaten miten nuppijumppa on ollut toivomuslistalla.

Niinjoo, "Jalmineista" on kyselty paljon ja muutamia vallan kivoja suunnitelmia on tälle & ensi vuodelle. Kunhan jotain kasvattajien taholta julkaistaan, niin toki tännekin info tupsahtaa! Tässä on vaan juoksuja odoteltu ja sen sellaista, mutta toiveissa saattaisi olla muutama jalminipentueellinen aktiivikoiria :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)