19.3.2018

All good everything



Kaksi viikkoa Vietnamissa oli oikein paikallaan ja otettiin kyllä koko reissusta ilo irti. Lähinnä tekemättä ei-kertakaikkiaan-niin-mitäänniä, fiilisteltiin aurinkoa, treenattiin aamulenkillä ja salilla tai jos ei huvittanut, niin vaihtarina aamu-unet, luettiin kirjoja, syötiin hyvin, rampattiin hieronnassa, skootteroitiin ympäri saarta, juotiin drinksuja öisellä biitsillä ja mitä näitä nyt on.  Vaikka kahden viikon kohdalla sitä pääsi vasta vallan rytmiin, oli se silti kiva palata kotiin ja nähdä koiriakin pitkästä aikaa. Eikä siinä normiarjessakaan mitään vikaa :) 

Paluusta alkaa kohta olla jo kuukauden päivät, joten ollaan päästy harrastustenkin makuun takaisin. Hupipupiini täräytti itselleen mm. SERT-A tilin täyteen tältä erää varsin näppärällä voittoradalla, joten seuraavan kerran sitten ensi tammikuussa saa ottaa vastaan rusenttia. Keskimmäinen agirata siis kyseessä, kerrankin jopa videotodisteet! Hyppäreillä haemme vielä asetuksia kohdilleen, mutta asia kerrallaan.



Eikä se elämä ollenkaan pelkkää aksaa, enimmäkseen ollaan koko porukalla fiilistelty lisääntyvää aurinkoa ja orastavaa kevättä. Näyttää koirille tälläinen viikonloppuarki kelpaavan, tässä menoa demonstroi lauman jatkeena Touho -veli ja Zippo: 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)