16.11.2016

Jalmineja!

Koko Javan viimeisin pentue tuli viikonloppuna pyörähtämään täällä Vantaalla Seinäjokea ja Tamperetta myöten. Erityisen hienoa oli nähdä myös Varjo -poikaa, jota en ole sitten pentuajan nähnyt ollenkaan. Paikalla olin toki myös minä, apinalauma ja kamera, joten saatiin aikamoista actionia aikaiseksi, kun taloon tungettiin kahdeksan shelttiä ja seitsemän kaksijalkaista. Mutta pakko vaan ihailla shelttiä rotuna, tuosta noin vaan pistetään toisilleen tuntemattomia koiria läjään ja kaikki hyvin. Varjo meinasi 20kk pojankoltiaisena vähän röyhistellä isukilleen, mutta Java pisti sen lopulta sopuisasti väistämään itseään vanhempana uroksena selättämällä nätisti kaksi kertaa ja antamatta piiruakaan periksi. 

Tässäkin kuvassa on oikeasti kahdeksan ;)

Alla Varjo - Nala - Inka:





Inkan mielestä seisoskelu oli tänään tylsää
Kuvia ehdittiin ottamaan vasta kolmen jälkeen ja sehän tietää näin marraskuussa jo sitä, että taas ollaan oltu asialla auringonlaskun jälkeen. Mutta ehkä näissä nyt ei se taiteellinen ja tekninen aspekti niin ykkösjuttu, enemmänkin parasta saada taas muistoja taltioitua. Kivoja kakaroita! Erityisesti Nalassa ja Ionassa on kamalan paljon samaa ulkokuoressa ja luonteessa, selkeesti iskän tyttöjä molemmat <3

Iona, Nala & Java

Niin joo ja 2017 keväälle toivotaan Jalmineja pohjoisen pentulaatikkoon:
http://lellukankennel.blogspot.fi/2016/11/adelle-x-java.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)