13.6.2017

Kohti Lappeenrantaa

Kesän ajanlasku on virallisesti käynnistynyt, koska laumamme manageriosasto on aloittanut lomailunsa mökillä. Porukat tahtoivat pikkumustikin ottaa mukaan tuossa viikko sitten ja sehän sopii kyllä, ennen kaikkea Natille, joka rakastaa niin paljon mökkiä, ettei lähtisi sieltä ollenkaan pois. Onhan siellä käpyjä suorastaan rajoittamaton määrä kanneltavaksi. Tällä hetkellä minulla siis pyörii mukana vain tuo harmaa ääliökaksikko. Rakkaat toopet <3





Viikonloppuna kirmaillaankin sitten taas kaksi päivää oransseissa. Seuran koosta, medikoirakkojen määrästä ja meidän yli puolen vuoden kisatauosta huolimatta Java oli valittu toisiksi parhaimmilla pisteillä medijoukkuueeseen, joka oli jokseenkin yllättävää. Minä kun meinasin joukkuehakemuksen laittaa sisään sillä ajatuksella, että saisi ainakin edustusoikeuden siirron. No, kivampihan se on sitten oman seuran väreissä kirmata tuttujen kanssa.

Majoituksenkin olin onneksi buukannut jo hyvässä ajoin la-su, tosin sillä oletuksella, että tokihan me startataan taas ekana, kun on liiton "venäläinen arvonta". Suurin yllätys minulle siis rankingpohjainen lähtölista, jossa ensimmäisen kerran ikinä pääsemme Javan kanssa johonkin muuhun, kuin ensimmäiseen rataantutustumisryhmään! Naureskelin tuossa tällä viikolla FB:n muistutellessa aiempien vuosien päivityksiä mm. lähtöpaikoista 1-3-5-8. Arvonta on siis ihan jees, jos se on oikeesti arvonta, eikä joku jumialgoritmi, jolla samat koirakot laitetaan aina samoille paikoille. Vähäisestä kisaamisesta huolimatta lähdemme puolilämpimässä ryhmässä kuusi, joten kerrankin saan syödä itseni halki hotellin aamupalalla. First things first!



Meidän valmistelut ovat olleet aika minimaaliset, kun minulle nämä ovat kisat muiden joukossa. Vähän huoltoa fyssarilla, lepoa, pientä täsmätreeniä. Onneksi muutamat kisat ollaan ehditty juoksemaan, jotta sitäkin tatsia saa käpälään. Hitsin kivasti se kyllä kulkee, vaikka välillä putket houkuttelee liikaa ja välillä liian vähän. Sunnuntaina kävin Riihimäellä asti taas olemassa oikein oman elämäni sankari ja ehdin sitten radan aikana nostella omia housujakin KAHDESTI ja silti Java pinkoi nollan vieläpä kakkospaikalle. Ihan kohtuullista rimahäiriötreeniä, ko kippari kohentelee trikoitaan siinä juostessa. Ei se mitään, vaikka ohjaussuunitelmakin muuttuu lennosta.

Nämä kisakuvat on meidän ekalta radalta saikun jälkeen <3 (Kuva: Koirakuvat, kopioitu luvalla)

Nyt siis tiedän viikonlopusta sen verran, että saa nukkua pitkään ja mitä housuja ei ainakaan oteta mukaan. Siinä on minun mielestäni jo aikalailla riittävästi infoa lähteä rennoin mielin liikenteeseen. Kaikenkaikkiaan meille nämä tämän kesän kisat on jo itsessään  niin iso bonari, että ylipäästään starttiviivalle päästiin. Leikkauksen jälkeen kukaan kun ei uskaltanut toipumisvauhdista luvata mitään, etenkin kun otin isot takapakit leikkauksen aikana ja haavan kanssa myöhemmin. Vaan niin se tämänkin vähän viritelty ihmisruho kipittää, vaikka alle puoli vuotta sitten vielä köpötellyt kepeillä.



Meillä ei siis ihan oikeasti ole mitään hävittävää ja jo pelkällä osallistumisella olemme jo voittaneet. Java rrrrrakastaa aksaa ihan yhtälailla treeneissä ja kisoissa ja minusta sen kanssa on kyllä niin siistiä mennä. Son vähä hönö, eikä mitenkään kovin pedantti, ni ehtii sattua ja tapahtua tuollaisen 30-40 sekuntin suorituksen aikana. Sellaista se javality :) Parasta sinne mennään tekemään ja katsellaan sitten mihin se riittää. Mitenkään megatikissä tässä ei ole kumpikaan kauden käänteistä johtuen, vaan ei anneta moisten pikkuseikkojen häiritä.



Tänä vuonna me saadaan myös paras kety mukaan, joten eiköhän tästä tule kaikinpuolin hauska viikonloppu. Hurjasti siis tsemppiä matkaan kaikille kisoihin lähteville, muistakaa hymyillä koirallenne radan jälkeenkin -kävi miten kävi ja nauttikaa, että ylipäätään saatte kisata!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)