12.5.2017

Huoltopäivä

Meillä koko lauma hyödyntää säännöllisesti huoltopalveluita. Nati näin niinkuin vetreänä virkaatekevänä managerina käy ihan vaan normihierojalla vähän nautiskelemassa ja sitten nämä harmaat fyssarilla ja kraniosakraalihierojalla suurinpiirtein vuorovedoin. Harvemmin siellä mitään ihmeempää on, mutta isommissa episodeissa marssimme vielä osteopaatille. Esimerkkinä vaikkapa Pipantin viime kesäinen lento-A suoritus omatoimisesti, kun minä katselin kauempaa, että nyt siltä lähtee henki. Onneksi ei mitään, mitä ei osteopaatti olisi saanut oikaistua.

Tällä kertaa vuorossa oli siispä Marin vastaanotto molemmille agilityeläimille. Mukana toki koko sirkus viihteen vuoksi. Performanssi alkoi jo siinä vaiheessa, kun odotusaulassa olevalla puntarilla ajattelin tsekata karvakkaiden painot. No, meinasi olla jokseenkin haastavaa saada yksi kerrallaan kaikki jalat puntarille sillä tavalla, että lukema on uskottava, koska tottakai siihen pitää alkaa tarjoamaan erilaisia kikkailuasentoja. Liian innokkaita punnittavia siis :D Luulisin, että varsin luotettavat lopputulokset jotain 9,5kg Java, 9kg Iona ja 7,5kg Nati. Varsin hyvässä kunnossa koko sakki, hoikkia mutta lihaksikkaita & jänteviä.   

Myös vuoroa odottaessa voi rentoutua

Iona oli jysäyttänyt itsensä vähän kieroksi kitaluusta, kun lienee rakastamansa keppien kanssa viipottanut menemään ja ottanut vähän vipuvartta tökkäämällä maahan. Minä en tuosta sen keppi-innostuksesta ole koskaan tykännyt, enkä keppiä ole heitellyt ja silti se haalii aina jotain suuhun juostessa. Sama se on kotonakin kotiintullessa, niin iloriekkuun on pakko ensi töikseen etsiä lelu suuhun. Sen sijaan, että sen loppuelämää kieltäisin asioiden kanniskelun, jatkan niiden vaihtamista lyhyempiin ja paksumpiin tai vaikka käpyihin. 

Pepiiniä harmittaa, ko tollain tungetaan toisen vuorolla
Javaa tsekkailtiin naisseikkailujen jäljiltä, vaan eipä siinäkään ihmeempää. Vähän vinompi toiselta puolelta luultavasti siksi, että kääntyy toiselle puolelle luontaisesti näissä asioissa. Hyvä kuitenkin tsekkailla! Keskiviikko oli sitten täysin lepopäivä ja eilen pääsivät palauttavalle juoksulenkille. Tänään voisi jo tehdäkkin jotain siis. Viikonloppuna molemmat turret starttaavat kisoissa, joten ei suoritukset jää ainakaan muskeleista kiinni!

Nalpen salaisuudet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)